Suvaita pitää, mutta miten

(Tämä on muuten pitkä juttu. Kuva taas on Amritsarista, sikhien kultaisesta temppelistä, jossa kaikkien uskontojen edustajille tarjotaan ilmainen ateria. Sikhiläisyys on yksi niistä näkemyksistä, jotka perustettiin yhdistämään aiempia, mutta joka pian paljastui yhdeksi näkemykseksi monien joukossa.)

Suvaitsevaisuus välinpitämättömyytenä

Hollantia on pidetty suvaitsevana maana. Niinpä elokuvaohjaaja Theo van Goghin uskonnollis-moraalisin syin marraskuussa 2004 tehty murha järkyttikin ja tuli yllätyksenä. Pidettiinhän hollantilaisia Euroopan suvaitsevimpina, vapaiden punaisten lyhtyjen alueittensa ja avoimen huumepolitiikkansa tähden.

Jälkipuheissa ehdotettiinkin sitten, että Alankomaiden ”suvaitsevaisuus” olisikin itse asiassa välinpitämättömyyttä. Uskonnollisesti piittamaton uusitsekeskeinen hyvinvoiva eurooppalainen ei itse asiassa piitannut todellisuudesta, vaan antoi sai kehittyä laitakaupungilla, miten lystäsi, kunhan itsellään meni riittävän hyvin.
 
Ensyklopedistinen suvaitsevaisuus

Uskonnoilla ei ole asiaa valistuksen viileään tarkastelutorniin. Uskontoja voidaan analysoida, luokitella ja niistä voidaan kirjoittaa korkeatasoista tekstiä tietokirjoihin. Gavin D’Costa toistaa kirjassaan ”The Meeting of Religions and the Trinity” sanontaa: ”Valistuksella on esyklopedistinen asenne uskontoihin”.
 
Valistus tarkastelee uskontoja samanarvoisina, ottamatta kantaa niiden totuusvaatimuksiin, niinkuin tieteessä – toki – tuleekin tehdä. Muistan hyvin 70-luvulta kasvatustieteern professorini tarttuvan innon, kun hän selitti, miten he ennen tietokoneiden tuloa millimetripaperin ja sen keskelle nuppineulalla kiinnitetyn viivottimen avulla kehittivät faktorianalyysia kyselytutkimusten analyysiin. “Järjen valo laskeutuu datan ylle, ja valaisee sen ylhäältä, kirkkaudellaan”.
 
Valistuksen oppilaat voivat asetella uskontojen edustajien tuolit rinnakkain pöydän taakse paneelikeskustelua varten ja kirjoittaa kuulemastaan vihkoihinsa ja kannettaviinsa analyysia, myöhemmin artikkeleita. Järjen valo paljastaa todellisuutta yhä uusista ja uusista näkökulmista.
 
Valistuksen ideaalin ei tarvitse välttämättä muuttua maailmankatsomukseksi. Tarkastelija voi annetun järjestelmän (maailman) sisällä tarkastella annetuin välinein (tarkka havainnointi, ajattelu ja avoin logiikka) kiinnostuksensa kohteita, ilman että hän esittää perustavaa laatua olevia väittämiä lahjaksi saamansa järjestelmän perustavasta luonteesta.
 
Valistuksen maailmankatsomukseksi muuttunut tunnustus – se, jolle valistus tarjoaa menetelmän lisäksi myös maailmankatsomuksellisen ideaalin – hakee oman fundamenttinsa muualta kuin uskonnoista, nimittäin uskosta tieteen voimaan selittää kaikki. “On järkevää lähteä siitä, että ihminen pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat” -usko. Uskonnoille se rajaa puuhanurkan syrjemmälle.
 
Valistukseen pohjautuva suvaitsevaisuus ei perimmiltään suvaitse ensimmäistäkään uskontoa: se ei tunnusta sydämensä asiaksi niistä ainoatakaan. Se haluaa kommentoida ja kommentoi niitä kauempaa omasta tarkkailutornistaan, jonka perustukset sillä on vielä tutkimatta.
 
Munkki Evagrios 300-400 –lukujen vaihteesta sanoo, että on helppo asettaa sielu kolmijakoiseen tilaan. Sielusta erottuvat tarkkailija, touhuaja ja tarkkailijan alainen rukoilija. Evagriosta seuraten voi ajatella, että kristityn tulee asettaa sisäinen tarkkailijansa ja puuhapetterinsä rukoilijan avulla harmoniaan kaikkeuden ja sen Jumalan kanssa. Valistuksen asenne on toinen, se työllistää ainoastaan sisäisen tarkkailijan ja antaa sille kaikki avaimet käteen.
 
Minun on helppo tunnistaa itsessäni sisäinen tarkkailijani. Onhan se saanut koulutuksen kriittisessä lännessä. Sisäinen tarkkailijani löytää kaiken aikaa, aina yhä uusia ja mielenkiintoisia tarkastelukulmia. Sen voima menee niiden etsimiseen ja rakenteluun. Pysyvää paikkaa sillä ei universumissa ole. Suu vain käy ja kommentti seuraa toistaan.
 
Suvaitsevaisuus maailmankatsomuksellisena itsetuntona

Keskustelin taannoin hinduguru äiti Amman edustajan kanssa. Hän sanoi tunnustavansa kaikkia uskontoja, myös kristinuskoa. Hetken kuluttua hän jatkoi, että äiti Amma on Jumalan inkarnaatio, joka välittää meidän ajassamme samaa universaalia rakkautta kuin Jeesuskin aikanaan. Kristinuskon edustaja totesi tähän, että kristillisen uskontunnustuksen mukaan kristityt uskovat vain yhteen Jumalan ainoaan Poikaan, eivät useisiin poikiin ja tyttäriin. Tässä kohdassa uushindulaisuuden edustaja antoi ymmärtää, että kristittyjen tulisi avartua ja että aidot kristityt ovatkin jo avartuneet. Hän ei tse asiassa suvainnutkaan kristinuskoa, ellei se muuttuisi uushindulaisuudeksi.
 
Dalai Laman opettaa, että kenenkään ei tulisi vaihtaa uskontoa, vaan pysyä omassaan. Hän soveltaa ikivanhaa buddhalaista käytäntöä puhua kuulijoille näiden uskonnollisen vastaanottokyvyn mukaan. Dalai Lamaa karkeamman version buddhalaisesta ajattelumallista kuulin munkilta Thaimaassa: ”Tässä jälleensyntymässä sinulle on hyvä, että teet hyvää kristittynä – seuraavassa elämässä pääset ehkä jo pidemmälle”. Se, että hän suvaitsi kristinuskoa, ei tarkoittanut, että hän olisi pitänyt Kristuksen tarjoamaa pelastustietä totuutena. Kristinuskolle osoitettiin rajattu harjoitusrata uskonnollisen kehityksen alemmille tasanteille.
 
Samantapaiseen muut näkemykset omaansa sisällyttävän asenteen kohtaamme aiemmin mainittujen ensyklopedistien parista. Sekä rationalisti että jonkin uskonnon kannattaja suvaitsessaan muita näkemyksiä, suvaitsee niitä vain oman näkemyksensä ehdoin.
 
Käytännön suvaitsevaisuutta

Onkohan olemassakaan muuta suvaitsevaisuutta kuin sellaista, joka sanoo ”Suvaitsen sinua käytännössä – saat olla olemassa – mutta sydämessäni näen asiat toisin”. Näyttää että ei. Jostakin paikasta käsin tarkkailjia aina tarkkailee, ei vain yleisesti. Sanoa, että näkee asiat sellaisina kuin ne ovat, edellyttää vakaumusta ja uskoa oman näkemisensä ylivertaisuuteen. Sellaisia kaikki oikeat maailmankatsomukset ja uskonnot ovat, viimeisiä totuuksia kaikki.
 
Suvaitsevaisuus on siis sitä, että samalla kun ajattelen oman katsantokantani lyövän laudalta muut, annan käytännössä jokaiselle vapauden olla juuri sitä, mitä on. Mutta ei tässä vielä kaikki.
 
Minun tulee antaa toiselle, eivainvapaus olla sitä mitä tämä on, mutta myös vapaus olla oikeassa ja levittää omaa näkemystään. Levittämisen pelisäännöistä olisi hyvä päästä sopimaan. Kristittynä, jos sellainen olen, minun tulisi edistää evankeliumin asiaa rakastaen ja palvellen sen kuin vain jaksan ja osaan. Kunotan itselleni tämän oikeuden ja vapauden, tulisi minun antaa se toisillekin.
 
Yhteiskuntien asia on luoda pelisääntöjä, miten sen piirin korkeimmat näkemykset keskustelevat keskenään, miten ne voivat kilpailla sieluista ja elää yhdessä ilman väkivaltaa.
 
Uskontojen edustaja taas voi etsiä omasta tunnustuksestaan niitä elementtejä, jotka edistävät rauhanomasita rinnakkaiseloa erilaisten näkemysten edustajien kansoittamassa maailmassa.
 
Oikea suvaitsevaisuus antaa uskontojen olla uskontoja – ja tunnistaa ja tunnustaa oman lähtökohtansa, eikä pidä sitä käytännössä ylivertaisena, vaikka sisäisesti pitäisikin. Se tunnustaa, että maailmassa ollaan monta eri mieltä. Oikea suvaitsevaisuus ei pakota muita tulemaan väkisin  omaan nurkkaansa ja katselemaan maailmaa yhteen ja samaan suuntaan kääntyneenä vain yhdellä tavalla.
 
Tämäkin tarkastelu lähtee yhdestä tarkastelukulmasta, kristitystä, ei tavoita sitä objektiivisempaa.
 
Pekka Y. Hiltunen

Hiltusten kotisivulle pääset