Yksin viihtyvä, muttei epäsosiaalinen

Viihdyn hyvin itsekseni. Voin mainiosti viettää yhden päivän yksinäni puhumatta sanakaan. Puhelimeenkaan en aina vastaa, jos en satu olemaan juttutuulella. (Sana 10.12.2009)

Kaltaisiani on muitakin, totesin lukiessani Annasta toimittaja Mirka Heinosen juttua, jossa hän paljasti vastaavia piirteitä itsestään.

”Jos minun pitäisi laatia itsestäni seuranhakuilmoitus, kukaan tuskin vastaisi: Epäsosiaalinen, tutuissa ympyröissä nyhjäävä nainen hakee seuraa. Kaikki käy, kunhan et puhu liikaa”, hän ironisoi itseään.

Epäsosiaalinen? Kaikesta huolimatta en luonnehtisi itseäni niin. Tuo sana kun tuntuu vihjaavan sosiaalisten kykyjen puutteeseen. Yksin viihtyminen ei tarkoita, etteikö hallitsisi sosiaalisia koodeja ja osaisi tulkita toisia ihmisiä. Useimmat meistä ei-niin-älyttömän-seurallisista olemme täysin yhteistyökyisiä, nautimme hyvistä keskusteluista, ja meillä on jopa ystäviä.

Nykytietämyksen valossa vetäytyvyydessä on paljolti kyse synnynnäisestä temperamenttityypistä. Kiitos professori Liisa Keltikangas-Järviselle yleistiedon levittämisestä tässä asiassa.

Osaan kyllä pitää hauskaa valikoidussa seurassa, mutten viihdy kokkareilla suoltamassa small-talkia. Miksi minun pitäisikään?

Kristiina Miettinen

kristiina.miettinen(at)sana.fi

Jaa

Facebook Twitter | Jaa muualla...