
Kelatessaan kerran elämäänsä taaksepäin Erno Enroth, 55, tuntee olevansa kuin suuresta tuntemattomasta sodasta palannut ja ihmeen kaupalla hengissä säilynyt sotilas. Hän on haavoittunut ja tietää ontuvansa lopun elämänsä.

– Erehtymättömyyteensä ja pyhyyteensä luottava yhteisö saattaa olla sokea epäkohdilleen. Tämä voi mahdollistaa ajattelutapoihin ja rakenteisiin pesiytyvän riskin väkivallalle, varoittaa lastensuojelun tutkija Johanna Hurtig.

Kari Korhonen, 56, jäi koukkuun ensimmäiseen humalaansa. Päihteistä ja rötöksistä seurasi vuosikymmenien vankilakierre, joka katkesi kerralla katumuspenkissä.

Kirjailija Marcus Birro on tunnettu mediapersoona Ruotsissa. Hänen elämänsä suuri rakkaus on teatterikouluttaja Jonna Vanhatalo, joka uskoi parempaan silloinkin, kun mies oli sairas, ylipainoinen ja rahaton.

Pekka Laiho näki 14-vuotiaana unen, missä Jumala ilmoitti hänelle verhon takaa, että olen valinnut sinut. Koska Pekan äiti oli syvästi uskovainen, uskonasiat eivät olleet pojallekaan vieraita, ja niinpä hän mietti seuraavan päivän peloissaan, mitä uni voisi tarkoittaa.

Nyrkkeilysalista Allan Grönfors löysi kodin, jossa romaninuorukaisellakin oli tilaa olla. Tyrmäystä ei koskaan tullut.

Aino Vestin ratkaisut työssä, uskossa ja elämässä näyttävät rohkeilta ja joskus jopa riskialttiilta, kuten karismaattiseen kristillisyyteen taipuvaisille henkilöille on tyypillistä. Moinen pelottomuus ei ole synnynnäistä.

Kasvosokeus on aiheuttanut kirkkoneuvos Pekka Huokunalle noloja sosiaalisia tilanteita.

– Meidän itäisten ihmisten usko on sellaista suopalo-kristillisyyttä. Uskon liekki ei liehu suurella ja näkyvällä roihulla, mutta se kytee pinnan alla niin vahvasti, ettei sitä saada vähällä sammumaankaan, vertaa Kuopion tuleva piispa Jari Jolkkonen.

Kari Hotakaisen, 55, nuoruudessa kirkossa oltiin synkkiä ja masokistisia maan matosia. Se oli ikävää. – Negatiivisesta elämänasenteesta ja synnissä kieriskelystä tehtiin taiteenlaji, kirjailija pohtii.

Oskari Juurikkala liittyi parikymppisenä katoliseen kirkkoon ja sen kohuttuun Opus Dei -järjestöön, jonka espanjalaispappi Josemaría Escrivá perusti vuonna 1928. Pian hän asui jo järjestön talossa opiskellessaan Lontoossa oikeustiedettä. Viime vuodet mies on ollut Opus Dein numeraarijäsen. Kotina on järjestön asuntola Helsingin keskustassa.

Suomalainen kasvattiäiti pelasti Saara Kulsum Järvisen katulapsen elämältä Bangladeshissa. Aikuisena Saara on joutunut kipeästi työstämään suhdettaan sekä syntymä-äitiin että kasvattiäitiin.

Vantaalla sijaitseva Pyhän Laurin kirkko kuuluu Suomen esteettisesti vaikuttavimpiin pyhättöihin. Pääkaupunkiseudun vanhimman rakennuksen muurit pystytettiin jo 1450-luvulla. Kirkko sai taannoin rinnalleen miljöön arvoon sopivan ja siihen upeasti istuvan kappelin. Joulun alla valmistuivat viimeisenä urut, avajaiskonsertti on maaliskuussa.

