Koska kahleemme kirpoavat
25.11.2010
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: Istockphoto
Nokkavan teinin, juutalaisen ja Amerikan mustan kahleiden painossa on eroa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävä on valvoa, että viranomaiset noudattavat lakia ja että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.
Taannoin apulaisoikeusasiamies antoi lausunnon, jonka mukaan seurakuntalehtien osoitteeton jakelu loukkaa uskonnonvapautta. Joku herkkä uskonnoton olisi kai saattanut saada vamman sieluunsa sillä via dolorosalla, kun olisi kädet hanskoissa ja silmät kiinni kiikuttanut uskonnonvapauttaan loukkaavaa lehdykäistä paperikoriin.
Seurakuntalehtien tekijät saivat kerrankin työstään tunnustusta: Koulun vaaralliseksi uskontuputtajaksi tunnettu joulukuvaelma, saati pienokaisia kristityiksi väkisin käännyttävä Suvivirsi, ovat pieniä vaaroja verrattuna taiten tehtyyn kirkolliseen propagandaan.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta jyräsi oikeusasiamiehen yli. Kuten puolueet, organisaatiot ja kaupalliset tahot saavat välittää tietoa toimistaan, saa kirkkokin. Joka ei halua viestiä vastaanottaa, voi sen sivuuttaa.
Vaan varokaa, oikeusasiamies tekee taas tuloaan! Se murjaisi marraskuussa sellaisen sketsin, että poliisin pikkujoulusesongin vitsihuumoriohjelmisto on pelastettu.
Förlåt,
jag heter en polis
Oikeusasiamies nuhteli tällä erää Espoon poliisia tunteita kuohuttaneen tapauksen johdosta. Ruotsinkielisten espoolaisnuorten ihmisoikeudet eivät toteutuneet, kun hulvattomiksi riistäytyneiden bileiden takia paikalle kutsuttu poliisi ei rauhoitellut juhlakansaa ruotsiksi.
Oj hellanlettas! Nokkava viisastelija vai vitsi suussa syntynyt hassuttelijako se keksi valittaa pikkutunneilla ympäripäissään siitä, ettei poliisi puhuttele omalla mammankielellä, joka jo pienenä muodostui niin rakkaaksi? Ja oikeusasiamies otti läpän tosissaan…
Näin etenee kurinpitäjien käänteinen evoluutio. Ensin meni auktoriteetti kaverivanhemmilta. Sitten kaverivanhemmat halusivat viedä nuhteluvallan opettajilta, jotka ovatkin tätä nykyä vikapäitä jokaiseen vanhempien pikku palleron virheeseen.
Kohta ei liene poliisillakaan pamppua ei pyssyä, saati sananvaltaa suomeksi, vaan passitus kielikurssille.
Hesarin jutussa ruotsintaitoisia poliiseja ei ole tarpeeksi (HS 13.11.) kirkkonummelainen ylikomisario Rune Svahn kertoo aloittavansa kenttätilanteessa aina sanoilla ”god dag” tai ”god afton, från polisen!”
Tästä tunnolliseksi tiedetty Kilon poliisi voi jatkaa luonnikkaasti kielenopiskelua eteenpäin. ”No hej, jag heter Jani-Petteri! Jag skulle vara en polis. Mycketkiva att möta dig. Jag tycker om dig. Var vänlig och dricka mer! Förlåt, jag måste gå nu. Hej på dig, min lilla vänn. God kväll och sov gott...” (Tai jotakin sinne suuntaan.)
Vaan entäpä jos ”nuhtelu” ei riitä ja joku kovakalloinen, toiseen kotimaiseen kieleen laittoman kevytmielisesti kouluvuosinaan suhtautunut kielipuoli poliisi jatkaa hävyttömästi suomen haastamista humalaisille ruotsinkielisille teineille? Auttaisiko virasta pidätys tai uudelleenkoulutusleiri Turun poliisivankileirien saaristossa?
Muistutus
juutalaisvainoista
Elokuva Pariisin vainotut herätti Ranskassa kohun. Suvaitsevaisuudella – vapaudella, veljeydellä ja tasa-arvolla – aikanaan ylpeilleet ranskalaiset eivät osoittaneet valtion tasolla rohkeutta juutalaisten suojelemisessa natseilta. Tavalliset pariisilaiset onneksi auttoivat henkensä uhalla ystäviään ja naapureitaan, joista monet pelastuivat.
Pariisissa vuonna 1942 juutalaiset lapset pitivät koulussa keltaista tähteä. Kohta he menettivät oikeutensa koko kouluun. Ranskan poliisi suostui saksalaisten miehittäjien vaatimuksesta toimittamaan juutalaiset ”leireille”.
Pyöräilystadionille koottiin 13000 juutalaista, joista yli 4000 lapsia. Vankeja näännytettiin nälkään ja kuumuuteen, vain muutamia palasi tuhoamisleireiltä.
Pariisin vainotut perustuu Joseph Weismanin kokemuksiin. ”Kun puhun kokemuksistani, se tukahduttaa minua. Mutta tämä tarina on kerrottava tämän päivän nuorille. Sillä juuri he kirjoittavat huomisen historian”, Weisman kommentoi.
Koskettava, juutalaislasten kohtaloihin keskittyvä elokuva on terveellinen muistutus tämän päivän Euroopalle, jossa on painetta livetä yhä paikoin jahdattujen juutalaisten puolustamisesta.
Lue koko juttu Sana-lehdestä.