Kaiken keskellä Kristus

Santa Maria delle Grazien vanha kirkko ja dominikaanikonventti seisoo pölyisten katujen risteyksessä Milanossa. Täällä italialaistyömiehet nakuttelevat pyörökiveystä kirkon edustalle, pieni ryhmä keskieurooppalaisia patsastelee aukiolla ja rihkamakauppias esittelee korttejaan.

— Cenacolo, Cenacolo, Last Supper, mies hokee.

Niin, Viimeinen ehtoollinen, maailman kirkkotaiteen ehkäpä tunnetuin teos, on maalattu juuri tuon luostarin ruokasalin seinälle. Fresko on Leonardo da Vincin käsialaa.

Painun sisään pääovesta ja jään odottelemaan. Hetken päästä kuljen rautaportin, kolmen automatisoidun lasioven läpi ja astahdan suureen tyhjään saliin, jonka toisella päätyseinällä da Vincin mestariteos avautuu.

Jopa puheliaasti pulputtavat italialaiset vaikenevat freskon edessä.

Siinä he ovat, Kristus ja apostolit yläsalin hämärässä, Jerusalemin vuorten sylissä: Bartolomeus (vas.), Jaakob nuorempi, Andreas, Pietari, Juudas, Johannes, Jeesus, Tuomas, Jaakob vanhempi, Filippus, Matteus, Juudas Thaddeus ja Simon Kiivailija.

Jeesus on juuri ilmaissut kavaltajansa. ”Totisesti, totisesti: yksi teistä kavaltaa minut.”

Fresko kuvaa apostolien reaktioita Kristuksen järisyttävään uutiseen. Ihmeissään he katselevat toisiaan, kuka hän voisi olla. Pietari on ojentautunut sanomaan Johannekselle, että hän kysyisi tästä mestarilta.

Katse kiinnittyy maalauksen keskellä olevaan Kristukseen. Hänen ilmeensä on rauhallinen ja levollinen. Sama huokuu freskosta.

Vaikka olen aiemmin lukenut ylistäviä arvioita työstä, ihmettelen, kuinka da Vinci sai loihdittua syvän harmonian työhönsä.


Lue koko juttu Sana-lehdestä.