Nyrkkeilevä pastori. Raamatussa kristittyjä kehotetaan kääntämään vastustajalle toinenkin poski, mutta pappi Hanna Vaittisen mukaan kehässä iskuja on parempi antaa kuin ottaa.

Sonja Magin poika kuoli onnettomuudessa polttariensa yhteydessä neljä vuotta sitten. – Jotenkin olemme selvinneet, vaikka en ymmärrä miten – paitsi että päivä kerrallaan.

Pulska ja laiska tyttö tuli valmentaja Kai Keinäsen karatekurssille kahdeksan vuotta sitten. Nyt Emma Aronen on kansainvälisen tason karateka ja SM-tason painonnostaja.

Rakkaustarina. Suomalainen Anne tapasi israelilaisen Tsurielin, ja se oli menoa. Nyt nuori pariskunta kasvattaa suurperhettä Juudean vuorilla.

Viime kesänä Atte Korhola käveli Italiassa Franciscus Assisilaisen pyhiinvaellusreitin.
– Siellä mietin, miten syvästi jotkut pyhimykset kokivat yhteenkuuluvuutta ympäristöön, eläimiin, kasveihin ja koko maailmankaikkeuteen. Myös erämaaisiltä voisimme oppia yksinkertaista ja kohtuullista elämäntapaa.

Tommy Hellsten on huolissaan nykyihmisen sielusta, johon kulttuurimme suhtautuu välinpitämättömästi. – Ihmiskuvasta on riisuttu pois sielu ja hengellisyys. Mutta ihminen on yhä huomattavasti mystisempi olento kuin annetaan ymmärtää.

Jukka Relanderin mielestä kristinuskon pääpointti on Jumalan armo. – Armo on jotakin, mitä tapahtuu ihmisten tai ihmisen ja Jumalan välillä. Kuvittelen uskonnollisten kokemusten olevan yksilön ja Jumalan välisten rajojen kumoutumista.

Pirkka-Pekka Petelius sanoo säälivänsä ihmisiä, joilla ei ole luontoon mitään suhdetta, mutta lisää, että onneksi he eivät itse tiedä, mistä ovat jääneet paitsi. Hän oppi kulkemaan luonnossa ja seuraamaan sitä jo lapsena, koska hänen isänsä oli luontoihmisiä.

Rikostoimittaja ja -kirjailija Harri Nykänen tuntee sekä suomalaisen alamaailman että yhteiskunnan korruptoituneen kerman. – Pienessä maassa on pienet piirit.

Virpi Kätkä joutui käymään kovan koulun, ennen kuin hän löysi elämäänsä saman ilon ja rauhan, jota hän mummissaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan ihaili.

Mummon kuolema sai Jaana Räntilän ajattelemaan jo pikkutyttönä taivasta.

Joensuulainen Harri Koskela kirjoitti väitöskirjan lapsen menetyksestä. Tyttären kuolema johdatti vaikeiden kysymysten äärelle.

– Nyt on tarvetta aikuiselle kristillisyydelle, joka kiinnittyy kaikessa Kristukseen ja ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon koko yhteisömme hyvän, uskoo muusikko Jukka Leppilampi.

Glow-nuoret ylistävät, iloitsevat, keskustelevat ja kritisoivat. Millaista on heidän etsimänsä aikuinen usko?

– Jos näyttelijä uskaltaa lavalla pudottaa sielunsa paljaaksi, olla hauras ja läpinäkyvä, yleisö voi tunnistaa itsensä, uskoo Hannu-Pekka Björkman.

Pastori Panu Pihkalalle on samonnut niin Päijät-Hämeen metsissä kuin Kalifornian punapuiden alla. – Vaelluksen ja pyhiinvaelluksen raja on häilyvä, hän sanoo.

