Särkyneitä sieluja

Mielenterveyspotilaat on ryhmä, johon terveydenhuollon säästöt ovat purreet pahiten. Sekavia ja lääketokkuraisia potilaita hortoilee pitkin katuja ”avohoidossa”, joka muistuttaa monesti heitteillejättöä.

Vakavissa kriisitilanteissakin voi olla vaikea päästä sisään sairaalaan, vaikka itkisi ja rukoilisi. Potilaspaikat ovat kortilla. Voimat avun hakemiseen eivät välttämättä riitä, ellei potilaalla ole vahvaa tukiverkostoa.

Arto Halosen elokuva Prinsessa puolustaa mielenterveyspotilaiden näkökulmaa ja oikeuksia. Se kertoo Kellokosken sairaalan legendaarisesta asukkaasta Anna Lappalaisesta (1896–1988).

Sijaiskodista toiseen lapsena siirretty kabareetanssija ja hieroja kärsi suuruusharhasta. Hän uskoi olevansa brittiprinsessa Buckinghamin palatsista – ja käyttäytyi kuin jalo kuninkaallinen.


Harhainen prinsessa levitti iloa

Yli 50-vuotisen sairaalajaksonsa aikana Prinsessaa pidettiin sekä sairaalan että Kellokosken kylän valopilkkuna, joka ilahdutti ihmisiä siellä missä liikkuikin. Hänelle pystytettiin muistomonumentti sairaalan puistoon vuonna 1995.

Elokuvassa nähdään välähdyksiä psykiatrisen hoidon historiasta. Rajuin hoitomuoto oli lobotomia, joka oli Suomessa käytössä 1940–1960-luvuilla. Aivoleikkaus muutti potilaan persoonallisuuden: tylsistytti.

Kävin katsomassa elokuvan Prinsessan monivuotisen omahoitajan kanssa. Kerttu Isoviita, 78, ehti nähdä, miten hirvittävä toimenpide lobotomia oli, mutta muistuttaa lääkärien toimineen sen ajan parhaan tietämyksen mukaisesti. Isoviita arvioi Katja Küttnerin roolityön ja Halosen elokuvan tekevän kunniaa kohteilleen.

Ylilääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann) yrittää pakottaa Lappalaista luopumaan harhastaan. Inhimillisemmät lääkärit, hoitajat ja kylän väki antavat hänen pysyä onnellisessa prinsessaunelmassaan.

Prinsessan itsetuhoinen hovineiti Christina von Heyroth (Krista Kosonen) on välillä varastaa shown.


Soulmies samastui kärsivään Kristukseen

Suurimpiin soul-laulajiin lukeutuvasta Marvin Gayesta on käännetty vihdoin David Ritzin kattava elämäkerta Särkynyt sielu – Marvin Gayen elämä (suom. Esa Kuloniemi, Johnny Kniga 2010), joka ilmestyi jo vuonna 1985.

Marvin Gayen (1939–1984) isä oli helluntailaisvaikutteisen, pienen ja omalaatuisen House of God -seurakunnan saarnamies. Sadistinen ja henkisesti sairas isä yritti lannistaa Marvinin hakkaamalla lastaan. Lopulta hän ampui 44-vuotiaan poikansa, jonka psyyken eheyttä oli ensin vaurioittanut vakavasti.

Monen mustan laulajan tavoin Marvinin ura alkoi lapsena gospelkeikoilla kirkon kuorossa. Hän koki äänensä Jumalan lahjaksi ja tehtäväkseen ylistämisen. ”Uskoni kumpuaa kahdesta yksinkertaisesta kehotuksesta: Usko Jeesukseen ja levitä rakkautta”, Gaye kertoi.

Gaye samastui rakastavaan ja kärsivään Jeesukseen: ”Suuret taiteilijat kärsivät ihmisten puolesta. Kaikkien suurin taiteilija oli Jeesus, ja me muut voimme vain jäljitellä hänen kärsimystään.”


Rimpuilua enkelien ja demonien välillä

Gaye pyrki kertomaan totuuden mielihyvää hedonistisesti hakevan ruumiinsa ja Jumalan läheisyyttä janoavan sielunsa ristiriidoista, jotka hajottivat hänet. Hän koki jakautuneensa kahtia, enkelien ja demonien välille.

Taiteilijan pyrkimyksenä oli päästä lähemmäs Jumalaa paljastamalla itsensä perinpohjaisesti. Hän tiesi, ettei pystyisi olemaan onnellinen ennen kuin päästäisi Jumalan lähelleen.

Gayen avioliitot päättyivät onnettomasti ja naisseikkailut tuottivat enemmän ahdistusta kuin tyydytystä. Hän ymmärsi elävänsä väärin ja vastoin uskoaan, muttei kyennyt kontrolloimaan addiktioitaan ja itsetuhoisuuttaan. Huumeidenkäyttö sai psyyken romahtamisen partaalle.

Samettisella ja notkealla äänellään parhaimmillaan taivaita tavoitellut mies etsi ”ulospääsyä maallisesta helvetin esikartanosta” ja pyrki loikkaamaan takaisin pettämänsä Jeesuksen puolelle.

David Ritz uskoo, että Marvinin musiikki – aistillinen yhtä hyvin kuin hengellinen – oli Jumalan inspiroimaa ja siunaamaa.


Uupunut nainen

Kokenut psykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila on kirjoittanut vastaanotollaan vuosia käyneestä ”Elisasta” kirjan Uupunut nainen (Teos 2010).

Lamaannuttava väsymystä poteva nainen on kadottanut kosketuksen tunteisiinsa. Kuluu kauan ennen kuin lukkiutuneen psyyken sisältä kuoriutuu esiin autenttinen ihminen, jolla on oma tahto ja tunteet, kyky olla aidossa kontaktissa toisiin ihmisiin.

Haasteellinen, lapsuuden hylkäämiskokemusten kahlitsema potilas saa auttajansakin burnoutin partaalle. Mattila kuvaa hienovaraisesti, kuinka hankalaa ja pitkällistä sielun eheytyminen voi olla.

Kun hän kuvittelee jo selvittäneensä Elisan elämän hajonneen palapelin osat ja psyyken rakenteen, paljastuu lisää tutkimattomia paloja: ”Tajusin, ettei ihmismieli ole mikään ratkaistavissa oleva palapeli, se on selittämätön”, psykiatri summaa.