Albert Schweitzer oli oman tiensä kulkija

Saksassa syntynyt Albert Schweitzer (1875—1965) oli evankelisluterilaisen papin poika, joka oppi jo kahdeksanvuotiaana soittamaan urkuja. Urkukonserteilla hän sittemmin hankki varoja sairaalalleenkin.

Schweitzer pohti nuoresta asti maailman kärsimyksiä ja päätyi siihen, että se joka on säästynyt omakohtaisilta kärsimyksiltä, on velvollinen auttamaan muita. Niinpä teologian, filosofian ja lääketieteen tohtori teki elämäntyönsä lääkärinä Afrikan Lambarenessa, jonne hän matkusti juutalaissyntyisen vaimonsa Helenen kanssa vuonna 1913.

Jotkut tahot kyseenalaistivat Schweitzerin kristillisyyden, jolloin hän päätti suorittaa myös lääketieteellisen tutkinnon, voidakseen ”vaikuttaa sanoitta”, kuten hän itse totesi. Kirjassaan Tunsimme hänet Yrjö Karilas kuvaa miehen uskontunnustusta. Kun potilas leikkauksen jälkeen kiitti Schweitzeria, tämä sanoi auttavansa sairaita siksi, että Jeesus oli kutsunut hänet työhön Afrikkaan.


Virtahepoja Ogooué -joessa

Schweitzerin toiminnan motiivina oli elämän kunnioitus. Se avautui vuonna 1915 hänen ollessaan Ogooué-joella matkalla sairaskäynnille.

Schweizer päätyi ajatukseen, että kärsimysten syynä on ihmisten vieraantuminen kristinuskosta. Lääkkeeksi hän etsi jotakin, joka loisi tulevaisuudenuskoa ja kattaisi kaikki rakkauden, uhrautumisen ja osanoton ilmenemismuodot. Karilas kirjoittaa: ”Laiva kulki juuri uinailevan virtahepolauman ohitse, kun ratkaisu tuli välähdyksen tavoin: Elämän kunnioitus!”

”Kuten vedessä pyörivä potkuri työntää laivaa, samoin elämän kunnioitus panee ihmisen käyntiin”, Schweitzer tiivisti näkemyksensä. Joidenkin mielestä hän meni liiankin pitkälle elämän kunnioituksessa. Niin pelikaanit ja villisiat kuin kärpäsetkin olivat ”Grand Docteurin” ystäviä.

Kerrotaan myös, että Schweitzerin lempikili pisteli poskeensa osan isäntänsä osoitekirjasta suuremmitta seurauksitta.

Elämä Lambarenessa oli yksinkertaista, sillä Schweitzerilla oli periaate, ettei sairaalan ja kylien elämäntavan välillä saanut olla jyrkkää eroa. Yksinkertaiseen elämäntapaan kuului aitous ihmisiä kohdatessa. ”Nykyään koetan niin paljon kuin mahdollista liittää sydämenhyvyyttä tavanomaiseen kohteliaisuuteen”, tohtori ja maailmankuulu urkutaiteilija tilitti.


Terveiset Suomeen

Schweitzerin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 135 vuotta.

Elämänsä aikana hän koki monenlaista vastustusta, mutta sai myös useita tunnustuksia työstään. Vuonna 1952 Nobelin rauhanpalkinnosta saamansa rahat hän käytti leprakylän rakennusten uudistamiseen. Saapuessaan Norjaan noutamaan palkintoaan Schweitzer sanoi eräässä haastattelussa: ”En sano, että tieni on ollut helppo tai aina antanut minulle tyydytystä. Uskon kuitenkin, että se on ollut minun tieni.”

Suomalaiset saivat Schweitzerilta tervehdyksen, kun toimittaja Martti Silvennoinen vieraili Lambarenessa 1959 ja teki sieltä reportaasin Suomen radioon. ”Vain kunnioitus, jota olemme velvolliset tuntemaan inhimillistä elämää kohtaan, voi tuoda maailmalle rauhan”, viestitti tohtori suomalaisille.

Lambarenen sairaala sijaitsee nykyisessä Gabonissa, läntisessä Keski-Afrikassa. Työ jatkuu uusissa tiloissa, mutta yhä ”Schweitzerin hengessä”. Hänen perustamassaan leprakylässä asuu paljon väkeä, leprapotilaita heistä on kuitenkin enää vain kolmisenkymmentä.

Lambarenessa on taisteltu menestyksekkäästi myös aids-virusta vastaan, ja taistelu jatkuu yhä, samoin työ tuberkuloosin voittamiseksi. ”Olemme ylpeitä tutkijoiden saavutuksista. He ovat vuodesta 2006 työskennelleet uudessa laboratoriossa, joka on eräs Afrikan mantereen nykyaikaisimmista”, toteaa tohtori Roland Wolf.

”Ennen kaikkea meidän täytyy osoittaa, että toimintaamme edelleenkin innoittaa sama henki, joka melkein sata vuotta sitten pani liikkeelle sairaalan perustajan.”