Lapsena Heikki Hursti joskus nälkäänsä näpisti kaupasta ruokaa. Tänään hän jakaa ruokakasseja niille, jotka rapautuvassa hyvinvointivaltiossa ovat pudonneet köyhyyden puolelle. – Niin kauan kuin valtiovalta ei pysty hoitamaan köyhien asiaa, meidän pitää tätä työtä jatkaa.

Sami Kukka on rouhean karismaattinen laulaja ja loistava kitaristi. Hänen maalaamansa minimalistiset tuokiokuvat ja enimmäkseen melankoliset tunnelmat hätkähdyttävät. Sielunsa kappaleisiin melkeinpä pelottavan avoimesti antava taiteilija on tehnyt neljä upeaa levyä.

”Rakkaus on rakkauden tarpeessa”, lauloi Stevie Wonder tamperelaispojan saamalla LP-levyllä jouluna 1976. – Siitä tuli raamattuni, sanoo ilopillerinä tunnettu laulaja Sami Saari, joka oli menettää ilonsa kun tsunami vei Aki Sirkesalon mukanaan.

Arvostettu lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen kahlasi Raamatun kannesta kanteen viisikymppisenä. – Se oli ihan silkkaa uteliaisuutta. Olin aina miettinyt että tuo minun pitäisi lukea. Ja kun sitä aloin lukemaan, se vei mukanaan, hän kertoo.

Arto Bryggare onnistui kilpajuoksun lopetettuaan luomaan itselleen uuden elämän. Monen muun huippu-urheilijan ura on päättynyt tragediaan. Erityisesti Artoa surettaa Mikä Myllylän kohtalo.

Auvoisa, ikivanha kylänraitti peltojen keskellä on suloisen lämmin. Tienoo kutsuu viivähtämään. Täällä on Mattssonien tila. Anu ja Jukka Mattsson muuttivat vuoden 1995 alussa Kerimäeltä Asikkalan Kurhilan kylään, jossa Anun vanhemmilta lunastetulla pientilalla levittäytyvät viljelylle otolliset hedelmälliset etelärinteet.

Filosofian tohtori Liisa Väisäsen, 46, jalassa, kesämekon helman alapuolella, näkyy tatuoitu pää. Johannes Kastaja. Sen hän teki 14-vuotiaana kaverinsa kanssa musteella ja piikillä. Iho tulehtui ja antibiootteja piti syödä puoli vuotta. Olkapäähän tatuoitiin myöhemmin nyrkkeilyhanskat. Näillä symboleilla on merkitystä kantajalleen.

Uhkailua, pelottelua, saatanaksi nimittelyä. Tätä kaikkea laulaja Eija Kourimo joutui kokemaan jätettyään ahtaaksi ja vaativaksi kokemansa uskonnollisen yhteisön, johon ajautui miehensä äkillisen kuoleman jälkeen.

Helsingin Sörkan kurvissa ottaa vastaan iloisena hymyilevä Sininauhasäätiön tuore toimitusjohtaja Satu Taiveaho. Kahdeksan vuotta Arkadianmäellä sai riittää, eikä naista enää kevään eduskuntavaaleissa nähty. Siirtymäriittinä hän teki pyhiinvaelluksen Santiago de Compostelaan.

Raisa Cacciatore juoksi kirjaimellisesti kipujaan päin vuonna 2005. Juoksumatolla hän huomasi hokevansa yhä uudelleen päässä pyörivää riimiä: kipu, pelko, ahdistus, turvattomuus, yksinäisyys... – Päätin, etten enää juokse pakoon pintaan väkisin pyrkiviä tunteitani ja ahdistuksen aiheitani.

– Vieraaseen kieleen sukeltaminen avaa tavattoman kiehtovan uuden maailman, sanoo Vanhan testamentin heprean kieliopin laatinut tutkija-pappi Mika Aspinen.

Teuvo Hakkarainen teki illan suussa 17. huhtikuuta sahallaan kierroksen ja varmisteli, mistä työt maanantaiaamuna aloitetaan. Sitten hän ajatteli mennä kaikessa rauhassa nukkumaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä puhelin alkoi soida. Häntä haluttiin onnitella siitä, että hänet oli valittu perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntaan lähes 3 400 äänellä.

