Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Tiistai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Pelata saa!


Kysäisin 10-vuotiaalta miehenalulta, miten kauan hän päivittäin pelaa tietokoneella. ”Puoli tuntia”, kuului vastaus. Entä ehtiikö siinä ajassa tarpeeksi, tiedustelin. ”No sinäkin sen tajuat”, pelimies puuskahti myrtyneenä. (Sana 16.7.2009)

Kuusi vuotta varhaisnuorten medialeirejä ja omat lapset ovat koulineet minut pelietikettiin. Peliin tarvitsee aikaa ja sen voi keskeyttää vain, kun se on pelin kannalta mahdollista, eikä suinkaan heti, kun äiti käskee. Muutenhan pelissä saavutetut edut voivat hävitä.

Toisaalta peli on parhaimmillaan sosiaalista iloa, kun sitä pelataan kavereiden tai sisarusten kanssa. Siinä neuvotellaan strategioista, löydetään uusia jippoja ja ylipäätään rentoutetaan aivoja. Välillä nämä pienet mediootit seikkailevat kavereiden kanssa verkkopelissä ja juonivat samaan aikaan kännykässä ja chatissa. Ja oppivat samalla uusinta käyttöenglantia.

Vanhempia pelaaminen tuntuu hämmentävän. Ei mikään ihme näinä aikoina, kun vanhemmuus muutenkin on yhä monimutkaisemmin ohjeistettua ja pyrkii kohti täydellistä kasvatussuoritusta!

On ehkä hyvä vähitellen ymmärtää, että käpylehmien ja Kalevalan kankailla kirmailevien paitaressujen ihana aika on iäksi kadonnut. Nykylasten kulttuuri ja ilonaiheet ovat jotain muuta. Mitään pelättävää siinä ei silti ole, kunhan elämän tasapaino säilyy: pelata saa jos muistaa myös liikkua ja leikkiä, ehkäpä joskus lukeakin.

FREIJA ÖZCAN

freija.ozcan(at)sana.fi

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin