Kansankirkko Homoillan tienhaarassa

Ylen TV2-kanavan Homoilta jää Suomen kirkkohistoriaan. 12.10. 2010 klo 21.00 luterilaisen kirkon liitokset alkoivat natista ennennäkemättömällä tavalla.

Homoilta oli kimmoke kaikkien aikojen joukkopaolle kirkosta. Monen liberaalisti homoseksuaalisuuteen suhtautuvan ärsytyskynnys ylittyi. He kokivat kirkon virallisiksi edustajiksi miellettyjen tv-keskustelijoiden puhuvan homoseksuaalien ihmisoikeuksien vastaisesti.

Kotikatsomoissa tuhannet ihmiset päättivät erota kirkosta jo samana iltana. Seuraavina päivinä eroamisvauhti vain kiihtyi. Maanantaihin mennessä eli kahdessa viikossa kirkosta on eronnut jo reilusti yli 30 000 henkeä.

Päivittäinen uutisointi eroajista kiihdytti erobuumia. Mitä ilmiön taustalta löytyy?


Vapaa-ajattelijan villeimmistä unelmista totta

Tamperelaiset vapaa-ajattelijat avasivat marraskuussa 2003 Eroakirkosta.fi -nettisivuston, jonka kautta kirkosta eroaminen kävi käden käänteessä.

Ensimmäiset 100 000 eroa veivät yli neljä vuotta. 200 000 kirkosta netissä eronneen raja ylittyi elokuun lopussa 2010.

– Valtava määrähän tämä on ja ylittää villeimmätkin kuvitelmamme. Kauttamme eronneita on enemmän kuin Vantaalla asukkaita, iloitsee Eroakirkosta.fi -sivuston tiedottaja Petri Karisma seurakuntien seitsemästä laihasta vuodesta.

Homoillan kiihdyttämä joukkopako on osa länsimaista maallistumiskehitystä. Suuri joukko etenkin nuoria aikuisia ja työssäkäyviä on vieraantunut kauas kirkon uskosta ja elämästä.


Uuden alku tai kansankirkon tuho

TV2:n Homoillan toteutuksesta ja kirkon johdon hitaasta reaktiosta sen synnyttämään joukkopakoon voi toki löytää selittäviä tekijöitä kirkon kriisin kärjistymiseen.

Media kaipaa dramaattisia vastakkainasetteluja ja se saatiin, kun tv-studioon kutsutut kristityt edustivat enimmäkseen kirkon konservatiivilaitaa. Sen näkemykset homoseksuaalisuudesta ovat monille nykysuomalaisille vieraita ja vastenmielisiä – aivan kuten homoseksuaalien parisuhteet siunaamisineen toisille.

Piispa Matti Repo ei kyennyt kommunikoimaan Homoillassa kyllin uskottavasti sitä tosiasiaa, että kirkkoon mahtuu – erilaisiin raamatuntulkintoihin ja eettisiin näkemyksiin pohjautuen – monia mielipiteitä homoseksuaalisuudesta.

Piispojen kriisiviestintäkin petti pahan kerran. Kun joukkopako alkoi, koko piispakunnan – arkkipiispa etunenässä – olisi pitänyt reagoida voimakkaasti ja välittömästi. Vasta päivien viiveellä mediasta alkoi tulla läpi piispojen yksittäisiä viestejä.

Kärjistyneessä keskusteluilmapiirissä kirkon konservatiivi- ja liberaalilaidat vuotavat, tekevät ja sanovat kirkon päättäjät tällä hetkellä mitä tahansa. Seksuaalisuudesta on tullut kirkollisen keskustelun ydinasia.

Kirkosta eroamisen perimmäiset syyt ovat yhtä tv-ohjelmaa tai piispojen puutteellista kriisiviestintää syvemmällä. Kirkon elämään osallistumista kuvaavien 2000-luvun tilastojen valossa kirkosta vieraantuminen on ollut jo pitkään tosiasia.

Tukeva kirkollisveropohja on mahdollistanut sen, että kirkossa on voitu jatkaa melko leppoisaa elämää. Sanoman kuuluvuutta ja toiminnan tavoittavuutta ei ole tarvinnut tutkailla perusteellisesti, vaikka kansa on vieraantunut kirkostaan silmissä.

Jos surullisenkuuluisasta Homoillasta haluaa löytää jotakin hyvää, se pakottaa kansankirkon lähtemään kohti uutta alkua – tai kohta ei ole enää kansankirkkoa, mistä puhua.