Pasi Ruohosen tuntevat äänestä kaikki, mutta kasvoista aika harva. Samettinen ääni tunkeutuu koteihin lukuisia kertoja jokaisena iltana. Mutta tällä äänellä on myös lempeät silmät ja sydän paikallaan.

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtajana keväällä aloittanut Henrietta Grönlund organisoi, kehittää ja tutkii vapaaehtoistyötä, jonka asiantuntijana hän on kollegoidensa mukaan ”tosi korkealle arvostettu” ja ”nouseva huippukyky”. Työn ohessa on tekeillä väitöskirja nuorten aikuisten vapaaehtoistoiminnasta.

Ilkka Wiio oli 8 vuotta pahamaineisessa lahkossa. – Fundamentalistinen uskonnollinen insinööriajattelu perustuu siihen tekniikan tyyliin, että on yksi ehdoton totuus, jonka Johtaja tietää, ja muiden on seurattava sitä, Wiio toteaa.

Ulla Lumijärvi jätti syksyllä 2008 työnsä tekstiilialan yrityksessä ja lähti jäljittämään Teresan ajattelun juuria Espanjaan. Hän pääsi Avilan Katolisen yliopiston yhteydessä toimivan Mystiikan yliopiston vuoden koulutusohjelmaan. Siinä keskitytään Avilan Teresan ja Ristin Johanneksen (1542–1591) teologiaan.

Kuolemasta on vaikea puhua, mutta silti kannattaa käydä keskustelu läheistensä kanssa: puhua kaikki asiat selviksi ja kertoa, mistä tärkeät paperit löytyvät, sanoo rovasti Martti Pitkänen. Hän itse on suunnitellut jopa hautajaisensa.

Papas no Mamas -yhtyeen johtaja, lääketieteen tohtori ja teekkari Juha Vintturi virittelee koelaboratorioissaan uusiksi uransa, yhtyeensä ja jumalanpalveluksen.

Viime vuonna laulaja ja lauluntekijä Laura Sippolan kappale Kesäyö lähti radion voimasoittoon ja hän kipparoi televisiossa musiikkishowta ja tietokilpailua Obladii. Suurelle yleisölle taiteilija on jäänyt tuntemattomaksi.

Musiikin moniosaaja Jukka Hynynen istuu kotimaisen musiikkialan himoitulla tuottajan tuolilla jättiyhtiö EMIn toimistossa Ruoholahdessa. Hänellä on myös oma tupa ja perunamaa – tai oikeastaan sen unelman nykyaikainen versio: oma studiotalo, levy-yhtiö ja pitkä kuokkiminen takana.

Heikki Luoma tunnetaan muun muassa Pirunpelto-ja Vain muutaman huijarin tähden -draamasarjojen käsikirjoittajana. Omassa elämässään hän on kokenut asioita, jotka ovat saaneet ajattelemaan, että pitää olla jokin suurempikin käsikirjoitus.

Hiljentyvälle todellisuus voi avautua uudelleen ihmeenä. Metropoliitta Ambrosius kehottaa myöhästyneitäkin mukaan paastoon. Vielä ehtii syväpuhdistamaan sydäntään.

– Löydän itsestäni uskoa. Kaikkia kristillisiä opinkohtia en pysty allekirjoittamaan. Jätän Jumalalle sen, mitä en ymmärrä, kirjailija Markku Envall sanoo.

Näyttelijä Liana Kaarina suhtautuu nuivasti sellaiseen tapakristillisyyteen, josta paistaa omahyväisyys ja ulkokultaisuus. – Huora tai rappioalkoholisti voi olla paljon lähempänä Jumalaa kuin itseään taivaskelpoisena pitävä kunnon kansalainen.

