Elävän uskon ja epäilyn liitto

”Erilaiset tavat käsittää elämän loppu voi kuvittaa välimerkein. Uskovalle taivasosa paukahtaa kuin huutomerkki. Karman laki vastaa kaksoispistettä, loogista seuraantoa. Ateistin elämänlause loppuu pisteeseen, skeptikon kysymysmerkkiin.

Puolipiste, vaikea välimerkki elämänkin ortografiassa, sopinee agnostikolle; jotakin saattaa seurata mutta epäselväksi jää, miten se liittyy edelliseen. Lapsenusko saa ilmauksensa pilkussa. Se on kuin kevyt huokaus, jonka jälkeen virke jatkuu.”

Kirjailija Markku Envall, 66, panee maailmaa järjestykseen teoksessaan Mikä keisarin on (WSOY). Aforistiset havainnot ihmislajin irrationaalisesta luonteesta ja hankalasta jumalasuhteesta ovat jälleen partaveitsenteräviä.

Markku Envallin usko oli heikoimmillaan päälle parikymppisenä, osittain 1960- ja 70-lukujen ajan hengen ansiosta.

– Määrittelin itseni ateistiksi, mutten sano, että olisin todella ollut ateisti. Saatoin erehtyä. Luin nimittäin aina Dostojevskia, jonka tapa esittää usko ihmismielen fundamenttina on maailman terävin – se uppoaa kuin heroiini suoneen.

– Keskustellessani ateistien kanssa minullakin oli se sama tunne kuin Idiootti-romaanin ruhtinas Myškinillä: Puhuessaan Jumalasta ateistit puhuvat aina jostakin ihan muusta. Pelkkä järkeily ei tavoita Jumalaa, Envall selvittää.

Toisaalta hän huomauttaa kirjassaan Päivä katedraalissa (1998), että on ”uskovan propagandaa” väittää ateistin ryhtyneen leikkimään jumalaa. Ateistin asema on Jumalan vaikenemisen seuraus.

”Asema ei ole kadehdittava vaan kauhistava. Siihen ei pyritä, siihen joudutaan. Ateismin ankaruuksista pienimpiä ei ole, että yhteiskunta- ja yksilömoraali on rakennettava tyhjästä uudelleen.”

Pääosa ateisteista on Markku Envallin mukaan tietämättään uskovien kanssa samaa mieltä siitä, ettei Jumalan olemassaoloa voida tietää.

Myös uskon ja epäilyn käsittäminen vastakohdiksi on väärinkäsitys. Uskon vastakohta on varmuus ja tieto, ei epäilys.

Markku Envall näkee, että oppimisen ehtona on nöyryys. Joka löytää lopullisen totuuden, se lakkaa oppimasta.

– Olen havainnut elämisen ylivoimaisen vaikeaksi, ellei se pidä sisällään uskoa. Kun lapseni on vaikka leirillä viikon, haluan Jumalan pitävän hänestä huolta. Olen huolehtinut Jumalan sijaisena lapsestani kotona, mutta silloin siirrän valvontavastuun Jumalalle rukoilemalla joka ilta, neljän lapsen isä liikuttuu.