Riskisijoitus

Siippani soitti ja kertoi ostaneensa lentoliput. Olin parhaillaan lukemassa netistä uutista samaisen lentoyhtiön koneesta, joka oli hetki sitten pudonnut Amsterdamin kentälle. Hyytävä tunne hiipi pitkin selkäpiitäni. Mies ja lapset lentäisivät lomalle ja minä jäisin kotiin. Entä jos he eivät enää palaisikaan? Tulisinko paitsi leskeksi myös hulluksi? Pitäisikö minun sittenkin pitää edes toinen lapsista kotona? (Sana 12.3.2009)

Toisuskoinen siippani hymähti. Lakoniseen tapaansa hän tuumi, että jos ihmisen lähdön aika koittaa, niin se koittaa varmasti, olipa hän missä tahansa. Sitä paitsi kaikki me kerran kuolemme, ja onhan meillä kuitenkin vakuutukset kunnossa.

Harmillistahan se on myöntää, että aviopuoliso on oikeassa, mutta niin vain on, ettei elämää voi varmistaa kypärillä, turvatyynyillä eikä lukkiutumalla kotiin. Jos ulkoinen voima ei murskaa, sisuskaluista voi jotain ratketa. Ihmisen aika on Jumalan kädessä ja se tikittää vääjäämättä kohti loppua. Sille kun ei mitään mahda, niin elämässä voi uskaltautua ottamaan myös riskejä.

Ihmissuhteet ja hyvä elämä vaativat riskinottoa. On paljastettava tunteitaan ja ajatuksiaan, koeteltava rajojaan, kokeiltava uutta senkin uhalla, että mokaa, menettää tai nilkuttaa lääkäriin. Elämä on kuin kultaraha, jonka isäntä antoi palvelijalleen sijoitettavaksi. Harmi sitä on säilyttää liinaan käärittynä.

FREIJA ÖZCAN

Jaa

Facebook Twitter | Jaa muualla...