Mikä mietiskely on kristillistä?

Olen lukenut mainiota kirjaa: Boris Salon Unohdettu aarre – Luterilaista spiritualiteettia (Arkki, 2007). Olen myös puolentoista vuoden ajan pitänyt Helsingissä Tuomasmessun hiljaisuuden tiimin kanssa Kristillisen meditaation koulua Agricolan kirkon kryptassa muutamia kertoja, ehkä nyt seitsemän. Koulussa ja sittemmin sessioissa olemme käyneet läpi keskittävää rukousta, joka on lähinnä kohteetonta mietiskelyä sekä Lutherin katekismus-meditaatiota ja ignatiaanista sanamietiskellyä, jotka molemmat ovat taas selvästi kohteellista mietiskelyä.

Seuraavassa muutama sitaatti kohteellisen ja kohteettoman meditaation suhteesta ja niitä seuraava kommenttini.

Sitaatti yksi: “Luther-tutkija Bengt Hägglund on huomauttanut, että kun Luther käyttää sanaa “meditaatio”, hän tarkoittaa keskittymistä annettuun materiaaliin. Itämainen meditaatio ei Lutherin mukaan ole todellista meditaatiota. Sitä vastoin keskittyminen Isä meidän –rukoukseen, uskontunnustukseen, käskyihin, Vanhan testamentin psalmeihin ja yleensäkin Raamattuun voi johtaa syvään hiljaisuuteen ja hengen puhutteluun, ja kun Henki alkaa saarnata, silloin tulee olla valmis tarttumaan kynään.” (30)

Kommentti yksi: “Keskittyminen annettuun materiaaliin” on nimenomaisesti kohteellisen mietiskelyn tuntomerkki. Mieli tarkastelee kohdetta ja kuuntelee siinä Jumaln puhetta, asettuu hänen eteensä tarkastelemaan sitä, mitä on häneltä saanut. Sitaatti ei kuvaa, mitä Bengt Hägglund tarkoittaa “itämaisella meditaatiolla”. Luther tuskin tunsi buddhalaisia tai hindulaisia tekniikoita – sana on Bengt Hägglundin, mutta jokin pointti hänellä on. Täytynee kysyä. Seuraava sitaatti vie meitä kuitenkin eteenpäin enne sitä.

Sitaatti kaksi: “Luther korosti, että Jumalan tuntemisessa ei voida kasvaa spekuloimalla sellaista, mistä ei tiedä.. Me tunnemme Jumalan hänen tekojensa välityksellä. Jumalan olemus, hänen tahtonsa ja tekonsa tulevat esille uskontunnustuksessa”. (48)

Kommentti kaksi: Jos mietiskely kohdistuu siihen, MITÄ emme voi tietää, se on silkkaa haihattelua ja huuhaata. Mutta mietiskelymme voi kohdistua siihen tai ottaa visusti huomioon sen, ETTÄ emme tiedä. Silloin hiljennymme salaisuuden edessä. Voimme myös tietää, mitä salaisuus koskee: Kristuksen syntymää, kärsimystä, ylösnousemusta, Jumalan rakkautta. Samoin mietiskelymme voi keskittyä siiihen, että tunnistamme kaipuumme Jumalan puoleen ja samalla tarkastelemme kaikkea sitä mitä mieleemme nousee ja annamme sen sitten mennä menojaan – jäämme Jumalan eteen.

Jokin kuri, jotkin ohjeet, jotkin käsitykset kuitenkin aina ohjaavat olemistame ja ajatteluamme, myös pyrkimyksiämme olla ajattelematta. Kristillinen mietiskely tapahtuu aina suhteessa Jumalan sanaan. Sana antaa sille raamit. Jos ei, mietiskely ei ole kristillistä. Sitä emme voi mietiskellä, mitä emme tiedä. Jokin ilmoitus meitä ohjaa. Aina.

Kiitos Boris Salo hienosta kirjasta!

Pekka Y. Hiltunen (59 v.)
15.3.2009