Dialogin ero

Toivoton dialogiyritys - mutta aina kannattaa yrittää

Osallistuin vallan mainioon uskontodialogikoulutukseen keväällä 2008. Mainious ei johtunut siitä, että olin sitä itsekin suunnittelemassa. Opin koulutuksessa jotakin – onko harvinaista, että kirkollisessa koulutuksessa joku oppii jotakin, en ryhdy tässä sen tarkemmin arvuuttelemaan.

Yksi uskontodialogin muoto on sitä, että haluaa arjessa elää sekä samoin- että toisinuskovien kanssa – kumpien kanssa on helpompaa, en ryhdy tässä tarkemmin kommentoimaan.

Toinen dialogin muoto syntyy siitä, että yhdessä toisinuskovien kanssa ajetaan jotakin yhteistä hyvää, esimerkiksi rakennetaan nuorisolle sopivia skeittipaikkoja – sitä, kuinka paljon helpompaa on laatia lausuntoja hyvän edistämisestä, kuin varsinaisesti tehdä hyvää, en ryhdy tässä tarkemmin hämmästelemään.

Kolmas uskontodialogin muoto syntyy siitä, että jokin firma haluaa myydä tuotteitaan maahan, jonka kulttuuria värittää jokin muu kuin firman kotimaan uskonto. Tämä on varmasti talouselämän kannalta tärkein mahdollinen uskontodialogin muoto. Ja miten paljon olemmekaan markkinoiden riepoteltavissa, en käy tässä sen laajemmin kauhistelemaan.

Neljäs dialogin muoto on se, jossa uskontokuntien viralliset edustajat vertailevat ja keskustelevat opinkohtiensa samankaltaisuuksista ja eroista. Toki teologisista asioista keskustellaan, vaikka keskustelijat eivät olisikaan uskontokuntiensa virallisia edustajia, saati mallimannekiineja.

Riviuskonnollisten keskinäinen keskustelu olkoon tässä viides uskontodialogin muoto. Ja miten kukaan voisikaan olla uskontonsa puhdasvaloinen edustaja, en käy tässä sen tarkemmin ihmettelemään.

Kuudes uskontodialogin muoto on se, jossa yhteyttä haetaan yhteisen kokemisen ja harjoituksen kautta. Jotkut nimittäin ajattelevat, että yhteistä spiritualiteettia etsimällä uskonnot voisivat löytää paremmin toisensa. Kysymys siitä, tyhjentyvätkö uskonnot yhteiseksi sisäiseksi kokemukseksi, kun niitä oikeasta kohdasta raaputtaa, on elämää suurempi hankaamistehtävä, enkä käy siihen tässä rannettani rasittamaan.

Huomaamme siis välittömästi, että uskontodialogilla on paitsi muotoja – eikä tässä vielä kaikki muodot – myös erilaisia intentioita: yksi haluaa tulla toimeen naapureidensa kanssa työ-, koti- ja kauppareissuillan. Toinen haluaa rakentaa yhteiskuntaan rauhaa. Kolmas haluaa tahkota yritykselleen rahaa. Neljäs haluaa selkeyttä uskontokuntansa uskonnolliseen ajatteluun ja totuudenmukaisen kuvan toisesta. Viides haluaa tutustua naapurin ajatteluun ja tulee samalla tuntemaan omaansa. Kuudes haluaa yhdistää uskonnot yhdeksi kokemukseksi. Dialogilla on eroa.

Luulen vahvasti lisäksi, että dialogitaitojen perusvalmiudet syntyvät varhain, silloin kun kommunikaatiomallit, intentiot ja eri tarpeisiin soveltuvat sosiaalisia taidot ovat vielä hakusessa, ihan pienenä lapsena – sen verran ryhdyn tässä ehdottamaan. Tulkaamme lasten kaltaisiksi.

Pekka Yrjänä Hiltunen
(Juttu on julkaistu Kristillinen kasvatus –lehdessä 3/08 miltei tässä muodossa.)