Hyvät, pahat ja rasvattomat

Anja Bessonoff on hento nuori nainen, jonka arvaisi syövän ravintolassa salaatin. Sen sijaan hän tilaa grillattua paahtokylkeä – lohkoperunoiden tilalla tosin sitä salaattia.

– Lempiruokiani ovat rasvaiset pihvit ja lihat, pizza ja kypsennetyt juustot. Tämä Barbecue ribs -annos on malliesimerkki vähähiilihydraattisesta ruoasta, jota suosin, Anja naurahtaa käydessään käsiksi tuhtiin liha-annokseensa.

Aikalaiskriitikko elää niin kuin opettaa esikoiskirjassaan Low Fat -uskonto (Rasalas 2010).

Teos syntyi, kun tuore teologian maisteri ei saanut pääkaupunkiseudulta papin töitä, joista hän oli haaveillut lukiosta lähtien. Ravitsemusasioita harrastanut jumaluusoppinut päätti toteuttaa toisen teinihaaveensa eli alkaa kirjailijaksi.

Pikapelastus
ruokapöydässä

Anja Bessonoff väittää, että terveellisen ruokavalion noudattaminen on nykyajan uskonto. Terveysuskonnon keskiössä on vähärasvainen ruokavalio. Se ei ole tieteelliseltä kannalta mikään ainoa oikea vaihtoehto, mutta terveyspropagandan ja markkinavoimien sokaisemat ihmiset turvaavat siihen etsiessään tietä paratiisiin.

”Usko vähärasvaisen ruoan autuaaksi tekevään vaikutukseen lävistää kaiken länsimaisen kulttuurin ja ruoka-valioajattelun. – Kutsun kyseistä maailmankatsomusta nimellä Low Fat -uskonto”, kirjailija kiteyttää faktaa ja fiktiota sekoittavassa satiirissaan.

Anja Bessonoff näkee, että aikalaisten uskonnollisen etsinnän kohde on siirtynyt tuonpuoleisesta tähän päivään. Uuden uskonnon on annettava lupaus pelastumisesta maanpäällisessä elämässä, tässä ja nyt.

”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme”, teologi siteeraa Katekismusta ja jatkaa:

”Siitä, mikä lupaa meille kaipaamamme maanpäällisen pelastusvarmuuden, teemme itsellemme Jumalan. Yksi merkittävimmistä viimeaikaista pelastuksen tarjoajista on terveellisen ruokavalion ympärille keskittynyt elämäntapa.”

Jeesus sovitti
jo syömärien synnit

Kun Anja Bessonoff oli juuri työstänyt kirjansa, todellisuus meni tarua ja satiirikon salaliittoteorioita pidemmälle: luterilainen kirkko liittyi Läskillä lukutaitoa -kampanjaan. Siinä seurakuntalainen tienasi jokaisesta pudottamastaan kilosta 15 euroa lahjoitettavaksi Nepaliin.

Kaiken kukkuraksi kampanjaa koordinoi Low Fat -kirkon keskeinen instituutio Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jota johtaa kirkon ”ylipappi” Pekka Puska! Puska kertoi kampanjaa rahoittaneen suurlahjoittajan toivoneen, että luterilaiset seurakunnat toimisivat punnituspaikkoina.

– Sanoin kustantajalle, että ei voi olla totta! Todellisuudessa tehtiin juuri sitä, mistä puhuin liioitellen kirjassani. Enää ei puutu kuin että kolesteroli ja verenpaine mitataan ennen ehtoollista.

– Kirkon pitäisi olla vapaa vyöhyke kaiken maailman laihdutuskampanjoista ja keskittyä armon julistamiseen. Melkein kaikkialla muualla vaaditaan, että ihmisen pitäisi olla kunnossa, hoikka ja hyvännäköinen. Kirkko on tähän saakka ollut se paikka, missä vaatimuksia ei ole esitetty.

