Mihin päänsä kallistaisi

Vuonna 1967 oli ankara talvi. Lukemattomia kodittomia löytyi kuoliaaksi paleltuneena, ja Suomi heräsi asunnottomuusongelmaan.

Vailla vakinaista asuntoa ry haluaisi epäilemättä tehdä herättelytempun ilman samanlaista shokkiefektiä. Se on ollut järjestämässä taidemuseo Kiasman Takaikkunalla 31.10. saakka nähtävää Hiljaisuus rikkoutuu -valokuvanäyttelyä.

Taiteen maisteri Liisa Söderlund ja valokuvataiteilija Arto Timonen opettivat yhdeksän asunnotonta valokuvaamaan elämäänsä.

Tosissaan työhön lähtivät Esko, Risto Haverinen, Esa Palenius, Meile Pentikäinen, Hanna Raatikainen, Sergei Sadejeff, Niko Suomalainen, Taru ja Matias Toivonen.


Elämää suurempi,
raskas retki

Pariskunta Meile Pentikäinen ja Sergei Sadejeff asui Esplanadin puiston vessassa liki pari vuotta. Valokuvausprojekti sopi heille hyvin: ”Tietoa ja etenkin kokemusta on. No, ei kun menoksi, kamera mukaan ja töppöstä toisen eteen. Sen taidon osaamme.”

Kuvauskohteista syntyi kinasteluakin. ”Pitihän kuvien antaa oikea käsitys omista paikoista, joissa pitkät päivät kulutimme, myös yöt. Päästyämme yhteisymmärrykseen homma sujui leikiten. Nostalgia nosti päätään, hymy karehti huulilla ja ihmetys siitä, kuinka selvisimme tästä raskaasta retkestä.”

”Tunsimme olevamme kuin ainakin Edvin Laine, teimme jotakin elämää suurempaa. Joka päivä katsastimme uusia kohteita. Nyt kun homma on ohi, toivoisimme sen jatkuvan. Asunnottomuus ei ole ohi, joten kuvatkaamme sitä tästedeskin”, kaksikko kiteyttää.

Kansalaisliike Asunnottomien yö järjestää sunnuntaina 17.10. tapahtumia ympäri Suomea. Myös seurakunnat ovat monin paikoin järjestäjinä.


Sumuverho silmillä
kaikki käy

Asunnottomuuteen liittyvät usein seuraavat tekijät: päihde- ja mielenterveysongelmat, toistuvat häiriö- ja vuokrarästihäädöt, taloudellinen kriisi tai parisuhteen päättyminen.

Asunnottomia on Suomessa arviolta alle 10 000, joista reilu puolet Helsingin liepeillä. Tuttaviensa nurkissa majailevat nuoret eivät näy aina tilastoissa. Tämä joukko on kasvussa.

Anna-Maija Josefsson tutki toimeentulotukea saavien helsinkiläisnuorten profiilia gradussaan Nuoret asunnottomina toisten nurkissa (2007). Joukon koulutustaso on alhainen, työttömyyttä ja rikollisuutta esiintyy yleisesti, huumeita ja alkoholia käytetään reippaasti.

”Ei jaksa jäädä vakiokavereiden nurkkiin ihan loputtomiin pyörii. Kaveri lähti juuri hakemaan opiaatteja. Sen jälkeen sinulla on koti kaikkialla, rappukäytävässä, putkassa, juna-asemalla… Pieni sumuverho silmillä eikä tarvitse välittää, minkä väriset seinät sulla on ympärillä tai nukutko lattialla vai patjalla”, kuvailee netissä Leijonamies, 25.


Jumalatonta
heitteillejättöä

Antiikin ja arktisten kansojen mytologioissa lintukodon asukkaat eli taivaanääreläiset muistuttivat pienikokoisia, ihmisentapaisia olentoja. Ehkäpä senkaltaiset olennot sopisivat tuttavien sohvannurkkiin ja sopeutuisivat rappukäytäviin ja roskiksiin.

Kristillisen ihmiskäsitys mursi ajattelutavan, jonka mukaan yhteenkään yksilöön voisi suhtautua vain ihmisentapaisena pieneläjänä, jonka on parempi pysyä poissa silmistä ja mielestä, taivaanäären helmojen tai paljaan taivaan alla.

Kristinuskon perustekstit tuomitsevat välinpitämättömyyden: ”Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne…”

Ihmisten heitteillejättö on Jumalan kuvien heitteillejättöä, mistä ei hyvää seuraa – hyväosaisillekaan. Diakoni Nina Klemmt kirjoittaa Asukki-lehdessä, että etiikka liittyy asunnottomuuteen yhtä olennaisesti kuin raha. Jokaisella on oikeus asuntoon ja taloudelliseen tukeen, kun elämä on kriisiytynyt.

”Takaraivossa kulkee Jeesuksen kultainen sääntö kaikille, mutta tässä tapauksessa hyväosaisille: ’Se, minkä tahdotte itsellenne tehtävän, tehkää se muille.’ Ajattelisivatpa päättäjät ja toimijat tätä asiaa todella ankarasti! Eivät hekään asu kaduilla, kun ei heidän tarvitse. Miksi jonkun muun pitäisi?”