Särkeekö skisma kirkon?

Kirkolliskokous Turussa järjestettiin ”joukkopaon” jälkeen kärjistyneessä tilanteessa. Päätös siunata homoparien liitto tai kieltäytyä rukoushetkestä olisivat johtaneet monien mielestä skismaan, kansankirkon hajoamiseen. Kompromissiksi valittiin rukoushetki, vähiten skismaa aiheuttavaksi arveltu vaihtoehto.

Ekumeniikan professori Seppo A. Teinosen mukaan skisma tarkoittaa kirkon jakautumaa tai halkeamaa. Syynä on kieltäytyminen alistumasta kirkolliseen johtoon ja olemasta yhteydessä kirkon jäseniin.

Tuoreen skisman seurauksena Suomessa syntyi Luther-Säätiö. ”Vanhauskoiset” kieltäytyivät hyväksymästä kirkon päätöksiä naispappeudesta ja jakamasta ehtoollista piispa Eero Huoviselle.

Kun henkilö puhuu ”vanhoista hyvistä ajoista”, hän viittaa usein nostalgisesti nähtyyn menneisyyteen. Tarkemmassa katsannossa saattaisi paljastua, ettei romanttista kulta-aikaa ollutkaan.

Ekumeniikan professori Tuomo Mannermaan teos Kristillisen opin vaiheet on kuin jatkokertomusta siitä, miten kristinoppi eli dogmit syntyivät skismojen ja harhaoppien puristuksessa. Kirkon kulloistenkin johtajien oli reagoitava vääriin oppeihin ja luotava uusia vastauksia uusiin kysymyksiin.

Kirkolliskokouksissa sorvattiin uskontunnustusten ohella dogmeja Pyhän Kolminaisuuden luonteesta, Jeesuksen inhimillisyydestä ja jumaluudesta, pelastuksen asioista, sakramenteista, kirkon ja sen virkojen olemuksesta.

Eusebioksen kirkkohistoria -teos taas osoittaa, että nykyisissä kiistoissa vastustajista käytettävä kieli on aika leppoisaa, kun sitä vertaa ”vanhojen hyvien aikojen” avoimeen demonisointiin.

Lukemattomien eri lahkojen edustajille, noille hulluille ja saatanallisille koirille sekä perkeleellistä tekoa oleville petkuttajille, keksittiin toinen toistaan pahempia pilkkanimiä. Valheprofetioiden täyteen lavertelemat harhaoppien levittäjät ”matelivat ympäri niin kuin myrkylliset käärmeet ja kerskailivat”.