Anja Bessonoffin mielestä kirkon ei tulisi omaksua kaikkia arvoja, oppeja ja ihanteita, joita ajassa on vallalla.

– Jos me uskomme Jeesukseen, meidän ei tarvitse samassa paketissa uskoa uusimpia ravintosuosituksia. Kirkon ydinasia on sen julistaminen, että meillä on ylösnoussut Kristus, joka on sovittanut syntimme. Jeesuksen sovitustyön rinnalla ei ole olennaista, onko ihminen lihava.

– Emme saa syntejämme anteeksi laihduttamalla. Vai eikö armo enää riitä? Pitääkö meidän sovittaa lihavuuden syntimme syömällä rasvatonta ruokaa, laihduttamalla ja hikiliikunnalla? Entä onko hyvin syöminen syntiä? Tarvitsemmeko sen jälkeen ankaria katumusharjoituksia?

Verensokeri
ja valaistuminen

Anja on ollut lähes koko elämänsä alipainoinen. Hän sanoo, ettei se ole johtunut taipumuksesta anoreksiaan vaan perimästä. Hän on joutunut pakottamaan itsensä syömään enemmän.

– Nuorempana olin koukussa karkkiin, sillä siitä saa paljon energiaa pienessä tilassa. Sokeri on yksi pahimpia vihollisia länsimaisessa ruokavaliossa. Se on koukuttavaa ja lihottaa enemmän kuin mikään muu. Sitä on helppo syödä runsaasti tuntematta kylläisyyden tunnetta.

Anja Bessonoffin verensokeri heitteli voimakkaasti, kun hän söi sokeripitoista ruokaa. Toisaalta hiilihydraatit ja kevyttuotteet eivät täyttäneet energian- ja ravinnontarpeita.

Kun perheen pienin, nyt kaksivuotias, kärsi vatsavaivoista ja ihottumasta, Anja ja hänen opettajamiehensä päättivät kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota (VHH). Se tuntui toimivan, ja koko perhe siirtyi siihen.

Kirjassa harhaoppiseksi leimattu VHH-lahko haastaa Low Fat -kirkon, ja vaikuttaa kuin kirjoittajakin seisoisi intomielisesti VHH-aatteen takana. Muistuttiko uuden ruokavalion löytäminen uskonnollista kokemusta?

– Alussa tuntui kieltämättä siltä kuin olisin valaistunut: nyt minulle alkaa maistua ruoka, joka ei ole ennen maistunut, ja ehkäpä uusi ruokavalio selkeyttää samalla monia muitakin ongelmia… Se alkuhuuma meni kyllä ohi.

– Moni puhuu uudesta ruokavaliostaan kuin ilosanomasta tai uskonnollisesta kokemuksesta. On hienoa, että ihmiset tekevät oivalluksia, mutta ei ruoasta löydy vastausta tärkeimpiin kysymyksiin. Mikään ruokavalio ja laihtuminen eivät ole elämämme pelastajia, painottaa Anja Bessonoff.

-----

Ortorektikko – terveysuskon fundamentalisti

Anja Bessonoffin parodioiman nyky-yhteiskunnan ja Low Fat -kirkon ihanteita ovat hoikkuus ja itsekuri. Anorektikko vie ihanteet liian pitkälle kieltäytyessään syömästä tarpeeksi terveytensä kannalta. Ahmimisen ja oksentelun kierteessä kärvistelevältä bulimikolta taas puuttuu itsekuri.

Ortoreksia, kolmas yleinen syömishäiriö, on lähellä Low Fat -ihanteita. Ortorektikko käyttää suuren osan ajastaan syömisen miettimiseen ja suunnitteluun, jotta voisi yltää täydellisen terveisiin ja oikeaoppisiin ruokavalintoihin.

”On erittäin irvokasta, että ortoreksia eli halu syödä mahdollisimman terveellisesti on myös haluttu määritellä syömishäiriöksi. Ortoreksia tarkoittaa sananmukaisesti oikein syömistä, minkä vuoksi tämän termin liittäminen jonkinlaiseen häiriöön on kerrassaan nurinkurista.

