Uusi pakana, tänään täällä
Sunnuntaina 15.10.2006
Rukousaiheet ovat kaikkialla hyvin samantapaisia riippumatta siitä, ketä rukoillaan. Rukoillaan menestystä kaupoille ja hankkeille, hyviä satoja, avio-onnea, myönteisiä sukupuolilikennekäänteitä, sen oikean löytymistä, turvallisuutta vaarallisilla reiteillä, parantumista taudeista ja varjelusta niiltä, onnea ylipäänsä.
Kaikkialla maailmassa on tärkeää, että sateet tulevat aikanaan, ja loppuvat, että kylmää ei kestä iankaiken, eikä lämmintä, että tuulet ovat suotuisat, että pimeää ja valoa on niinkuin pitääkin. Vuodenkulku rytmittyy uskonnolllisiin juhliin, talvipäivän seisaus, vuoden vaihtuminen, kevään valon juhla, kesän hedelmällisyyden ja valon juhla ja sadonkorjuun syksyinen.
Koska maailmamme on uskonnollinen - ateisteja on tilastollisesti noin 2,4% - vuodenkierto merkitään uskonnollisin juhlin kaikkialla maailmassa.
Kaikkialla maailmassa synnytyään, aikuistutaan, pariudutaan, kuollaan. Koska maailmamme on uskonnollinen - ateisteja on tilastollisesti noin 2,4% - elinkaari merkitään uskonnollisin menoin kaikkialla maailmassa.
Kaikkialla maailmassa joudutaan ihmettelemään, minne kuolleet menevät. Kaikkialla maailmassa on suuri tarve selittää, missä edesmenneet, rakkaat, kiinnostamattomat ja vihatut ovat. Kun emme tiedä, on uskottava. Uskonnot kaikkialla selvittävät elävien ja kuolleiden suhteita.
Ihminen on uskonnollinen olento ja kansanuskonnollisuutta on tasaisesti kaikkialla maailmassa. Se on kiinnostunut kaikkialla samasta asiasta: arkisesta elämästä, sen sujumisesta ja ehostamisesta. Luin Theo Sundermeyerin tekstistä, että kansanuskonnollisuutta voidaan nimittää myös primaaruiskonnollisuudeksi.
Uskonnot voidaan jalaa abrahamisiin (juutalaisuus, kristinusko, islam), dharmisiin (lähinnä Intiassa syntyneet), pakanauskontoihin ja sekularismiin. Ne kaikki vaativat uskonnollisen asenteen. On uskottava maailman ja olemassaolon suhteesta jotakin. Kaikkialla maailmassa kehittyneet uskonnot elävät rinnan, sekaisin, sekoittuneena kansanuskonnollisuuden kanssa. Useimmiten korkeauskonnolille (sekundaariuskonnoille T.S.) on hyödyllistä ottaa kansanuskonnollisuus haltuunsa, antaa kansan pitää menonsa, mutta itse selittää ne kotiin päin ja valjastaa primaariuskonnollisuuden voima omaan köyttöön
Hyvinvointinsa varmiistanut länsimainen ei tarvitse uskontoa enää olemassaolonsa perustan varmistamiseksi, soisaaliturva ja talouden jatkuva kasvu on sen jo tehnyt. Koska läntinen minä ei pidä auktoriteeteista, se hylkää kulttuuirpiirinsä vanhan uskonnon ja luo itse oman uskontonsa - vanhoista aineksista tosin.
Uusi läntinen kansanuskonnollisuus on kiinnostunut samoista asioista kuin muukin läntinen kulttuuri: yksilön henkisen ja materiaalisen hyvinvoinnin lisäämisestä. Läntinen minä palaa primaariuskonnon harjoittajksi, toteuttaa yleisuskonnollisuuttaan uuden kansanuskonnollisuuden keinoin. Siinä missä onnen tavoittelu, elinkaarijuhlat eikä vuodenkierto tarvitse enää kristinuskoa tai kirkkoa, on syntynyt uusi uskonnollinen uuspakana. Hän on tänään täällä.
Pekka Yrjänä Hiltunen
Hiltusten kotisivulle pääset
