Kirkkossa käymässä Vietnamissa

Isäntämme ihmetteli, miksi emme rukoile ennen ruokailuja, kuten muut hänen tapaamansa kristityt, ja jouduimme kiemurtelemaan: lännessä uskonto on niin yksityisasia, että meille on tullut tavaksi kiittää maanalaisesti. Silti puheessamme oli selvästi selityksen maku vastatessamme kommunisti-isännällemme.
 
Vietnamin kommunistinen hallitus ehdotti Suomen Lähetysseuran avustuskohteeksi muun muassa leprasairaalaa Thai Binh -provinssissa. Toinen ehdotus oli vammaisten lasten päiväkoti ja -koulu Saigonissa. Kävimme molemmissa.
 
Netistä olimme nähneet, että erään hallituksen kontrolloiman avustuskohteen avajaisissa katolisten ja buddhalaisten järjestöt, olivat kumpikin pitäneet oman uskontonsa mukaisen vihkiäisseremonian – ateistisessa maassa siis.
 
Ho Chi Minh Cityssä vierailimme Vietnamin evankelisen kirkon päätoimistossa. Kirkkoon kuuluu noin miljoona jäsentä. Kirkko on järjestäytynyt samalla tavoin kuin Kiinan Kolmen itsen kirkko, eli on hallituksen kontrollissa.
 
Jumalanpalveluksia on sunnuntaisin kaksi ja uusi rakennushanke etenee, uusia ihmisiä tulee kaiken aikaa. Uuden seminaarin ja kappelin rakennustöiden pitäisi alkaa joulukuun alussa 2006. Se olisikin ensimmäinen kirkon uudisrakennus vuoden 1975 jälkeen.
 
Saigonin eli Ho Chi Minh Cityn kontaktihenkilömme herra Li oli opiskellut Hongkongin luterilaisessa seminaarissa maisteriksi ja odottelee nyt, että saisi virallisen luvan pastorin toimeen. On odottanut jo pitkään. Sitä ennen toimittaa paimenen tehtäviä vapaaehtoisesti ja palkatta. Rankkaakin kuulema on. Silti mies oli toivoa täynnä, kuin lamppu valoa. Hänen veljensä ei aikoinaan ollut päässyt yliopistoon, vaikka oli suoriutunut pääsykokeesta mallikkaasti. Vuoden 1986 jälkeen hallituksen kontrolli oli lieventynyt ja nuorempi veli opiskeli ensin sekulaariaineita, ja sitten vielä jumaluusoppia ulkomailla.
 
Syksyllä vuosi sitten tapasimme Bangkokin anglikaanikirkossa vietnamilaisia, jotka kertoivat lähteneensä maan pakoon uskonnollisen painostuksen tähden, samasta kaupungista, jossa vierailukirkkomme kasvaa ja sinnittelee. Kaikki eivät pysty. Nämä sanoivat, että oli pakko.
 
Jään ihmettelemään, onko olemassakaan erikseen virallista kirkkoa ja maanalaista. Näyttää, että puheen tasolla on, käytännössä ei; kyseessä on saman joukon kaksi eri laitaa, samaa joukkoa eri paikoissa, kotona jos kokoonnutaan, on se laitonta, jos kirkolla, laillista. Jos kristityt ovat ahtaalla, kaikilla on ahdasta, sekä salaa kokoontuvilla että julkisesti sinnittelevillä.
 
Toisista tiukasti kontrolloiduista, Laosista, Myanmarista ja Kiinasta, tiedämme, että virkavalta kyllä tietää salaa kodeissa kokoontuvista kristittyjen ryhmistä, mutta sietää niitä, kun suhdanteet niin sallivat; “Tänään toimintanne ei vielä ole laillista” -malliin.
 
Toki on olemassa ihan piilokristittyjäkin, niinkuin Aleksanterinkadulla Helsingissäkin. Mutta Aleksilla ei Vanhanen panisi ahtaalle.
 
Kristityt ovat kuin sienirihmasto. Kun säät ovat suotuisat, maan pinnalle nousee näkyviä muotoja. Hyvässä maastossa rihmasto elää kauankin kuivien kausien yli.
 
 
Pekka Y. Hiltunen, 21.11.2006, Bangkok

Kuvia .

Hiltusten kotisivulle pääset