Apua, aktivistit tulevat!

Huhtikuun lopussa Meksikossa kuoli suomalainen ihmisoikeusaktivisti, joka oli muiden eurooppalaisten mukana humanitäärisessä projektissa maan syrjäseuduilla. Kesän korvalla rytisi Israelin aluevesillä, ja ainakin yhdeksän avustustarvikkeita Gazan miehitetylle alueelle vievää vapaaehtoista pääsi hengestään.

Maailmalla puidaan nyrkkiä jälleen kerran Jerusalemin suuntaan, ja Meksikon hallituskin sai säännöllisen annoksensa pätemättömyyshaukkuja. Kauheaa se onkin, kun ihmiset kuolevat turhaan, mutta kuka käskee mennä jo ennalta hengenvaaralliseksi tiedettyyn paikkaan?

Eivätkö lähtijät tienneet vallitsevista olosuhteista, ja miksi seurauksia hämmästyttiin niin suuresti? Nyt järkyttyneet ihmisoikeusaktivistit mököttävät kuin lapset, kun heidän säännöillään ei leikittykään.


Joskus uhri huijaa sankaria

On leppoisaa lentää verilöylyn päätteeksi Tel Avivista kotiin Ruotsiin tai palailla Latinalaisen Amerikan pöpeliköistä takaisin omaan olohuoneeseen, kuten Oaxacasta hengissä selvinneet. Saivathan he sentään osallistua johonkin jännittävään ja tuntea olleensa merkittäviä. Rikkaiden maiden auttajien kun ei tarvitse jäädä kantamaan omien toimiensa seurauksia, ei kostotoimenpiteitä eikä vihaa.

Paikalliset aktivistit ja kapinalliset kyllä ottavat riemumielin vastaan jokaisen kädenojennuksen, joka edistää heidän poliittisia pyrintöjään. Siinä pelissä kirkasotsaiset länsimaalaiset ovat toivottuja pelinappuloita, tuovathan he julkisuutta.

Meksikolainen Edgar Mena on ravitsemukseen ja ravinnontuotantoon erikoistunut maa- ja metsätieteiden maisteri, joka on työskennellyt useissa kehitysyhteistyöprojekteissa niin kotimaassaan, Armeniassa kuin eri puolilla Afrikkaakin.

– Todellisuudessa ei tapahdu niin kuin sadussa, jossa sankari pelastaa uhrin ja loppu on onnellinen. Joskus uhri huijaakin sankaria tai päinvastoin.

Mena huomauttaa, että avustusprojektit vieraissa oloissa ovat aina monimutkaisia, eivätkä yksinomaan erilaisten olojen ja kulttuurien vuoksi.

– Avustustyö ei kaipaa sankareita vaan ammattitaitoa ja oikeaa asennetta!

– Onneksi nämä intomielet ovat kuitenkin vähemmistö, auttajien enemmistö on ammattitaitoista ja pätevää.


Paras keino on laillinen keino

Edgar Mena korostaa, että erimielisyydet on ratkaistava virallisia kanavia pitkin, ja jos sellaisia ei paikallistasolla ole, ne on luotava.

– Koska yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole olemassa, on etsittävä monia ratkaisuja. Jos ei ole mahdollista noudattaa sääntöjä, solmujen aukomisessa on käytettävä mielikuvitusta. Paras ja pitkällä tähtäimellä tehokkain keino on aina toimia laillisesti.

Mena listaa pari avustustyön perusperiaatetta:

– Ensiksi, pitää aina tarkistaa avustajien turvallisuus. Se on mahdollista yhteistyössä hallitusten kanssa, ja niiden kanssa pitäisi myös neuvotella ongelmista. Edes tämä ei ole riskitöntä.

– Toiseksi, turvallisuussääntöjä on aina toteltava. Asettaessaan itsensä alttiiksi vaaralle ihminen tekee niin myös muille.

Tästä huolimatta monet vilpittömät ja innokkaat vapaaehtoiset ottavat turhia riskejä sännätessään paikkoihin, joiden olosuhteista heillä ei ole todellista käsitystä.


On elettävä toisten hyväksi

Länsimaisessa viattomuudessamme mieleemme ei tule, ettei meitä ehkä kaivatakaan joka nokkapokkaan mukaan.

– Paikallistasolla ulkomaalaiset ovat usein vain yksi sekoittava tekijä ja kummajainen lisää. Tulenaroilla seuduilla ei muukalaisia katsota hyvällä, Edgar Mena tietää.

Ruusunpunaiset lasit olisi riisuttava.

– Yhteentörmäys ensimmäisen ja kolmannen maailman välillä on aina rankka. Kun emme ymmärrä kulttuurieroja, ajaudumme ristiriitaan paikallisten kanssa. Se tahraa lähettävän järjestön kuvan avun vastaanottajien silmissä.

Mutta silti. Niin kauan kun on köyhiä, emme voi puhua oikeudenmukaisuudesta. Mena varoittaa, että jos rikkaat eivät auta köyhiä, nämä ovat ennemmin tai myöhemmin rajoillamme.

– Ihmisen tulee elää toisten hyväksi. Ei sillä ole niin väliä, kenen nimissä autamme, kunhan autamme, mutta loppuun asti mietityillä keinoilla.