Ylistystä ja ääritiloja

Mutta asiaan ja sen viereen:
 
MIKÄ HERÄTYSKOKOUS?

Kantonilainen tohtori John Sung kierteli 1938-1939 Thaimaassa herättelemässä kristittyjä. Hän oli tullut maahan silloisen ainoan protestanttisen kirkkoyhtymän CCT:n muutamien johtajien kutsusta. Toisten mielestä tohtorin vierailu oli siunaus, jonka avulla kristityt kestivät japanilaisvallan ja toisen maailmansodan. Toisten mielestä tohtorin touhut olivat sählääjäsuharin, puuhapetterin ja huuhaahajottajan hommia.
 
Tohtorin vierailun jälkeen CCT alkoi hajota. (Tohtori John Sungin seikkailuista Kaakkois-Aasiassa ja monista muista hengen jättiläisistä, kääpiöistä, hukkaajista ja haltijoista voi lukea englannin kielistä selvitystä Jaakko Mäkelän väikkäristä Krischak Issara, Åbo Akademis Förslag, 2000)
 
Tohtori John Sungin kokouksissa ei kutsuttu pakanoita uskoon vaan heräteltiin kristittyjä. Samassa merkityksessä olen antanut itseni ymmärtää myös jenkkilässä voidaan käytetää sanaa "revival", eli kristityille tarkoitettu herätyskokous. Sunnuntainen 24.9.2006 pidetty oli myös sellainen.
 
(Sitten nopeas takautuma ihan toisesta herätyskokouksesta. Olen kolmasti käynyt seuraamassa, mitä äiti Amman Suomen sessioissa tapahtuu Kaapelitehtaalla. Yhden tapahtumien kulun muistan. Pääsääntöisesti kokous kulki näin: Ensin toista tuntia kestävä ylistyslauluosuus, sitten muutama napakka ja äiti Ammaa ylistävä todistuspuhenvuoro, lyhyt äiti Amman saarna ja sitten rukousjonot. Että sellainen liturginen järjestys.)
 
MITÄ EVANKELIUMIA?

Kokouksen jälkeisenä yönä maantaita vasten en saanut unta. Sisäinen selittäjäni, jota myös sisäiseksi järjestelijäksi, kommentoijaksi, analysoijaksi ja mittamieheksi kutsutaan, piti minut hereillä. Koetin muistella, mitä evankeliumia saarnattiin, mikä oli tarjolla pidetty hyvä uutinen?
 
Saarnamies Jumalallisen kirkkauden (Phra Siri) seurakunnasta, mainio Raamatussa sukkuloija  ja stand up -puhuja näytti datatykillä pätkän miljoonayleisöstä länsimaisen, suurinta osaa yleisöstään tukevamman saarnamiehen kokouksessa Afrikasta. Setä johti kansaa, ja kansa huusi aina, kun kättä nostettiin, Kamera poimi psyykkisiä ääritiloja. Oli sekä suurta tuskaa että kohtalaisista hurmosta.
 
Meidän kokouksessamme saarnaaja kysyi, onko meillä uskoa siihen, että Thaimaassakin koolle joskus vielä tulee miljoonayleisö?
 
Sitten pastorimme kertoi, että Jumalan yliluonnollinen voima (ritdeet) ei ole sidottu aikaan. Kun Herramme kerran teki ihmeitä omana aikanaan, ja koska sama Jumalan Henki on läsnä  tänäänkin, ihmeitä tapahtuu edelleen, sairaita paranee ja äsken kuolleet kekkulovat uudelleen elävien kulmilla, niinkuin Afrikassa nykyään ja Välimeren pohjukassa aikoinaan.
 
Saarnaaja kysyi, onko meillä uskoa siihen, että ihmeitä tapahtuu tänään?
 
Sitten saarnaajamme kertoi, että Jumalan yliluonnollinen voima ei ole sidottu paikkaan. Jos kerran ihmeitä sattui Rooman itäisissä provinsesissa  ja Etelä-Afrikassa, niitä tapahtuu meilläkin.
 
Saarnaaja kysyi, onko meillä uskoa siihen, että pian ihmeitä alkaa pian tapahtua täälläkin?
 
Uskomme tulisi siis laajentua siten, että me yhä vahvemmin uskoisimme, että taitavien ja voideltujen puhujien johdolla valtavissa massakokouksissa ihmiset kokevat psyykkisiä ääritiloja ja ihmeitä. Että sellaista evankeliumia, sellaista herätystä, sellaiseen uskoon piti avartua.
 
MILLAISTA KRISTILLISYYTTÄ?

Aina inhottava sisäinen analysaattorini ryhtyi selvittämään, minkälaisissa puitteissa edellä kuvattua evankeliumia esitettiin.
 
Estradikristillisyyttä
Kaikki keskeinen tapahtui estradilla, stagella, näyttämöllä. Mainio bändi soitti mukaansa tepaavaa tai taidollisesti tunnelmoivaa disco-gospelia stagella, todistaja puhui stagelta, stand up -evankelista performoi stagelta. Siellä myös rukoiltiin.
 
