Uskonnonvapaudesta
Maanantaina 22.1.2007
Taloyhtiömme Bangkokissa piti vuosikokouksen sunnuntaina 21.1.2007. Siis eilen. Hississä oli jo kauan ennen kokousta ollut ilmoitus, että aamulla voisi tulla kokouspaikalle jo 7:30 uhraamaan munkeille, lisäämän hengellisiä ansioitaan
.
Suomesta kristillis-isänmaallinen yhtenäisikulttuuri on miltei jo kadonnut. Olihan sillä jo 1900-luvun alusta alkaenkin kiistakumppaninaan sekulaari ateismi, sekä työväenliike- että Edward Westermark-sivistyneistömuodossaan, eli ei sitä aivan yhtenäisiä oltu, mutta jännitteet olivat tunnetut eikä vastapooleja useita. Se jännite oli yhtenäiskulttuuri.
Thaimaassa vallitsee uskonnonvapauus. Se on positiivinen. Uskontoa pidetään hyvänä juttuna ja sitä suositaan. Kaikki uskonnot ovat samanaarvoisia, mutta buddhalaisuus kaikista samanarvoisinta. Perustuslaki sallii kaikkien kansakuntaa rakentavien uskontojen olemassaolon, mutta toki käytännössä suosii buddhalaisuutta.
Uskonnonvapaudesta on hyvä esimerkki se, että minäkin saan olla olemassa, vaikka työluvassani lukee ja passini maahantulon luokkaleima paljastaa, että olen tässä maassa levittämässä uskontoa.
Suomessa ja lännessä uskonnonvapaus mielletään helposti negatiiviseksi. Ihmisillä on vapaus olla harjoittamatta uskontoa. Yhteiskunnan keskukseen pitää raivata, ja on raivattu, uskontovapaa alue. Ranskassa valtion kouluissa ei saa pitää kipaa, isoja ristejä eikä huntuja. Suomessa kiistellään saako kouluissa laulaa suvivirttä. Yhteisten asioiden hoito pitää olla vapaata uskonnoista, ehdottoman yksiarvoisesti, sekulaaristi. Uskontojen olemassaoloa siedetään, mutta niiden harjoittamista julkisissa tiloissa ei suvaita.
Toinen malli olisi radikaali positiivinen uskonnonvapaus, jossa lainsäädäntö ei ota uskonnollista kantaa, mutta käytännössä uskonto saa ja itse asiassa sen tulisi esiintyä. Tällainen positiivinen uskonnonvapaus vallitsee, ainakin lainsäädännössä, muun muassa Intiassa, Indonesiassa ja Thaimaassa. Tosin (aina löytyy tämä “tosin”) Indonesiassa äärimuslimit, Intiassa äärihindut, Thaimaassa ääribuddhalaiset haluaisivat sitten rajoittaa muiden kuin alueen pääsuskonnon asemaa. Siinä ne onnistuvatkin. Mutta suunta, malli, on positiiviseen uskonnonvapauteen päin.
Kumpi on moniarvoisempaa ja suvaitsevampaa, kieltää suvivirren laulaminen kouluissa vai viettää sekä ramadanin päättymisjuhlaa että joulua juhlasalissa silloin, kun niiden aika on?
Pekka Y. Hiltunen
