Kemiallinen pako todellisuudesta
5.8.2010
| Teksti: Janne Villa

Laulaja ja runoilija Jim Morrisonin (1943–1971) tarina on saanut taas yhden romantisoivan tulkinnan nuoresta kapinallisesta.
Tom DiCillon When You’re Strange -dokumentti sisältää Jim Morrisonin elämän ja jännittävän musiikin kertaamisen lisäksi ennennäkemätöntä taidefilmimateriaalia autiomaassa autolla ajelevasta muusikosta.
The Doorsin rumpali John Densmore, kitaristi Robbie Krieger, kosketinsoittaja Ray Manzarek ja kertojanäänenä toimiva näyttelijä Johnny Depp, fani itsekin, komppaavat sankarimyyttiä.
Villin ja kapinallisen
nuoruuden symboli
Jim Morrisonista tuli nuorisoikoni 1960-luvulla, jolloin rock edusti vielä vahvaa vastavoimaa vanhemmille sukupolville ja Systeemille. Kaikki arvot oli kyseenalaistettava, kuten kapinalliseen nuoruuteen kuuluu.
Tajunnan rajojen räjäyttämiseen pyrkineen ”liskokuninkaan” innoittajia olivat Nietzsche, William Blake, Baudelaire ja Rimbaud.
Rokkarit, taiteilijat, hipit ja yhteiskunnalliset aktivistit rakentelivat 1960-luvulla utopioita paremmasta tai edes hauskemmasta maailmasta. Moni halusi vapautua ahtaaksi koetusta seksuaalimoraalista, kapitalismista – ja kristinuskosta.
Rockilla oli tässä vapaustaistelussa paljon sukupolven soundtrackia suurempi rooli. Musiikin kautta luotiin käsitystä Uuden ajan nuorisosta muoteineen ja epäsovinnaisine elämänmuotoineen.
Musiikin ja tanssiin lähtevän lantion myötä ihmismielenkin koettiin irtautuvan perinteisten auktoriteettien alta. Rytmi kanavoi sitä samaa viettienergiaa, joka vetää tikanpojat puuhun.
Älykäs, vaarallinen ja arvaamaton Jim Morrison oli romanttisen rock-myytin ja boheemirunoilijan ruumiillistuma, jolle rock oli kaikki vietit vapauttavaa ja itsensä toteuttamisen estot poistavaa elämänenergiaa.
Hypnoottisen soundin luonut ja rajuilla keikoillaan kovan maineen saavuttanut The Doors nousi nopeasti suosion huipulle. Jim Morrison oli kauneutta ja villiä vapauttava palvovan nuoruuden symboli.
”Kuole nuorena,
jätä kaunis ruumis”
Vain muutamassa vuodessa komea siloposki muutti muotoaan – ja kemiallista koostumustaan – perusteellisesti. Sekä laulujen sanoituksista että päihteiden täyttämästä elämänmuodosta voi päätellä, että liskokuninkaan vaellusta varjosti voimakas kuolemanvietti.
Rock-mytologian yksi traagisimmista fraaseista on: ”Kuole nuorena ja jätä kaunis ruumis!”. Jim Morrison kuoli 27-vuotiaana alkoholin aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Hänen tyttöystävänsä Pamela menehtyi heroiiniin.
Tuossa rokkareille hengenvaarallisessa iässä kuolivat muun muassa tajuntaansa kemiallisesti niin ikään laajentaneet Jimi Hendrix (1942–1970), tukehtui alkoholin ja barbituraattien käyttöön), Janis Joplin (1943–1970, heroiinin yliannostus), Kurt Cobain (1967–1994, itsemurha), Brian Jones (1942–1969, hukkuminen huumeissa uima-altaaseen).
Bluesmies Robert Johnson (1911–1938) oli rokkarien varhainen edeltäjä. Hänen legendalleen antoi vauhtia kuolema rakastajattaren kiukkuisen aviomiehen myrkyttämään viskiin. Legendaan kuuluu se, että Johnson myi sielunsa Saatanalle ja sai vaihdossa taidon soittaa kitaraa.
Vapaus on
suuri vankila?
Rock-asenne elää epäilemättä niin kauan kuin nuoria kapinallisia on. Nuoret rokkarit ja kristityt joutuvat miettimään, miten rockin myytit suhtautuvat kristillisiin arvoihin. Kuinka kahleistaan ulos räjähtävän elämänvoiman ilmaisu – rockin unelma rajattomasta vapaudesta – on yhdistettävissä ”kristityn vapauteen”?
Rockin tarjoamassa – turhan usein hedonistisia tai itsetuhoisia muotoja saavassa – ”vapautumisessa” ja kristinuskon lupaamassa sisäisessä vapaudessa on myös vaivalloisesti yhteen sovitettavia elementtejä.
Kristinuskon käsitykset kuoleman voittamisesta ja hyvän elämän edellytyksistä tähtäävät toiseen suuntaan kuin rock-elämään kliseisesti liittyvä kuolemanvietillä leikittely: ”On parempi palaa nopeasti kuin hiipua hiljalleen.”
Janis Joplin lauloi siitä, miten vapaus-sana on vain toinen tapa ilmaista, ettei ole enää mitään menetettävää. ”Vapaus on suuri vankila”, vahvisti Pelle Miljoona.
Siinsikö sisäisestä vapautumisesta unelmoineiden rock-mytologian luojien, kuten Morrisonin, silmissä lopulta vain ”vapaus jostakin” eli eskapistinen pako ”tylsästä” arkitodellisuudesta vai myös ”vapaus johonkin”, vaikkapa hyvään elämään?
.