Aito alkuasukas ja kosmopoliitti

 

”Maailmankansalaisen uskonto.”Mitähän noin suuria lupaavasta kirjan nimestä tulisi tuumia? Onko otsikko ohjeellinen – arveleeko kirjoittaja osaavansa kertoa, millaista poliittisesti korrektin uskonnon pitäisi olla?

 

Onneksi Juha Sihvola, 52, ei suhtaudu itseensä turhan vakavasti ja mahtipontisesti. Verrattain velmuna ja suhteellisuudentajuisena tunnettu tutkija ei suunnittele uskontojen yhdistämisen lopullista ratkaisua.

 

Filosofian tohtori on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajana ja Jyväskylän yliopiston historian professorina. Hän johtaa Filosofisen psykologian, moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä antiikin filosofian tutkimusryhmää.

 

Sihvola on tuottanut vuosikymmenten varrella vakavan tutkimuksen lisäksi räväköitä punk-performansseja, kieli poskessa. Hän ei ole pelännyt tarttua myöskään suuriin kirjallisiin haasteisiin.

 

Väitöskirjassaan (1989) mies tutki antiikin Kreikan kulttuurifilosofiaa ja etiikkaa. Hän jatkoi antiikin filosofian, eritoten Aristoteleen ajattelun avaamista kirjassa Hyvän elämän politiikka (1994).

 

Vuoden Tiedekirja -palkinnon saanut teos Toivon vuosituhat (1998) kartoitti moraali- ja yhteiskuntafilosofian historiaa. Lauri Jäntin Säätiön kirjapalkinnon voittanut Maailmankansalaisen etiikka (2004) käsitteli globaalia oikeudenmukaisuutta.

 

 

Saarnamieheksi syytetty

 

”Maailmankansalaisuus” tarkoittaa Juha Sihvolalle sitoutumista siihen, että jokaista ihmistä on kohdeltava tasa-arvoisena riippumatta syntyperästä, uskonnosta, kulttuuritaustasta tai yhteiskunnallisesta asemasta. Ihmisten yhtäläisen kunnioittamisen eetos on sopusoinnussa kristinuskon ihanteiden kanssa.

 

Suomen ateistiyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Hartikainen syyttikin Sihvolaa Jumalaton-lehdessä (kesäkuu 2006) valehtelijaksi: kristityksi saarnamieheksi, joka hyökkää ateismia ja ”maltillista siveyden suhteellisuutta” vastaan.

 

Hartikaista raivostutti Sihvolan ajatus, että uskonnollinen maailmankatsomus saa uskovan tietoiseksi oman moraalisen tarmonsa heikkoudesta.

 

”Raamattu voi olla korvaamaton väline inhimillisen epätäydellisyyden ja heikkouden ymmärtämiseksi. Tästä seuraava synnintunto johtaa armon ikävöimiseen ja Jumalan rakkauden kokemiseen, mikä puolestaan vahvistaa uskovan pyrkimystä hyvään”, Sihvola kirjoittaa.

 

Taistelevat ateistit saanee liekkeihin myös kunnianhimoinen kirjahanke Maailmankansalaisen uskonto. Siinä Sihvola pohtii, miksi uskonto on yhä tärkeää, vaikka takavuosien ”valistuneet” tiedemiehet luulivat siitä luovuttavan.

 

Hän käsittelee uskon ja moraalin suhteita, uskonnollista suvaitsevaisuutta, uskontoa ja poliittisia konflikteja, uskonnon tulevaisuutta ja sitä, kuinka ajatteleva ihminen voi uskoa Jumalaan.

 

Akateemisissa piireissä kristillisen kysymyksenasettelun edustaminen saattaa herättää voimakkaita vastareaktioita – oletko kohdannut niitä?

 

- Pärjään keskustelussa kovimpienkin ateistien kanssa. Olen dialoginen, keskusteleva henkilö. Olen tehnyt keskinäisen kunnioituksen vallitessa yhteistyötä esimerkiksi filosofi Ilkka Niiniluodon kanssa, joka oli varsinkin nuorempana tiukka ateisti, Sihvola vastaa.