Kokouskristillisyyttä
Koska on kyse estradikristillisyydestä, on edellytettävä paikka ja tilanne, jossa performanssi esitetään. Tämä on mahdollista vain riittävän suurissa kokouksissa. Jos saada massa paikalle, aina parempi.
 
Johtajakeskeistä kristillisyyttä
Herätys tarvitsee voidellun puhujan ja armovaikutusten välittäjän, joka sanelee tahdin ja meiningin luonteen. Ja kansa vastaa "Amen" aina, kun käsketään. (EZW:n tutkija Reinhard (hänkin) Hempellmannin mukaan yksi ns. kolmannen aallon  karismaattisuuden piirre on juuri  johtajakeskeisyys.)
 
Ääritilakristillisyyttä
Psyykkkiset mutta ohjaajan hallinnoimat ääritilat ovat toivottavia. Niitä pitää olla liikkeellä. Suurta järkytystä ja ennenkaikkea sisäkalut mukaantempaavaa haltioitumista on etsittävä valtaistuimen edessä, jonne taitava palvoja pääsee tunnin kestävän ylistyssession aikana.
 
Ylistyskrsitillisyyttä
Ylistys on siis keskeistä. Kuolleissa seurakunnissa ei ole vapautta ylistää, mutta täällä on. Jo vuosia sitten muistan ylittämättömän banderollin Hope of Bangkok -kirkon seinästä "Yot Yoot kaansanrasöön", "ylistyksen huippu". Banderolli kertoi oleelliseen harjoitetun krsitillisyyden luonteesta.
 
Performanssikristillisyyttä
Mikäli kokouksen vetäjä ei pysty innostamaan joukkojaan ja tuottamaan tyydyttävästi ääritiloja ja ihmeitä, suosio laantuu, ja turnee tökkii. Esityksen on onnistuttava.
 
Omasta ja sisäisen kommentaattorini mielestä tällaisella kristillisyydellä on vaara myydä jumalasuhteen asemesta joitakuita sen  mahdollisia seurauksia: massakokouksia, armoitettuja ja joukkojaan hallitsevia hengellisiä johtajia, ääritiloja ja suuria ihmeitä. Jos tulee tähän uskoon, on omaksuttava sama puheenparsi ja käytäntö: tästedes on keskityttävä suuriin kokouksiin, johonkuhun saarnamieheen, on puhuttava ihmeistä ja ylistettävä antautuneesti.
 
Osallistuin joku vuosi sitten Helsingin Diakonissalaitoksella kristillistä parantamista käsittelevään seminaariin. Siellä kuulin erään ortodoksi-isän sanovan vekkulisti, niin että jäi mieleen: "Ihmeet ovat (kristitylle) normaaleja mutta perin harvinaisia".
 
Sisäinen kommentaattorini, se aina oikeassa olija, kysyi tämän kirjoittamisen jälkeen, että mitä pahaa tuossa nyt on. Että enkö itsekin liitä esittämääni evankeliumiin liikelahjoina ja kylkiäisinä suosiikki-tunnetilojani ja käytäntöjäni. Hyväksyn moitteen ja vastaan: Aivan oikein.
 
Väliaikainen loppukommentti

Hurmos ja haltioituminen Jumalan voimavaikutuksista kuuluvat kristinuskoon, haltioitumisen tehtaileminen ei. Uskonnolliseen kokemiseemme liittyy aina jokin mielentila – mielellä on tilansa, aivan mielettömiä emme ole, ihmisiä. Liitämme Jumalan läsnäolon usein johonkin tuttuun, tiettyyn mielentilaan: kun Jumala puhuttelee, koen näin ja näin.

Kristinuskon eri liikkeet arvostavat ja arvottavat mielentiloja kukin tavallaan. Mielen tulisi kuitenkin  viitata kristinuskossa, ei itseensä, vaan tuonnemmaksi. Jumala, joka on toinen kuin mielemme, vierailee mielessämme ja antaa sen kokea itseään. Joissakin liikkeissä on murehdittava, toisissa ihanne on haltioissaan oleminen tietyllä tavalla tai joissakin on pumpattava itsensä tiettyyn tahtotilaan.

Jumala, joka on suunnitellut ihmisen, tuli myös ihmiseksi. Hän tuntee inhimillisen kokemisen mahdollisuudet. Koemme Jumalan aina jollakin tavalla. Kokemisemme tavasta ei saisi kuitenkaan tulla ehdotonta kristittynä olemisen edellytystä, yhdestä inhimillisen kokemisen mahdollisuudesta ehdotonta normia.
 
Evankeliumi esitetään aina jossakin muodossa, joissakin tunnelmissa, jossakin paketissa. Paketteja on monelaisia. Keskeistä olisi, että eksynyt palaa kotiin ja että syntinen armahdetaan, että syntyy yhteys Jumalan ja ihmisen välille. Sitä!
 
Muokattu 30.9.2006
Pekka Y. Hiltunen

Hiltusten kotisivulle pääset