Kirkossakin hyvä johtajuus on persoonakysymys

Kirkkoherran viran kelpoisuusehtona on suoritettu pastoraalitutkinto sekä seurakuntatyön johtamisen tutkinto. Jälkimmäisen suunnittelusta vastaa Kirkon Koulutuskeskus; tähän mennessä tutkinnon on suorittanut noin tuhat pappia.

Kirkon parissa tehtävän johtamistyön kaikki ulottuvuudet tähtäävät seurakunnan hengellisen perustehtävän toteuttamiseen. Muuten seurakunnan johtaminen ei sinänsä poikkea muiden organisaatioiden johtamisesta.

– Keskeisellä sijalla ovat sosiaaliset taidot ja empatiakyky. Johtajalta edellytetään hyvää itsetuntemusta, tunteidensa hallintaa, uskallusta tilanteenmukaiseen toimintaan ja vahvaa kehittymishalua, sanoo tutkija Pekka Asikainen Lapin yliopistosta.

Helmikuussa tohtoriksi väitellyt Asikainen selvitti väitöstutkimuksessaan kirkkoherran virkaan pätevöittävään johtamiskoulutukseen osallistuneiden pappien suhtautumista koulutuksen eri alueisiin sekä heidän näkemyksiään koulutuksen merkityksestä ja kirkkoherran johtamistehtävästä.


Koulutus selkiytti uravalintaa

Tutkimuksessa kävi ilmi, että monien opiskelijoiden kohdalla koulutus selkeytti uravalintaa.

– Koulutuksesta saatiin rohkaisua ja vahvistusta omiin edellytyksiin seurakuntajohtajana, ja se myös selvästi paransi koulutukseen osallistuneiden johtamistaitoja. Osa opiskelijoista sen sijaan tuli opintojen myötä siihen tulokseen, ettei todennäköisesti aiokaan hakeutua kirkkoherraksi. Johtamistehtäviin ei siten ajaudu henkilöitä, joilla ei ole edellytyksiä toimia siinä. Tässäkin mielessä seurakuntatyön johtamisen koulutus palvelee myös yhteisöä.

Asikaisen mukaan ilmapiirijohtaminen ja henkilöstön kehittäminen ovat avainasemassa hyvään lopputulokseen pyrittäessä. Johtaminen on ennen kaikkea vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Aito vuorovaikutus edellyttää kykyä asettua muiden asemaan, jokainen voi oppia tunneälyyn liittyviä taitoja oman persoonansa puitteissa.

Kirkkoherran on tärkeää tietää myös johtamisen kannalta olennaiset asiat taloudesta ja hallinnosta. Seurakuntien lukumäärän ja kirkon jäsenyyden laskun myötä muutos- ja strategiajohtaminen painottuvat aiempaa enemmän. Resurssien vähetessä seurakunnan toimia on priorisoitava ja henkilöstöä on johdettava kohtaamaan edessä olevat muutokset.


Sukupuoli ei ratkaise

Nykyään kirkon työntekijöistä 70 prosenttia on naisia, mutta kirkkoherroista naisten osuus on noin seitsemän prosenttia. Sukupuolten välisiin eroihin liitetyt stereotypiat näkyvät hyvään johtajuuteen mielletyissä ominaisuuksissa.

Esimerkiksi moni Asikaisen haastattelemista opiskelijoista liitti naisjohtajiin jopa häiritsevän tunteikkaita puolia, kun taas miesten ajateltiin olevan tiukan asiajohtamisen edustajia. Johtamisessa kuitenkin ratkaisee persoona, ei sukupuoli. Stereotyyppinen ajattelutapa ei ole kenenkään etu, siksi myös koulutuksen järjestäjien olisi hyvä kiinnittää huomiota asiaan.

– Epäilen sukupuolten välisten, johtajuuteen liittyvien erojen todenperäisyyttä, mutta asiaa olisi mielenkiintoista selvittää enemmän. Siinä olisi jollekin hyvä tutkimusteema, Asikainen heittää.

Seurakuntaliitosten myötä naispuolisten kirkkoherrojen määrä on vähenemässä, sillä valtaosa heistä on töissä pienissä seurakunnissa, jotka sulautetaan liitoksissa suurempiin. Naisten määrän vähentyminen vinouttaisi entisestään seurakuntien johtajien sukupuolijakaumaa.

Tutkimuksensa sovelluksena Asikainen esittää johtamisen kokonaiskentän, joka tuo esiin johtamisen mutkikkuuden ja moniulotteisuuden.

— Toivon, että kirkon johtamiskoulutuksessa huomioitaisiin kehittämäni malli johtamisen eri ulottuvuuksien selkeyttäjänä. Sitä voidaan hyödyntää myös muidenkin organisaatioiden johtajakoulutuksissa. Kirkossa on paljon hyvää ainesta, josta on hyvä lähteä suunnittelemaan tulevaisuuden luterilaisuudesta ponnistavaa ihmisläheistä kirkkoa.


Teksti Arja-Leena Paavola
Kollaasi Freija Özcan

Lue koko juttu Sana-lehdestä.