Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming
- Vauhtinainen Päivi Lipponen: Pitää pysähtyä ja hengittää
- Journalismin puolustaja
- Tavoitteena täydellinen äitiys
- Iloa intialaisessa slummissa
- Kosmoksen kartoittajat
- Onko bioteknologia elämällä mestarointia?
- Asterix seikkailee Raamatun maisemissa
- Makuretki juutalaisen pääsiäiseen
- Paha vaivaa
- Lapsen oikeus omaan uskontoon
- Potkut tuli!
- Joka lastaan rakastaa…
- Positiivinen paasto
- Yrteissä maistuu metsän voima
- Hulluutta vai hurskautta?
- Kun on sunnuntai
- Tähtikultin alku on elokuvateollisuudessa
- Virtuaaliminää ehostetaan
- Kuoleman pikajuna pohjoiseen
- Jouluporsastelusta alkaa taas terveyden palvonta
- Kotoilu on laadukasta arkea
- Kotirauhan kulissit
- Niin yksin – mutta ei ikuisesti
- Ihanaa, tänään pääsee soluun!
- Tuomiopäivän toimintaohjelma
- EU:n moraali koetuksella
- Vaikea suvaitsevaisuus
- Kenelle taivas on hiljaa
- Teerenpeliä ja kummittelua
- Unten mailla
- Messiaaniset juutalaiset vaikenevat
- Taipaleiden takana
- Viljellen lisää yhteisöllisyyttä
- Katso pedon silmiin
- Löytöretki kilvoittelijoiden viisauteen
- Ruokaa, ruokaa, parempaa ruokaa
- Kadonneen jäljillä
- Talouskriisi lisää rasismia
- Tytöt katoavat
- Sairaalatarvikkeet kiertävät kehitysmaihin
- Isojen näkyjen mies
- Kaikki perheen puolesta!
- Missä ovat kalevalamittaiset virret?
- Ristejä ja rukouksia Ankkalinnassa
- Saamelainen Laestadius
- Köyhät ylös kyykystä
- Uskontodialogi tuo ihmiset yhteen
- Maailmanlopun kauppiaita riittää
- Tekeekö selibaatti papista pedofiilin?
- Paremmin eväin siviiliin
- Yksinäisyydestä yli
- Missä sanat loppuvat, siellä nyrkit puhuvat
- Totellako vaiko ei?
- Enkelit eivät ole hörhöjen juttua
- Eduskuntavaaleissa voitaisiin parantaa maailmaa
- Ei arvoja, vaan evankeliumia
- Usko edistää terveyttä
- Paasto korjaa perspektiiviharhat
- Viidesläiset puolustavat ymmärrettävää Jumalaa
- Kaiken keskellä Kristus
- Jumala palaa politiikkaan
- Kauneus parantaa
- Hedberg ei ollut tulenpalava saarnamies
- Ystävyys on kallisarvoista
- Kuolematon sielu kiinnostaa yhä
- Näin kristittyjä vainotaan: Pommi-iskuja, syrjintää, kuolemantuomioita
- Kansanusko haastaa kirkon
- Potentiaalisesti älyllisin uskonto
- Jumalaton ompi linnamme
- Pipareissa maistuu paratiisi
- Tällainen on Jumala
- Jumalainen nainen
- Katseet kohti vuotta 2020!
- Koska kahleemme kirpoavat
- Särkeekö skisma kirkon?
- Pahan papitkin ovat usein uhreja
- Cygnaeus perusti luterilaisen seurakunnan Alaskaan
- Kansankirkko Homoillan tienhaarassa
- Albert Schweitzer oli oman tiensä kulkija
- Mihin päänsä kallistaisi
- Maahanmuutosta tuli vaaliteema
- Teatterikin on uskon asia
- Se pieni ero vaikuttaa uskonnollisuuteenkin
- Särkyneitä sieluja
- Kreikassa pyhiinvaellus on elämäntapa
- Miten olisi neljäs vaimo?
- Paradoksien piispa lähikuvassa
- U2 – erämaasta kultakaupunkiin
- Herätystä vai vapautusta?
- Kemiallinen pako todellisuudesta
- Maailma tarvitsee globaalia etiikkaa
- Pitäisi päästä unten maille
- Keskimääräinen elinikä 40 vuotta
- Apua, aktivistit tulevat!
- Liikunta on ilomme
- Eletään täysillä tässä
- Eksyttäjä ui eetteristä liiveihin
- Hyvät, pahat ja rasvattomat
- Vaitiolovelvolliset
- Uusi jumala on tullut Tosijumalaa vahvemmaksi
- Charles M. Schulz oli traaginen humoristi
- Tolkkua pillerimääriin!
- Halleluja – se on kivinen tie
- Kirkossakin hyvä johtajuus on persoonakysymys
Saamelainen Laestadius
23.6.2011
| Teksti: Markus Partanen
Nuorukainen käppäilee kylmässä opiskelukammarissaan Uppsalassa pukeutuneena lapinkenkiinsä ja -rukkasiinsa. On kylmä, sillä säästääkseen rahaa mies on jättänyt kämppänsä lämmittämättä.
Talven kylmyyteen, koviin tulipalopakkasiinkin mies on toki tottunut jo kotiseudullaan Ruotsin Lapin perukoilla, mutta kun pitäisi lukea ja kirjoittaakin. Onneksi kirjoitusaine pysyy notkeana, kun mustepulloa säilyttää povessa tai kainalokuopassa. Ja ainahan voi tehdä pienet tulet ja lämmittää jäiset poronlihasiivut hengenpitimikseen.
Tämä nuori, vähävarainen mies on Lars Levi Laestadius (1800–1861), äitinsä puolelta saamelaista verta.
Tuoreessa henkilökuvassa Lars Levi Laestadius – Yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011) Helsingin yliopiston uskontotieteen professori emeritus Juha Pentikäinen ja uskontotieteen dosentti, pastori Risto Pulkkinen avaavat Laestadiuksen vähemmän huomiolle jääneitä piirteitä.
Paitsi herätysliikejohtaja, Laestadius oli myös kasvitieteilijä, teologi, lehtimies, luterilaisen kirkon pappi, Lapin ihmisten tuntija ja saamelaisperinteen kerääjä – itsekin saamelainen.
Tämä nuori, vähävarainen mies on Lars Levi Laestadius (1800–1861), äitinsä puolelta saamelaista verta.
Tuoreessa henkilökuvassa Lars Levi Laestadius – Yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011) Helsingin yliopiston uskontotieteen professori emeritus Juha Pentikäinen ja uskontotieteen dosentti, pastori Risto Pulkkinen avaavat Laestadiuksen vähemmän huomiolle jääneitä piirteitä.
Paitsi herätysliikejohtaja, Laestadius oli myös kasvitieteilijä, teologi, lehtimies, luterilaisen kirkon pappi, Lapin ihmisten tuntija ja saamelaisperinteen kerääjä – itsekin saamelainen.
Laestadiuksen vaiettu
saamelaisuus
Henkilökuvan mukaan Laestadiuksen saamelaisuudesta ei ole juurikaan kirjoitettu. Ja kuitenkin: mies syntyi saamelaisesta äidistä, varttui saamelaisten rinnalla ja puhui saamea äidinkielenään.
Uppsalan yliopiston opinvuosien jälkeen hänen tiensä kulki takaisin pohjoiseen, ensin kirkkoherraksi Karesuvantoon ja myöhemmin Pajalaan. Laestadius asui siis lähes koko elinaikansa Ruotsin Lapin saamelaisalueilla.
Tämä kaikki yhteen laskettuna ei ole ihme, että Laestadius oli identiteetiltään vahvasti saamelainen.
Kirja kuvaa Laestadiusta saamelaispatriootiksi, joka halusi esimerkiksi kehittää saamen kieltä. Kodissa kuulemansa kansankielen pohjalta hän loikin ”kotalapin” oikeinkirjoituksen.
Laestadius itse taisi erityisesti luulajansaamea sekä jonkin verran myös äitinsä piitimensaamea.
Henkilökuvan mukaan hän oli myös sisällä saamelaisessa mielenmaisemassa ja uskoikin saamelaiselle ominaisella tavalla. Laestadiuksen kirjoituksista kuvastuu väkevä usko yliluonnolliseen. Saarnoihinsakin hän ripotteli pohjoisen kansan mytologian aineksia, kuten mainintoja maahisista, joskin uusin kristillisin merkityksin.
Henkilökuvan mukaan Laestadiuksen saamelaisuudesta ei ole juurikaan kirjoitettu. Ja kuitenkin: mies syntyi saamelaisesta äidistä, varttui saamelaisten rinnalla ja puhui saamea äidinkielenään.
Uppsalan yliopiston opinvuosien jälkeen hänen tiensä kulki takaisin pohjoiseen, ensin kirkkoherraksi Karesuvantoon ja myöhemmin Pajalaan. Laestadius asui siis lähes koko elinaikansa Ruotsin Lapin saamelaisalueilla.
Tämä kaikki yhteen laskettuna ei ole ihme, että Laestadius oli identiteetiltään vahvasti saamelainen.
Kirja kuvaa Laestadiusta saamelaispatriootiksi, joka halusi esimerkiksi kehittää saamen kieltä. Kodissa kuulemansa kansankielen pohjalta hän loikin ”kotalapin” oikeinkirjoituksen.
Laestadius itse taisi erityisesti luulajansaamea sekä jonkin verran myös äitinsä piitimensaamea.
Henkilökuvan mukaan hän oli myös sisällä saamelaisessa mielenmaisemassa ja uskoikin saamelaiselle ominaisella tavalla. Laestadiuksen kirjoituksista kuvastuu väkevä usko yliluonnolliseen. Saarnoihinsakin hän ripotteli pohjoisen kansan mytologian aineksia, kuten mainintoja maahisista, joskin uusin kristillisin merkityksin.
