Jo ja ei vielä
Jumala on ääretön. Ihminen ei. Kun ääretön Jumala puhuttelee äärellistä ihmistä ja ihminen kuulee ja ottaa onkeensa, hänestä tulee enemmän tai vähemmän kristitty. Jos ei kuule eikä ota, ei tule.
Kristitty, ollakseen kristitty, osoittaa uskoaan jollakin tavalla. Ilmaistessaan uskoaan yhdellä tavalla, hän samalla ei osoita sitä usealla muulla tavalla. Ihmisen uskonilmaus on rajallinen - ihan ihmisen näköinen.
Raamattu antaa uskoa, että pelastus on varma. Se on jo tapahtunut: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään".
Raamattu antaa uskoa, että emme vielä ole päässeet perille: "jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista", kirjoitti Paavali - ei niin suuressa varmuudessa.
Kristityllä on mahdollisuus valita asenteensa joko jo pelastettu -puolelta tai sitten ei ihan vielä -puolelta. Molemmat asenteet ovat ilmeisen kristillisiä. Niiden välillä on jännite. Sekin on kristillistä.
Samalla tavalla asennoituneet muodostavat yleensä porukoita. Niinpä kristillisistä porukoista löytyy ryhmiä, jotka ovat rakentaneet itselleen asennepanssarin jo pelastettu –aihioista. On myös porukoita, jotka ovat rakentaneet itselleen inhimillisen identiteettipanssarin ei vielä varmaa -aihioista.
Nämä ryhmät käyvät sitten toistensa kimppuun. Minun valitsemani rajalliset asenteet sinun valitsemiasi vastaan. Vedenkeitin mikroa soimaa –-sama sähkö kummallakin.
Pekka Yrjänä Hiltunen
Bangkok
