Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Positiivinen paasto

23.2.2012
| Teksti: Janne Villa

 

 

Kirkkokansa siirtyi tällä viikolla jo pitkään kaipaamaansa kauteen. Edessä on seitsemän hyvää ellei erinomaista viikkoa. Kiitos katumuksen, parannuksenteon ja kieltäymysten, joihin kilvoittelijoita nyt kutsutaan. Siis ilo irti ja hymyä huuleen! On Suuren paaston aika.

 

 

Runoilija Anna-Maija Raittila kuvaa Riitta Aaltosen ja Riitta Gerlinin toimittamassa Paastokirjassa (Karas-Sana 1995) paastokilvoittelijoita, jotka ovat vastanneet ”kyllä!” elämälleen, ja astuneet tutusta pikkumaailmastansa  Korkeimman käyttöön.

 

”Pulppuileva ilo, siis hilpeys, on niiden naisten ja miesten tuntomerkki, jotka ovat päästäneet ohjat omista käsistään, lakanneet tuijottamasta itseensä, omiin onnettomiin taustatekijöihinsä, omiin tarkkarajaisiksi jähmettyneisiin toiveisiinsa. He ovat lähteneet tielle, josta ovat tienneet vain suunnan.”

 

Kutsu rakkauteen
ja kauneuteen

 

Tuhkakeskiviikon itsetutkiskelusta ja katumuksesta alkava paasto muistuttaa synnistä, joka erottaa ihmiset toisistaan ja Jumalasta.

 

 

”Sä olet yksin yksinäinen, mä olen yksin yksinäinen”, veisaavat Tuomari Nurmion kuvaamat onnen kerjäläiset laulussa Kurjuuden kuningas.

 

Kauko Röyhkän Helvetissä on hyytävän yksinäistä, seurassakin. Haluat ulos, et pääse: ”Jengi juttelee ja pitää hauskaa, kaikki tuntee toinen toisensa. Mutta sua yksin ei tunne kukaan.” Röyhkän laulussa perin juurin vieraantunut yksilö lienee erossa Luojastaankin. Ainakaan tästä ei ole havaintoja. ”Tää on helvetti.”

 

Paasto on ikävöivälle ja levottomalle sielulle suunnattu kutsu erillisyydestä ja yksinäisyydestä rakkauteen ja yhteyteen sekä lajitoverien että Jumalan kanssa. Se on tuhlaajapoikien ja -tyttöjen paluuta jokaisen Jumalan kuvan alkuperäisen kauneuteen.

 

Munkki Serafim toteaa kirjassaan Tie ylösnousemukseen (Kirjapaja 2006), että olemme, omien valintojemme seurauksena, joutuneet erilleen pohjimmaisesta olemuksestamme.

 

Ambrosius Milanolainen

(340–397) pohti, mikä on se ”kaukainen maa”, kuoleman varjon maa, minne tuhlaajapoika lähti. Piispa vastasi kysymällä: "Mikä voisi olla kauempana kuin joutua eroon itsestään ja Kristuksesta?"

 

Suuri paasto on paluumatka kohti kirkkainta hyvää. Serafim näkee, että askeleemme ovat tuskastuttavan lyhyitä ja hapuilevia, koska näkökykymme on rajallinen. Pienistäkin teoista ja sanoista voi kuitenkin kasvaa suuria asioita, jos päämäärä on oikea.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin