Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Yksinäisyydestä yli

12.05-2011
| Teksti: Sari Tikkanen
| Kuvat: Istockphoto


Yksinäisyys koskettaa kaikenikäisiä lapsia. Yksinäisyys voi alkaa jo päiväkodissa, jossa lapset kiusaavat jättämällä toisia leikin ulkopuolelle.


Alakoululaisille yksinäisyys merkitsee yksinäisiä välitunteja ja iltapäiviä. Heitä ei oteta mukaan leikkeihin, ei kutsuta syntymäpäiville tai huolita pariksi ryhmätöihin.

Murrosiässä kavereiden merkitys kasvaa entisestään. Vanhemmista irtautuva nuori tarvitsee kavereita kehityksen tueksi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa kymmenen prosenttia kaikista keskusteluista liittyy yksinäisyyteen. Vapaaehtoiset vastasivat viime vuonna yhteensä 64 422 puheluun ja 2 657 nettikirjeeseen. Tiedot käyvät ilmi maaliskuussa julkaistusta Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen ja netin viime vuoden vuosiraportista.

Kirkon varhaiskasvatussihteeri Raija Ojell kehottaa vanhempia raivaamaan aikaa perheelle, jotta he oppivat tuntemaan lapsensa.

– On hyvä muistaa, etteivät kaikki lapset ole seurallisia. Mutta vanhempien hälytyskellojen pitäisi soida, jos lapsen käytös muuttuu entisestä, hän sanoo.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin