Sitä joulua en unohda

En ikinä unohda sitä joulua. Jumalan läheisyyskin tuntui silloin lähes käsin kosketeltavalta.

Jo joulun valmistaminen oli ollut koskettava kokemus. Koko perhe halusi rakentaa juhlaa yhdessä. Siivottiin, leivottiin, ostettiin ja tehtiin itse.

Oli hyvää tahtoa, rakastettiin.

Aaton hartaushetkessä papin puhe tuli kohti kuin tulinen nuoli, mutta ei polttaen eikä satuttaen, vaan puhdistaen, lohduttaen ja rohkaisten. Tie on valmis. Se alkaa seimestä ja kulkee Golgatan ristin kautta taivaan kirkkauteen, saarnatuolista luvattiin.

Kirkossa ja hautausmaalla käymisen aikana kuusen juurelle oli ilmestynyt lahjapaketteja, kuten jo kymmenien vuosien ajan on ollut tapana. Miten se pukki tuleekin aina käyneeksi sillä aikaa, kun isäntäväki on poissa?

Kotipesästä jo pois lentäneet lapset tulivat joulupäivänä juhla-aterialle. Halattiin jo eteisessä, lastenlapset vaihtoivat syliä. En enää muistanutkaan, miten ihanalta sellainen tuhiseva nyytti voikaan tuntua! Tai vasta lukemaan oppinut tankatessaan jouluevankeliumia ennen aterialle ryhtymistämme.

Sinä jouluna jokainen sai olla oma itsensä.

Ainoa särö jouluajan harmoniassa oli jäinen, musta maa, mutta senkin häiriön korjasi jouluyön lumisade.

En varmasti unohda sitä joulua ikinä, jos se joskus osuu kohdalle.

Olli Karhi

rool.ndukl$vdqd.il