Paimenen ääni

Harhailin Tampereen Vehmaisten omakotialueella, kun etsin lehdessä ilmoitettua pihakirkon eli pihaseurojen paikkaa. Olin käynyt kodissa ennenkin enkä vaivautunut tutkimaan karttaa ennen lähtöä. Kuppila löytyi ja taloa talon perään, muttei kohdettani. Päätin jo luovuttaa, kun vain tarkistaisin vielä pari risteävää katua.

Lampsin hikisenä ja turhautuneena, kun jostain kantautui ääntä. Mietin, onko väkeä seuraamassa urheilutapahtumaa. Kuulostelin sävyä ja sanoja. Pensaiden välissä vilahti täyteen istutettu piha niin kukkasia ja kasveja kuin myös ihmisiä. Sen se täytyi olla!

Nolotti, koska olin yli tunnin myöhässä. Jarrutin ja jahkasin, että sittenkin painelen ohi, mutta päätin voittaa hämmennyksen ja astelin pihalle.

Sain paikan penkiltä ja tunsin olevani kuin kotona enimmäkseen vieraiden ihmisten keskellä viehättävässä puutarhassa. Kirkkoherra jatkoi puhettaan lämpimän armollisesti. Minulla eksyneellä ja pahasti myöhästyneellä oli sijaa yhteyden ringissä.

Päätteeksi kolmisen kymmentä osallistujaa nautti kahvipöydän herkkuja. Armoa oli jaossa sekä janoiselle hengelle että ruumiille.

”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni…” Jeesus sanoo.

Johdatus löytyy paimenen ääntä kuuntelemalla – ja se kuuluu eksyneellekin.

Kaarina Havia

nddulqd.kdyld$vdqd.il