Seksiturismistaan tunnetussa Pattayan lomakohteessa Thaimaassa jokainen länsimaalainen seksin ostaja on paikallisille asukkaille myös kristinuskon edustaja.

Uskonnolliset ryhmät aktivoituvat jatkossakin vastarintaan, jos oman uskonnon opetus halutaan lopettaa koulussa ja vaihtaa tilalle kaikille yhteinen uskontotieto, arvelee opetusneuvos Pekka Iivonen.

”Todellinen matka alkaa, kun on päässyt kosketukseen tavallisen kanssa. Vasta sen jälkeen näemme samat asiat uudessa valossa, tavallisen valossa”, toteaa tv-tuottaja ja ohjaaja Marko Kulmala.

Rautalampilainen Pekka Tuovinen löysi Kristuksen kirkkauden, vaikka etsi valaistusta välillä henkiparantajiltakin. Valontutkijatohtorista tuli pappi, joka tiiraa kaukoputkellaan luomakunnan tuikkeita.

– Minusta ei tullut luterilaista, mutta kristityksi jäin – uskoakseni ennen kaikkea kasteen sakramentin vaikutuksesta, sillä hyvin pienestä tiesin, että minut oli kastettu, kertoo Antti Nylén.

Liekkien loimotus näkyi kahdeksan kilometrin päähän. Kaikki paloi maan tasalle. Rauta suli lapioita ja rautakankia myöten. Siinä tuhoutui oma yritys – pariskunnan leipäpuu ja isän elämäntyö. Kuudennen sukupolven mylläri Erkki Jalo mietti, tähänkö se tarina loppuu.

– En olisi kolmekymppisenä uskonut, että vielä istun kirkon penkissä ja veisaan virsiä, sanoo ohjaaja Raila Leppäkoski.

Kesken pelle-esityksen Myyrmannin kauppakeskuksessa Vantaalla räjähti hauleilla päällystetty pommi, joka surmasi sen tekijän – Armaksen ainoan pojan – ja kuusi muuta ihmistä. Lähes 200 henkeä haavoittui. Pommi oli ollut kemiantekniikkaa opiskelleen Petri Gerdtin repussa.

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”, voi olla tuttu keskustelun avaus monessa kodissa. Usein äidin ja tyttären välillä, mutta siten, että mielen pahoittaminen on äidin etuoikeus.

– Jumala ei tee yleensä itseään tiettäväksi korkeissa uskonnollisissa sfääreissä vaan hengellinen todellisuus lävistää tavallisten ihmisten tavallisen arjen, uskoo Turun uusi piispa Kaarlo Kalliala.

”Toisen ihmisen pelkääminen on salakavala voima – se on kuin halla, joka nousee odottamatta ja tekee tuhonsa hiljaa, mutta vääjäämättä. Jos sallimme pelon emmekä kavahda sitä, altistamme koko inhimillisen yhteisömme hallan vaaralle”, varoittaa Amnestyn puheenjohtaja Jussi Förbom.

– Rock-uskottavuuteni olisi varmasti kovempaa luokkaa, jos en puhuisi uskostani, mutta en voi olla Pietari ja kieltää Jeesusta, joka on minulle niin totta. Hän on pelastanut minut ja voin sanoa, että hän on pelastanut jopa henkeni.

Ohjaaja Olli Saarela juoksuttaa elokuviensa miehet ahtaaseen ja pahaan paikkaan, puun ja kuoren väliin, missä on pakko tehdä moraalisia valintoja – tai tuhoutua.

Alussa oli mökki, kynä ja Anssi. Kun kuvataiteilija Anssi Mikael Okkonen muutti 2000-luvun alussa Helsingistä Kuokanvaaran syrjäkylälle Nurmekseen, hänen ajatuksissaan ei ollut juuri sijaa uskolle.

Suomi on yhä hyvä ja dynaaminen yhteiskunta, jonka saa uuteen nousuun työnteolla, rohkeilla ratkaisuilla ja sivistyksen voimalla, uskoo EVA:n johtaja Matti Apunen.Siksi on turha pelätä mörköjä.

