Globalisaatio silloin

Pirkko on lähdössä työmatkalle Burmaan (Pitäisi sanoa Myanmariin, vaan emme viitsi.) toukokuun 2007 puolenvälin paikkeilla. Hän lukee paraikaa osana matkavalmistelujaan Thant Myint-U:n kirjaa The River of Lost Footsteps, Histories of Burma. Thant Myint-U on U Thantin pojanpoika.

Kun turkkilais-afgaanilaiset ratsujoukot Muhammad Bakhtiyarin johdolla valtasivat armottomissa taisteluissa Gangesin tasangon 1200-luvulla ja tulivat aloittaneeksi vuosisataisen islamin ajan Intiassa ja hetkeä myöhemmin myös Kaakkois-Aasiassa, valtaus vaikutti myös kahtasataa vuotta  myöhemmin Burmassa, zoomaten ja tarkentaen Arakanin valtiossa.

Arakanin valtio kuului pitkään Pohjois-Intian kulttuuripiiriin. Sen alue on jatkoa Bangladeshin rannikolle. Nykyisen Burman muusta alueesta Arakanin rantakaistaleen erottaa Himalayan vuorijonon uloke. Koko Malesian niemimaa on samaa uloketta nykyiseen Singaporeen asti. Arakan, nykyisin Rakhinen maakunta, oli siis vuorijonon länsi-, muu osa nykyistä Burmaa sen itäpuolella.

Arakanin kuningas Naramithla oli joutunut pakenemaan 1404 Bengaliin Gaurin kuninkaalliseen kaupunkiin, jossa hän tutustui itäiseen islamiin. Hän palasi Arkaniin 1430 voittoisasti pääosin afgaaniseikkailijoista kootun armeijan avulla ja aloitti uuden loistavan aikakauden alueen historiassa. Hovikultttuuri oli sekoitus islamia ja buddhalaisuutta. Uudessa pääkaupungissa Mrauk-U:ssa (Apina-muna) asui 160 000 ihmistä, joiden joukossa arkanilaisia, bengaleita, afgaaneja, burmalaisia, hollantilaisia, portugalalaisia, abessinialaisia, persialaisia ja jopa japanilaisia kristittyjä, jotka olivat paenneet Nagasakista diktaattori Hideyoshi Toyotomin vainojen aikana. Japanilaisten kristittyjen joukossa oli myös ronin, isännättömiä samuraita, jotka toimivat Arakanin kuninkaan henkivartijoina.

Mrauk-U  Intian valtameren ja vilkkaitten kauppareittien varrella kasvoi kansainvälisen kaupan keskukseksi, myös orjakaupan. Orjakauppa oli suuressa suosiossa kaikkialla maailmassa 1600-luvulla. Ei vain Virginia ja Länsi-Intia vaan myös Marokko ja Konstaninopoli tarvitsivat halpatyövoimaa.

1700-luvun alussa nykyisen Burman alueen Pegun, Avan ja Mrauk-U:n muotitietoisten juppien piti pukeutua Rembrandt ja Vermer -tyyppisiin leveisiin lierihattuihin tai pohjois-amerikkalaisiin majavannahkalakkeihin. (Tai sitten lierihatut oli nimenomaan tehty majavannahoista – lähteemme tai lukutaitomme estää aiheen tätä tarkemman ilmaisun.)

Myös kristillisen Hollannnin kauppamielenkiinto Arakanissa kohdistui orjakauppaan. Amsterdamissa on edelleen nähtävissä Itä-Aasian kauppakomppanan päätoimisto. Se oli aikansa ehdottoamsti suurin kansainvälinen yritys, jolla oli oma armeijakin. (Koskakohan globalisaation nykyiset suuryritykset perustavat etujansa suojaamaan omia asevoimiaan?)Joustavaa palkkapolitiikkaa ja alhaisia työvoimakustannuksia tarvittiin järkeistämään tuotantoa laajoilla Hollantia kiinnostavilla Itä-Intian tuotantosektoreilla. Itä-Intian kauppakomppania pystyi  tehokkaan talouspolitiikkansa siivin jakamaan jopa 40% vuotuisia voittoja shareholdereilleen.

Siihen aikaan kun ensimmäiset länkkärit asuttivat Virginiaa Pohjois-Amerikassa, portugalilainen elintasopakolainen Filipe de Brito e Nicote päätti tulla Burman kuninkaaksi. Hän oli toiminut kansipoikana Hyvän Toivon niemen kiertäneessä kolmimastoisessa ja sai Bengalin lahdelle päästyään musketöörin paikan Arakanin armeijassa. 1599 portugalilaiset ja espanjalaiset sijoittajat ja diilerit olivat pystyneet miltei valloittamaan Kambodzhan. Eivät onnistuneet, mutta sotilasansioidensa vuoksi asemiin päässyt De Brito e näki tilaisuutensa tulleen. Hän kokosi armeijan iberialaisista, burmalaisista, afrikkalaisista ja Etelä-Intian malabareista ja  pystyi hankkimaan silloin jo käytännöllisesti katsoen hallitsemansa Syriamin satamalle Andamaanien meren sen rannan kauppamonopolin, ja pääoma alkoi tuottaa. Lopulta burmalaiset hermostuivat monikansallisen pääoman läsnäoloon Filipe de Brito e Nicotelaisessa muodossa, ja De Brito koki tuskallisen kuoleman. Nykyisen Rangoonin, tai Yangonin tuntumassa on enää vain muurin ja yhden katolisen kirkon rauniota. Kävimme katsomassa kirkon rippeitä maaliskuussa 2006. Niistä kuva.

Uskonnot eivät näytä pystyvän tuhoamaan kulttuureita, ahneus pystyy. Ahneuden kanssa liittoutuneiden uskontojen mainetta on kivuliasta palauttaa. Tarvitaan vuosisatoja ja nöyrää uhrimieltä. Kenellä sitä? Tunnetteko tyypin?

Pekka Yrjänä Hiltunen
Vapun ja Joosef-työmiehen päivänä 2007