Katso pedon silmiin

Yhdellä pedofiilillä on usein lukuisia uhreja. Miksi hyväksikäytetyt kertovat tarinansa monesti vasta aikuisena tai kun joku toinen uhri on tullut ensin esiin?

Taitava pedofiili – toiset puhuvat ”pedoista” – alistaa ja manipuloi uhrin tekemään tahtonsa mukaan. ”Yhteinen salaisuus” tukkii tehokkaasti suut uhrilta, joka häpeää ja luulee olevansa osavastuussa teoista.

Kun uhrin oma tahto on nujerrettu ja saalistaja on kietonut hänet salaisuuksien verkkoon, vaitioloon voi usein luottaa.


Uhri syyllistetään usein

Järkyttävän usein pedofiliatapauksissa toistuu se, että kun nitistetty ja traumatisoitunut uhri yrittää viimein vinkata tapahtuneesta tai etsiä sanoja kertoakseen kokemuksistaan, kuulijat torjuvat hänet.

”Ei näin kauheita asioita voi tapahtua meidän piirissämme!”, puolustellaan korvien ja silmien sulkemista.

Totuus tekee liian kipeää. Ei siis ihme, että moni uhri on vienyt salaisuuden mukanaan ennenaikaiseen hautaansa.

Uhrin kertomus saatetaan kuitata sillä, että hänellä on psyykkisiä ongelmia, varsinkin jos kunnianarvoisa pedofiili on ”yhteiskunnan tukipylväitä”.

Suomen Lähetysseuran Taiwanin oppilaskodin tapaus, josta tässä lehdessä kerrotaan, ei tee poikkeusta. Epäillyn hyväksikäyttäjän ystävät ja tukijat vastustivat jopa sitä, että Lähetysseura maksoi 12 entisen oppilaan terapiakuluja.

(Terapiaan joutui paljon suurempi joukko, moni maksoi kulunsa itse. Läheskään kaikki uhrit eivät koskaan selvinneet henkisesti tai hengissä.)


Oma maine ei tärkeintä

Lähetysseurassa vaikuttaneille uhrien syyllistäjille riitti se, että he tunsivat epäillyn mukavana miehenä. Ei silloin tarvinnut uhreja kuunnella.

Uhreja leimattiin ja päin naamaa syytettiin ”mielenvikaiseksi” tai ”hulluiksi” – alentavien käsitteiden käyttöä ei säästelty. Terapian tarve oli muka todiste siitä, etteivät tragedioistaan kertoneet olleet vakavasti otettavia.

Argumentointi ontui. Jos väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö todella olivat totta, eikö juuri mielenterveysongelmien valtava määrä oppilaskodissa todistanut tästä? Vai oliko yhteen oppilaskotiin osunut leegio lähtökohtaisesti häiriintyneitä valehtelijoita?

Lähetysseura viivästeli ongelmaan tarttumisessa, mutta sen jälkeen se oli toiminnassaan esimerkillinen vaikkapa vanhoillislestadiolaisille, joilla on nyt oma pedofiliaskandaalinsa.

Uhreja tosissaan tukenut Lähetysseura ei pelännyt asioiden tutkimista ja ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämistä, eikä maineensa mustumista mediassa. Se ei pelännyt pedon silmiin katsomista – eikä sitä totuutta, joka tekee aina kipeää, muttei koskaan niin kipeää kuin uhreille tehtiin.


lue koko juttu Sana-lehdestä.