– Melko varmasti olisin jo kuollut, ellen oli joutunut vankilaan ja löytänyt siellä Jeesusta, sanoo narkomaanin elämää 10 vuotta viettänyt Jukka Tolonen.

Pikkuruiset kissanpojat kiipeilevät Leena Niemelän, 55, lahjetta ylös ja saavuttavat lopulta tähystyspaikkansa hoitajansa huivin päältä. Uteliaat veijarit on tuotu Kiteeltä kissataloon, jota Leena pyörittää yhdessä miehensä Risto Niemelän, 59, kanssa vanhassa kyläkaupassa Tuupovaaran Öllölässä.

Kymmenen käskyä ja reissussa rähjääntynyt kirkko ovat tärkeitä ministeri Iiro Viinaselle. Ero kirkosta oli lähellä parikymmentä vuotta sitten.

Itkeminen ja itsensä kuunteleminen murhehuoneessa ovat auttaneet Pekka Kähköstä löytämään uusia teitä, jotka ovat vieneet elämässä eteenpäin. Erikoistoimittaja Olli Karhi vei Barona Ground Handlingin pääluottamusmiehen lenkille.

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä muistuttaa mieliin, miten kirkkotilaisuuksissa pukeudutaan ja käyttäydytään.

- Tuska, murhe ja ahdistus kuuluvat Jumalan koulutussuunnitelmaan. Ne pitävät lähellä ristiä. sanoo emäntä, evankelista ja kirkolliskokousedustaja Liisa Pura Tammelasta.

May Wikström johtaa Suomen suurinta ruotsinkielistä lehteä. – Oma paikka kirkon penkissä jää monelta täyttämättä, joten kirkollinen lehti korvaa usein yhteydenpidon seurakuntaan. Tämä on tekijöille suuri vastuu, Kyrkpressenin päätoimittaja sanoo.

Miikka Ruokanen näkee luterilaisessa kirkossa paljon positiivista mutta myös ”vakavan vaaran, että suomalainen kristillisyys mätänee sisältäpäin”. Kiinan suhteen hän on toiveikkaampi.

– Yhden ihmisen pienet valinnat eivät ehkä muuta maailmaa, mutta niiden tekemättä jättämisellä tai välinpitämättömyydellä voi olla tuhoisia, rappeuttavia seurauksia, sanoo kuluttamisen ja sijoittamisen etiikkaa tutkaileva Johanna Pentikäinen.

– Ulkoisen hyvinvointimme hauraan pinnan alla piilee psyykkisen pahoinvoinnin Suomi, varoittaa filosofi Pekka Himanen.

Vaikean ja viinanhuuruisen nuoruuden keskellä Mauno Savolainen toivoi, että jostakin ilmestyisi varamies elämään hänen elämäänsä.

”Mittääs työ tohtori puhutte? Eikös se kuolleisuus oo sata rosenttia, meidän kylällä yks tappaus henkeä kohti”, tuumailivat Pohjois-Karjalan isännät nuorelle lääkärinalulle. Kansainvälisesti arvostettu kansanterveystyön uranuurtaja Pekka Puska elää yhä, niin kuin saarnaa.

Maraton harjoittaa henkistä, hengellistä ja ruumiillista kestävyyttä. Tärkeintä ei ole voitto vaan monta voittoa – itsestä.

Näyttelijä Aila Arajuuri on täydellisyydentavoittelija, joka on aina vaatinut itseltään liikaa, uupumiseen asti. Eläkevuosina hän on ryhtynyt taltuttamaan sisäistä orjapiiskuriaan.

– Meillä täytyy aina olla jalo päämäärä, johon toimintamme sitoutuu. Maailmassa on paljon pahaa, mutta meidän tulisi löytää myös elämän hyvyys ja pystyä sanomaan ennen kuolemaa rehellisesti, että elämä oli elämisen arvoinen, Harri Westermarck sanoo.

