Löytöretki kilvoittelijoiden viisauteen

Kyllä Filokalia oli minulle nimeltä tuttu. Olin kuullut teoksesta opiskellessani teologisessa tiedekunnassa ja lukenut sen hengellisestä viisaudesta kertovan Vaeltajan kertomukset -kirjan. Mutta siihen ennakkotietoni jäivät.

Kirjasarja oli vaivannut minua pitkään, kiehtonut, houkuttanut, ikään kuin kutsunut lukemaan. Ja nyt kun minulla oli mahdollisuus elellä kuukauden päivät syrjäisessä ja autiossa rintamamiestalossa ulkotöitä tehden, päätin uppoutua luku-urakkaan. Halusin kerta kaikkiaan setviä välini Filokaliaan ja onkia tietooni, mitä annettavaa muinaisten kilvoittelijaisien opetuksilla voisi olla protestanttikristitylle.

Ja niin alkoi tutkimusmatkani.

Se värähtelee myös
nykyihmisessä

Luin pitkiä rupeamia, huhkin välillä ulkona ja napsin taas lukumakupaloja iltahetkinäni posliinilampun valossa. Jo alkumetreillä tunsin romanttissävytteistä yhteyttä Filokalian opetuksiin.

”Karta kaupunkeja ja pysy lujasti erämaassa”, muuan opettaja kirjoitti.

Toisia taas karsastin, kuten kehotuksia yövalvomiseen tai paljaalla permannolla nukkumiseen.

Rintamamiestalon sylissä löysin munkkien teksteille kaikupohjaa omista arvoistani ja paljon sellaista, mikä resonoi 2010-lukua elävän sisikunnassa: kannustusta rauhaan, hiljaisuuteen, kohtuullisuuteen, hengelliseen kasvuun, sydämen rukoukseen ja yksinkertaisuuteen.

Toisaalta havahduin usein kulkemani maaston vierauteen. Tiedostin, että osa kirjoittajista oli elänyt ennen idän ja lännen kirkkojen lopullista eroa eli vuotta 1054, ja heidän opetuksensa oli koko kristikunnan yhteistä, mehukasta alkujuurta.

Välillä olin kuin tuntemattomalle saarelle saapunut löytöretkeilijä. Luin paljon sellaista, joka erosi omasta hengellisestä perinteestäni, luterilaisuudesta.

Erityisesti tunsin uteliaisuutta ja vetoa munkkielämää kuvaaviin hengellistä, henkistä ja fyysistäkin kurinalaisuutta ja vaivannäköä korostaviin opetuksiin, en oikein tiedä miksi.

Toisaalta mieltä lämmittivät myös tutut elementit Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta.

Käytännöllisiä, hauskoja,
ankaria ja outoja neuvoja

Päivät kuluivat ja pihapuun pihlajanmarjat punertuivat. Kengitin talon ulkosaunaa, poimin mustikoita valoisalta mäntykankaalta, herkkutatteja hämyisistä kuusikoista ja kirjoitin aamuisin.

Mitä pidemmälle Filokaliaa luin, sitä enemmän ymmärsin, kuinka voimakkaasti kilvoittelijaisien tekstit keskittyvät hengelliseen kasvuun ja siihen ohjaamiseen.

Neuvoja oli paljon. Löysin niin ankaria, hyödyllisiä, omituisia, käytännöllisiä kuin hauskoilta tuntuvia ohjeita ja syviä, olennaisen kiteyttäviä viisauksia.

”Istu rukoillessasi jakkaralla”, Gregorios Siinailainen kehotti.

”Ihmisen ei pidä hankkia mitään tarpeetonta”, Antonios Suuri sanoi.

”Paha saa voimansa pahuudesta ja samoin hyväkin versoo hyvästä. Sitä joka on päässyt hyvästä osalliseksi hyvä vetää yhä enemmän puoleensa”, Markus Askeetti kirjoitti.

”Rakkaus ja itsehillintä vapauttavat sielun himoista; hengellinen lukeminen ja mietiskely päästävät mielen tietämättömyydestä. Rukouksen viljely taas vie rukoilijan Jumalan eteen”, Maksimos Tunnustaja puolestaan sanoi.