Pahan papitkin ovat usein uhreja

Matti Yrjänä Joensuu tekee Harjunpää-dekkareissaan taitavia psykologisia tutkielmia pahuuteen suistuvista ihmisistä ja näiden kurjien tekojen yhteiskunnallisista taustoista.

Ilkka Matilan tuotti ja Leo Viirret käsikirjoitti filmiversion kirjasta Harjunpää ja pahan pappi (2003). Ohjaajaksi löytyi Olli Saarela. Harjunpää-kirjoista tutun rikosylikonstaapelin humaani henki on kadotettu: kyse on tyystin toisesta hahmosta.

Mustanpuhuvaksi tyylitellyssä trillerissä on silti – omat – ansionsa. Kun Harjunpään perheen esikoistytär surmataan raa’asti (ei kirjassa), Timo (Peter Franzén) ja Elisa-vaimo (Irina Björklund) tihkuvat tragedian pirstaleiksi lyömän perheen epätoivoa.

Vanhemmilla on omat selviytymisstrategiansa: neuroottiseksi pilleristiksi ja melkeinpä pahaksi poliisiksi muuttuneella Timolla on visio kostosta ja Elisalla uskoontulo. Visiot eivät kohtaa.


Horjuntaa hyvän ja demonisen puolen välillä

Kun paha koskettaa, se tarttuu helposti. Edes Harjunpää ei voi välttyä tältä.

Poliisi hermoromahduksen partaalla on nähty monesti, mutta Sampo Sarkolan sarjamurhaaja Johannes Heino on oikeasti pelottavana tyyppinä tuore roolityö. Pahan papin päiväpuoli on hurskas raamatunopiskelija ja yöpuoli tappaja, joka kuvittelee siivoavansa pahaa pois kaupungista.

Olli Saarela on osoittanut elokuvissaan (Bad Luck Love, Rukajärven tie, Lunastus) halua ja kykyä käsitellä vakavasti kristinuskon kuvastoa, erityisesti pahaan lankeamista sekä taistelua sitä vastaan.

Harjunpää jatkaa Rukajärven tien (1999) tunnelmissa. Ihanteellinen upseeri (Franzén) menetti morsiamensa (Björklund) venäläisille ja lähti kostoretkelle. Heinon kaltaista, tuomiovallan omiin käsiinsä ottanutta yli-ihmistä vastasi demoninen sotilas Lukkari (Kari Heiskanen). Hänkin luuli selviävänsä tuskasta ja katkeruudesta siirtämällä ne eteenpäin.

Rukajärvellä pahuuden ja koston kierteen vastavoimaksi löytyi Taisto Reimaluodon esittämä Kristus-hahmo, sotilas Saarinen. Harjunpää saattaa joutua tukeutumaan Tyyneysrukoukseen: ”Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, jotka voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.”


Piileekö potentiaalinen hirviö meissä kaikissa

Olli Saarelaa kiinnostaa tarkastella, kuinka pahuus kätkeytyy hyvyyden ulkokuoreen ja oikeudenmukaisuuden edustajasta voi poikkeusoloissa kasvaa pahantekijä. Sarjamurhaaja Heino pukeutuu kuin susi lampaantaljaan. Harjunpää heiluu hyvän ja pahan rajalla.

– Traumaattiset kokemukset vaikuttavat ihmisiin eri tavoin, mutta piileskeleekö hirviö meissä kaikissa? Kuinka paljon pahaa tarvitaan, että koteloitunut ”hirviö” saa vallan? Tätä kullekin yksilöllistä pahan ja hyvän välistä veteen piirrettyä viivaa on vaikea ennustaa, Saarela pohtii.

Sukupolvelta toiselle siirtyvät vääristyneet toimintamallit ja sielua myrkyttävä synti vievät erilleen toisista ihmisistä ja Jumalasta. Ohjaaja Saarela kuvaa – kirjailija Joensuun tapaan – ilmiön yhteisöllisiä seurauksia.

– Yhteiskuntamme sairastaa välinpitämättömyyden ja individualismin vitsausta. Eettiset säännöt eivät enää päde, vaan ne ovat vain väljähtäneitä ohjeita tai ehdotuksia ”kohtuulliseen” elämään.

– Rikkonaisuus ja irrallisuus saavat pahimmillaan karmaisevia julmuuden ilmentymismuotoja. Pahan papin tarinassa uhreja ovat myös pahantekijät, painottaa Olli Saarela.