Heikkous kääntyy vahvuudeksi

Laulunsa itse säveltävän, sanoittavan ja laulavan sekä pianoa soittavan Sippolan rohkean omaleimainen ja intiimi musiikki liikkuu laajalla tunnerekisterillä: syvimmän murheen laaksoista arjen sattumusten ja ihmiskohtaloiden kautta hilpeään ilotteluun, jossa ”riemulaulu raikaa, taivaan ääriin asti kantautuu”.

Lapualla maanviljelijäperheessä varttuneen muusikon suvussa ei ole körttiläisiä, mutta on tuossa tunteiden vuoristoradassa jotain yhtäläisyyttä Siionin virsiin.

Lapualta Laura Sippola muutti 15-vuotiaana yksin Ouluun päästäkseen konservatorioon ja musiikkilukioon.

”Olin 15 kun sieltä lähdin pois, piti sekasortoista mieltä lähteä etsimään. Paljon olen nähnyt ja enemmänkin voisin nähdä. Mutta nyt vain yritän saada jokaisen lauluni kestämään”, hän laulaa nostalgiantäydessä kappaleessaan Koko väki koossa.

Nuori taiteilija tunsi elämän painolastin harteillaan. Hän koki olevansa sivullinen tässä maailmassa.

– Herkkänä ihmisenä otan elämän raskaasti. Vaikka minua oli siunattu monilla lahjoilla, koin jo nuoresta elämäni olevan lähinnä selviytymistaistelua.

– En ole koskaan kokenut sen olevan helppoa. Toisaalta kun olen iloinen, olen ääripää siinäkin ja haluan jakaa onneni koko maailman kanssa, Laura levittää nauraen kätensä laajaan kaareen ravintolan pöydän ylitse.

Vanhoja koulukavereita ja sukulaisia tavatessa hänestä on jännittävää kuulla, että moni muistaa tytön nauraneen paljon niinäkin aikoina, jolloin hän itse tunsi olevansa sisältä täysin hajalla.

– Minua on auttanut pilkkeen pitäminen silmäkulmassa. