Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Tiistai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Yksin vai kaksin


Naapuri kuoli. Putosi tai hyppäsi kuudennesta kerroksesta. Koira jäi ulvomaan sydäntäsärkevästi. Naapurit kokoontuivat kriisipalaveriin; mikä oli, mitä olisimme voineet… vai olisimmeko voineet? (Sana 20.8.2009)

Lapsenlapsi soitti hädissään: miten se tädin koira?

Mökkinaapuri oli kuollut viikkoja sitten. Kukaan ei kaivannut, ei etsinyt. Viimein joku lähistön koira löysi hajun perusteella.

Miten me olemme näin yksin? Kaipaako minua kukaan, jos katoan? Kysyykö perääni, ellen vastaa viesteihin tai puheluihin? Olenko itse syypää ikäväni erämaihin, eristäydynkö, torjunko yhteydenotot vai olenko kipuni koteloima?

Herramme Jeesus vakuutti aikoinaan, että missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään, siellä hänkin olisi läsnä. Mutta entäpä kun olen aivan yksin? Kyselen Flora Larssonin runoilemien säkeiden tapaan:

”Herra, olet luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla,
mutta minä en ole kaksi enkä kolme,
olen vain yksi…
Koskeeko lupauksesi myös minua?”

Kesätapahtumat ovat olleet massakokoontumisia. Onko niissä koettu yhteisöllisyyttä vai onko Erkki Lemisen toteamus totta: Yksin yksin ei ole niin yksin kuin kaksin yksin?

Maj-Lis Salmi

maj-lis.salmi(at)sana.fi

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin