Uskontodialogi tuo ihmiset yhteen
9.6.2011
| Teksti: Arja-Leena Paavola
| Kuvat: Istockphoto

Vapaaehtoisvoimin toimiva Suomen uskontodialogiverkosto pyrkii lisäämään ymmärrystä eri uskontokuntien kesken. Dialogi kannustaa kasvamaan myös omassa hengellisessä elämässä.
Ennakkoluuloista huolimatta ihmiset eivät ole pohjimmiltaan kovin erilaisia.
– Esimerkiksi kaikista uskonnoista löytyy eräänlainen kultainen sääntö, eettinen perusohje, joka ohjaa ihmisiä tekemään toisilleen sitä hyvää, mitä itsekin toivoo saavan osakseen. Tästä käsin on hyvä rakentaa siltaa moninaisuuden keskellä, sanoo teologi, Suomen uskontodialogiverkoston koordinoija Heidi Rautionmaa.
Rautionmaa on reilun kymmenen vuoden ajan järjestänyt uskontojen välisiä kohtaamisia Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Pyrkimyksenä on oppia elämään yhdessä samanarvoisina eri näkökannoista huolimatta. Ruohonjuuritason toiminnassa on mukana ihmisiä noin kymmenestä eri uskontoryhmästä.
Kerran kuukaudessa ryhmä kokoontuu vapaamuotoisissa tapaamisissa esimerkiksi ruuan tai kulttuurin äärellä. Ohjelmassa on ollut uskontokävelyjä, joiden yhteydessä käydään esimerkiksi kirkossa, moskeijassa ja synagogassa sekä rukoushetkien viettoa omine rukouksineen.
Ihmisiä kiinnostaa käydä toisten uskontojen paikoissa, mutta harva uskaltaa mennä yksin.
– Järjestämäämme vierailuun on helppo tulla. Tapaamisissa esimerkiksi muslimit voivat saada oikeaa tietoa kristinuskosta, ja heillä on mahdollisuus kysyä itseään askarruttavista seikoista. Usein kuitenkin puhumme enemmän uskosta kuin uskonnosta, Rautionmaa huomauttaa.
Ohjelmassa on ollut myös eri uskontojen taiteen iltoja. Esimerkiksi Leppävaaran seurakunnassa Rautionmaan vetämässä Siltapiirissä oli vuosien varrella esiintyjiä kahdeksasta eri uskontokunnasta ja ohjelmaa temppelitansseista virrenveisuuseen ja juutalaisten lauluihin.
Nyky-yhteiskunnassa uskontokasvatuksen merkitys korostuu, sillä ihmiset tarvitsevat tietoa maailman eri uskonnoista. Kodin suhtautumistapa luo pohjan lasten asenteille. Vanhempien tulisi pohtia, mitä ja kuinka he puhuvat muista uskonnoista. Tieto rakentuu parhaiten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa: olennaista on se, minkälaisella asenteella eri uskontojen ihmiset kohtaavat toisiaan.
Rautionmaan kohtaamat muslimit kunnioittavat kristittyjä.
– Meillä on sama kantaisä ja samoja profeettoja ja ylipäätänsä uskonnollisuutta kunnioitetaan. Niin kristinuskossa kuin islamissa peruspyrkimyksenä on toteuttaa Jumalan tahtoa ja tehdä hyvää. Hyvää elämää määrittelevät peruskoodit ovat myös monelta osin yhteneväisiä.
Lue koko juttu Sana-lehdestä.