 

 

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti

 

Juha Sihvola asuu Helsingin Vuosaaressa, mikä on maamme monikulttuurisimpia lähiöitä. Hän valmensi aiemmin lastensa jalkapallojoukkueita, joiden pelaajat olivat taustaltaan Venäjältä, Baltian maista, Somaliasta, Kosovosta, Italiasta, Hollannista, Yhdysvalloista, Unkarista ja Angolasta –”vain muutamia mainitakseni”.

 

– Maailmankansalaisuus toteutuu Vuosaaressa ihan hyvin. Kaupungin ja koulujen omaksuma linja on samankaltainen kuin mitä olen koettanut hahmotella kirjoissani. Kasvattajat panostavat kriittiseen ajatteluun sekä suvaitsevaisuuden ja myötätunnon kehittymiseen yhteisön heikoimpiakin jäseniä kohtaan.

 

– Vaikka hyväksymme toistemme erilaiset taustat ja vakaumukset, ihmiset on integroitava niin, että kaikki noudattavat demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan periaatteita. Kenenkään uskonto ei esimerkiksi saa estää tyttöjä kouluttautumasta.

    

Juha Sihvolan mukaan monikulttuurisessa yhteiskunnassa on suhtauduttava kunnioittavan kohteliaasti erilaisten uskontojen edustajiin siinä kuin ateisteihinkin.

 

– Yhteiskuntamme on peruuttamattomasti moniarvoinen, eivätkä läheskään kaikki jaa kristinuskon lähtökohtia. Siksi on kyettävä keskusteluun ja konsensukseen erilaisten uskontojen, ideologioiden ja identiteettien kanssa.

     

Onko katajaisen kristinuskon edustaja vaarassa kadottaa oman hengellisen perinteensä moninaisten uskontojen ja aatteiden avarassa sulatusuunissa?

 

– Maailmankansalainen tunnustaa globaalinvastuunsa ja sen, että me kaikki olemme sidoksissa toisiimme maailman mittakaavassa. Meillä on kuitenkin omia paikallisia, kulttuurisia ja uskonnollisia sidonnaisuuksia sekä identiteettejä. Niistä ei ole tarvetta luopua, kunhan jokainen pitäytyy demokraattisen yhteiskunnan pelisääntöihin.

 

 

Pientä pilkettä ahdistuksen keskellä

 

Juha Sihvolaa puhuttelee sellainen kristillisyys, joka ymmärtää – Jeesuksen esimerkin mukaisesti– ihmisen perimmäisen raadollisuuden ja inhimillisen haavoittuvuuden.

 

– Vahvinkin meistä on heikko ja epätäydellinen – armon ja anteeksiannon tarpeessa. Emme ole stoalaisia viisaita, joilla on rautainen itsekuri kaikissa tilanteissa, vaikka visioita ihmisen kilvoittelusta ja kehittymisestä tarvitaankin.

 

– Olemme aina sekä ulkoisten olosuhteiden että demoniemme tai sisäisten voimiemme armoilla.Siksi ihminen tarvitsee ikuisesti myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta.

 

– Kristinuskossa minulle ovat keskeisiä ajatuksia Jumalan rakkaus, kaikkien ihmisten rajattoman ihmisarvon tunnustaminen sekä valmistautuminen Jumalan valtakunnan tuloon. Jokaisen ihmisarvoa on siis kunnioitettava tässä ja nyt ja meidän on rakennettava inhimillistä yhteiskuntaa, Juha Sihvola pohtii.

 

Hänestä maailmankansalaisten on sitouduttava jälkimmäisiin päämääriin pyrkimiseen yhdessä, ovat sitten uskovaisia tai uskonnottomia.

 

Itseään hän luonnehtii optimistiseksi matalanprofiilin luterilaiseksi.

 

– Sielunveljeni, psykohistorioitsija Juha Siltala on syvällisen synkeä körttiläisajattelija. Meillä on ollut sellainen työnjako, että hän pitää keskusteluissa esillä ahdistuksen näkökulman ja minä sen valoisan vastavoiman.

 

– Vaikka olen joutunut tekemisiin elämän rajallisuuden kanssa, en luovu koskaan optimismista, jota jo isäni opetti! Elämän ahdistavat reunaehdot on hyvä muistaa, mutta silti haluan uskoa, että täällä ollaan Jumalan kämmenellä – ja pientä pilkettä silmäkulmassa, Juha nauraa.

 

Lue lisää Sana-lehdestä.