Taidanpa koota itseni

Arjessa joutuu useasti kokoamaan itsensä. Mutta kuka kulloinkin tulee kootuksi? Mitkä palaset kulloinkin kootaan? Töihin mennessä on koottuna yksi minuus, kaveripiirissä toinen ja kotona kolmas. Muutamat näistä kokoomuksista ovat pidempiaikaisempaa, toiset lyhyempää käyttöä varten.

Noin 19-vuotiaana jouduin kokoamaan itseni, koska aiempina teinivuosina valitsemani elämäntapakokoomus osoittautui sairaalloisen huteraksi; sen seurauksia alkoi olla perin tuskallista kantaa.

Kiinnostuin kristinuskon sanomasta, siitä, että voisin aloittaa kaiken alusta ja saisin omakseni elämän, jota minun itseni olisi mahdotonta pilata. Joku muu kuin minä kokoaisi minut. Tarjous houkutteli.

Ajauduin ja pääsin sellaisen julistuksen piiriin, jossa minua kehotettiin ottamaan Jeesus vastaan elämääni ja sydämeeni. Otin. Nostin kättä kokouksissa, menin alttarille esirukoiltavaksi, rukoilin lukemattomia Jeesuksen vastaanottorukouksia, leikkasin tukkani, ostin Hakaniemen hallista vaatimattomat vaatteet, kannoin olkalaukussa Raamattua ja traktaatteja: koetin asettaa sieluni uskovaisasentoon.

Oli ehdottomasti hyvä, että kuulin ratkaisuun kehottavaa julistusta - muunlaisesta julistuksesta olisin tuskin ymmärtänyt senkään vertaa. Tästä sentään jotakin: tiesin eläneeni ilman Jumalaa, ja nyt piti koota itsensä ja valita toisin. Lukuisista kokoomuksista ja ratkaisuista huolimatta jäin kuitenkin epävarmaksi. Olinko ottanut Jeesuksen oikealla tavalla vastaan, oikean Jeesuksen ja olinko mahdollisesti jättänyt osan Jeesusta vastaanottamatta jollakin sieluni salatulla alueella?

Silti tuossa rytäkässä sain kuin vahingossa hennon ja häilyvän, helposti lipeävän sisäisen varmuuden siitä, että Jeesus on nimenomaan tullut heikkoja ja huonoja varten. Sellaisena huomasin voivani uskoa, että kristinuskon pelastus on myös minua varten, ja pystyin hengittämään hieman vapaammin, aina kun suostuin suhteeseen.

Pekka Yrjänä Hiltunen

Bangkok