Hulluutta vai hurskautta?
9.2.2012
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: istockphoto

Ristin Johannes kirjoitti 1500-luvulla uskon ”pimeästä yöstä”, jossa hengellinen mielihyvä ja lohdutus katoaa. On spekuloitu, kirjoittiko karmeliittamunkki oikeastaan masennuksesta.
Systemaattisen teologian tohtorikoulutettava Kalle Hiltunen huomauttaa, että Ristin Johannes ohjeistaa sielunhoitajia erottamaan pimeän yön melankoliasta. Pimeä yö koskettaa hengellistä elämää, ei arjen lamaannuttavaa masennusta.
Pimeässä yössä Jumala vie ihmistä eteenpäin uskon tiellä. Hiltunen korostaa, ettei masennusta sovi selittää pimeäksi yöksi, eikä masentuneelle voi väittää, että kyseessä on hyvä juttu, johon Jumala on hänet vienyt.
Masennus voi olla myös mieletöntä, eikä silloin pidä jankuttaa, että se tekee hyvää.
Horrossaarnaaja Helena Konttista tutkinut kirkkohistorioitsija Päivi Salmesvuori näkee Kalle Hiltusen tapaan, että kun pohditaan kirkkohistoriallisten vaikuttajien mielenterveyden tilaa, on oltava psykiatrista ja historiallista asiantuntemusta.
Konttisen hurmostoiminta vaikuttaa kieltämättä kummalliselta. Nainen meni makaamaan lattialle, silmät muljahtivat, ihon väri muuttui ja hän saarnasi tuntikausia.
Lapinlahden mielisairaalan ylilääkäri Christian Sibelius luokitteli horrossaarnaajan hysteeriseksi, mutta kannattajat pitivät Konttista diagnoosista huolimatta hengellisenä auktoriteettinaan.
Päivi Salmesvuoren mielestä sairautta ei tarvita selitykseksi. Horrossaarnaaminen oli harvoja naiselle tarjolla olleita ja hyväksyttyjä keinoja olla hengellinen vaikuttaja.
Terveyden ja sairauden raja on monesti kuin veteen piirretty viiva.