Silloin, kun halu syödä terveellisesti kohdistuu nimenomaan oikeaoppisen Low Fat -ruokavalion noudattamiseen, se on aina ihmiselle hyväksi, on kyse miten tiukasta ja orjallisesta ruokasääntöjen noudattamisesta tahansa”, Bessonoff piikittelee.

Ortoreksia voidaan siis kärjistetysti nähdä – syömishäiriön sijasta – pikemminkin hyveenä ja Low Fat -kirkon (epä)jumalalle omistautuneena elämäntapana.

”Jokaisella uskonnolla on fundamentalistisiipensä, mikä luonnollisesti sallittakoon, ja Low Fat -kirkossa tämän siiven muodostavat ortorektikot. Kirkko suhtautuu näihin esimerkillisiin ihmisiin suurella kunnioituksella ja avoimesti ihaillen.”

-----

Väärin ymmärretyt kilvoittelijanerot

Susan, 18, kalpeus korostuu toukokuun kirkkaassa valossa meren rannalla. Siristelevät silmät eivät ole tottuneet aurinkoon. Susa on ollut koko kevään sisällä helsinkiläisessä Lapinlahden sairaalan syömishäiriöyksikössä.

Ulkoiluhetkiä on rajoitettu, sillä Susa ei malttanut olla juoksematta ja hyppimättä niiden aikana. Langanlaihan tytön luut ovat hauraat. Ylimääräinen rasitus ei ole hyväksi eikä kalorien kuluttamiseen ole totisesti tarvetta.

Sisällä hän harrastaa liikuntaa, kun hoitajien silmä välttää, vaikkapa toiletissa, käytävillä tai omassa huoneessa. Susa näyttää, miten pienessäkin tilassa voi tehdä haarahyppyjä. Vuosien sairauden aikana on ollut kausia, jolloin liikunta ei ole onnistunut. Painon ollessa alimmillaan sydän on ollut niin kovilla, että hengenlähtö on ollut lähellä.

Susa tarvitsee jatkuvaa vahtimista. Kun anorektikot kokoontuvat ruokailemaan, hoitajat seuraavat silmä kovana syömistä. Lautasille jaetaan tarkat annokset ja leivät on valmiiksi voideltu. Susa kertoo, että syömishäiriöiden osasto on kuin anorektikon ammattikoulu, samaan tapaan kuin vankila on kriminaalin korkeakoulu. Tytöt jakavat toisilleen vinkkejä vanhempien ja hoitajien huijaamiseen.

Miksi tämä hidasta itsemurhaa muistuttava piina? Susa ei osaa vastata, vaikka hänellä on yksittäisiä selityksiä sairauteensa. Hän on käpertynyt syvälle itsensä sisälle, anoreksian maailmaan, missä koko elämää määrittelee syöminen – ruoan rajoittaminen tai siitä kokonaan kieltäytyminen. Anorektikko hallitsee elämäänsä ruoan kautta, paradoksaalisesti täysin hallitsemattomalla tavalla.

Syömishäiriö on monimutkainen sairaus, johon ei ole helppoja selityksiä. Ääri-ilmiön yleistyminen kertoo kuitenkin jotakin aikamme ihanteista. Mainos- ja mediamaailman kuvastossa kauneus, hoikkuus ja itsekontrolli eli elämänhallinta näyttävät liittyvän yhteen.

Susa ja hänen kohtalotoverinsa ovat sisäistäneet, joka suupalaa myöten, hoikkuuden ihanteet. He ovat ruokapöydän ankarimpia ja tinkimättömimpiä kilvoittelijoita. Mutta kukaan ei ymmärrä kiittää heitä ponnisteluistaan. Edes he itse eivät enää ymmärrä, mitä oikein ovat tekemässä.

Lue koko juttu Sana-lehdestä.