Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Elämässä ei voi tulla valmiiksi

11.8.2011
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: Jani Laukkanen



Filosofian tohtori Liisa Väisäsen, 46, jalassa, kesämekon helman alapuolella, näkyy tatuoitu pää. Johannes Kastaja. Sen hän teki 14-vuotiaana kaverinsa kanssa musteella ja piikillä. Iho tulehtui ja antibiootteja piti syödä puoli vuotta. Olkapäähän tatuoitiin myöhemmin nyrkkeilyhanskat. Näillä symboleilla on merkitystä kantajalleen.

Helsinkiläinen työläisperhe ei ollut erityisen uskonnollinen, mutta tytöllä oli jo lapsena kokemuksia Jumalasta.

– Muistan elävästi, kuinka kerran hiihtoladulla ja joskus ennen nukahtamista tunsin valtavan kirkkaan valon – jonkun paljon itseäni suuremman läsnäolon. Siihen liittyi hyvän olon tunne.

– Kokemukset olivat niin kiistämättömiä, etten ole kyseenalaistanut Jumalaa, mutta oli kausi, jolloin olin Hänelle vihainen tuskasta ja vääryyksistä, joita näin, Väisänen kertoo.

Isä ja sedät olivat nyrkkeilleet ja Liisa Väisänenkin innostui teininä taistelusta veren maku suussa, ”niin kuin kunnon urheilussa pitää”.

Hän otteli ammattilaisena melkein kolmekymppiseksi, enimmäkseen Ranskassa.

– Nyrkkeilyssä viehätti oman pelon voittaminen. Kehään nouseminen jännitti joka kerta, mutta siellä pystyi todistamaan, että hallitsee tuntemuksensa.

Nyrkkeilykoulun vetäjäporukassa toiminut Väisänen arvostaa lajia myös sosiaalityönä.

– Saimme poikia pois kadulta. Kallion alueella valmentaja oli monille pojille ainoa auktoriteetti, jota he kuuntelivat.

Elämä on täynnä
mahdollisuuksia


Nyrkkeily vahvisti samaa piirrettä kuin tyttäreensä arvostavasti ja luottavaisesti suhtautuneet vanhemmat: lujaa itseluottamusta.

– Elämä on täynnä mahdollisuuksia, kun vain uskaltaa tarttua niihin, eikä kangistu kaavoihin tai anna taustansa rajata valintojaan.

Vahvan itsetuntonsa voimin Liisa Väisänen on uskaltanut tehdä rohkeita ratkaisuja. Esimerkiksi silloin kun hän lähti opiskelemaan kielitaidottomana taidehistoriaa Pariisiin Sorbonnen yliopistoon.

Tai kun hän perusti 11 vuotta sitten matkailualan yrityksen Italiaan. Ja pari viikkoa ennen haastattelua, heinäkuun lopulla, kun hän myi äkisti 13 henkeä työllistävän firmansa.

Toisille hän järjesti pyhiinvaelluksia ja taidematkoja, hidastamisen ja ajatusten syventämisen suvantoja, vaan ei itse ehtinyt pysähtyä.

Työ tuntui kyllä hyvin antoisalta. Viime vuonna matkanjohtaja pyhiinvaelsi 3000 kilometriä, tänä vuonna jo toistatuhatta.

Isoon elämänmuutokseen herätti rakkaan lapsuuden ystävättären niin sanottu kohtaaminen.
 
Läsnä tässä
hetkessä


Italialaisen valokuvaaja-miehensä ja koiransa kanssa Genovassa asuva Liisa oli käymässä Suomessa ja tapasi ystävättären pitkästä aikaa. Yrittäjän puhelin soi taukoamatta tapaamisen ajan.

– Vasta ystäväni lähdettyä ymmärsin, ettemme ehtineet edes kunnolla jutella. Ei voi olla mahdollista, etten ole enää läsnä hetkessä!

– Totesin, ettei ole järkeä elää näin. Haluan hidastaa elämääni, olla täysillä läsnä siinä mitä teen ja nauttia siitä.

Väisänen ahmii kirjoja ”downshiftauksesta”, elämäntavan tietoisesta hidastamisesta.

– Päätin kirjoittaa slow-aatteesta seuraavan kirjani, vaikka oma elämäni onkin ollut kaikkea muuta kuin slow!

Ennen elokuussa ilmestyvää kirjaansa Kristilliset symbolit (Kirjapaja) Liisa Väisäsen on kirjoittanut uskonnonpedagogi Juha Luodeslammen kanssa teokset Jouluseimen tarina (LK-kirjat 2009) ja Uskosta taiteeseen (LK-kirjat 2010).

Kirjoissa tarkastellaan pintaa syvemmältä kristillisen kulttuurimme kuvastoa. Symbolien tutkija kertoo kyselleensä lapsesta saakka, mitä piilee tuttujen ja tuntemattomien merkkien ja ajatusten takana.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin