Parasta tarjolla

Tämän lehden sivuilla kertoo yksi haastateltava, ettei hän ole koskaan pettynyt jumalanpalveluksiin. Asia pisti silmääni siksi, että vain pari päivää aikaisemmin olin miettinyt samaa asiaa.

Miksi jumalanpalveluksesta palatessa mieli on hyvä ja askel kevyt, vaikka olisi kysymys aivan tavallisista kirkonmenoista? Koskaan ei ole tullut mieleen, että sen ajan olisi voinut käyttää paremmin jossakin muualla.

Kirjallisuus, musiikki, kuvataide, elokuvat ja teatteri tarjoavat elämyksiä, mutta myös pettymyksiä. Kaupallisen rummutuksen takaa ei aina pysty näkemään, mikä on arvokasta ja ravitsevaa. Joskus harmittaa ja kukkaroakin kirpaisee.

Kirkkoon mennessä tietää suurin piirtein mitä siellä on odotettavissa. Silti joka kerta yllättyy kirkkoon astuessaan myönteisesti jo siitä rauhallisesta ilmapiiristä, joka ympäröi melusaasteen vaurioittamat korvat. Saarna, virret, luettu Jumalan sana, ehtoollinen on yhdessä niin monipuolinen paketti, ettei kirkosta tosiaankaan tarvitse lähteä tyhjin käsin. Häiriötekijöitä on harvoin.

Kirkkoamme moititaan kylmäksi, jäykäksi, etäiseksi, liian konservatiiviseksi ja vaikka miksi. Silti se pystyy siihen, mihin mikään muu instituutio ei yllä. Nyt kääntyy syyttävä sormi itseeni päin. Miksi en sittenkään kovin usein hakeudu tämän katoamattoman aarteen äärelle?

Riitta Huotari

ullwwd.kxrwdul$vdqd.il