Kokemus Pyhän läsnäolosta saattaa hiipiä aikalaisen sisikuntaan kuin varkain. Pyhään on niin monta tulokulmaa kuin on sitä kohti kutsuttujakin.

Pitkän keikkatauon jälkeen virtaa täynnä oleva laulaja Juha Tapio melkein juoksee esiintymislavalle, mutta vasta lyhyen rukoushetken jälkeen.

Historioitsija ja filosofi Juha Sihvola valmistelee kirjaa Maailmankansalaisen uskonnosta.

– On parempi pysyä missä tahansa muualla kuin mennä takaisin Nigeriaan. Elämäni on mennyttä ja kuollutta siellä, sanoo turvapaikanhakija Benson.

Kirsi Heidt halusi lopettaa hektisen etsinnän ja hakuammunnan sekä oravanpyörässä juoksemisen

– Uskon, että meille kaikille on annettu tietyt ainutlaatuiset tiet kuljettavaksi. Jokainen liittyy oman tiensä ja valintojensa kautta osaksi elämän suurta kokonaiskuvaa.

Suomen ensimmäisen naispiispan Irja Askolan elämänhistoriasta löytyy haasteellisia jännitteitä, joista sinnikäs nainen on oppinut selviytymään.

– Elämäni on ollut tuulista, mutta sen saldo on erittäin positiivinen. Olen saanut elää hyvän elämän vaimoni ja kolmen lapseni kanssa, kiittää Thorleif Johansson.

Tapani Kansa aikoo tulevina vuosina keskittyä yhä enemmän kirkkokonsertteihin, joissa kokee kaipaamaansa rauhaa. (Sana 20.5.2010)

Vuosikymmenen alkupuolella silloista teologian maisteri Ben Malista juoksutettiin julkisuudessa kuin entistä poikaa. Syynä oli hänen graduaiheensa pohjalta syntynyt kirja Häpeän monet kasvot. Luulisi että siinä oli kylliksi, mutta ei.

Niilo Rauhalan kahta kutsumusta, pappeutta ja runoutta, on yhdistänyt yksi asia: töidensä kautta hän on halunnut välittää toivoa ja lohtua. (Sana 6.5.2010)

Pankinjohtaja Vesa Viitaniemen mielestä nykyinen lama on kuin sitkeä flunssa, josta on hankala päästä eroon. – Lama voi tuoda mukanaan hyvääkin, hän uskoo. (Sana 29.4.2010)

Ministeri Paula Lehtomäki tunnustaa olevansa ”enemmän kuin tapakristitty”. (Sana 22.4.2010)

– Vuosien mittaan olen tullut aremmaksi puhumaan suurilla uskonnollisilla käsitteillä. Jumalasta ei voi puhua niin kuin pöytälampusta, tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo Sana-lehden haastattelussa. (Sana 25.3.2010)

– Luostariin tullaan viettämään enkelten elämää, mutta tosiasiassa me Valamon veljet olemme ihan tavallisia ihmisiä, joilla on erikoiset vaatteet, sanoo munkki Trifon. (Sana 25.3.2010)

Tämän viikon perjantaita Suomi viettää tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä. Turkulainen terapeutti ja kirjailija Seppo Jokinen nostaa tasavertaisuuden perustaksi Raamatun sanan: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (Sana 18.3.2010)

Erilainen uskonto ja kulttuuritausta eivät estä rauhanomaista rinnakkaiseloa. Samat sivistyneen käytöksen periaatteet pätevät sovun rakentamisessa niin kotioloissa kuin terroristienkin kanssa, painottaa presidentti Martti Ahtisaari. (Sana 4.3.2010)

Kirkolla ja Ylellä on yhteisiä tehtäviä, näkee ohjelmistojohtaja Olli-Pekka Heinonen. (Sana 24.2.2010)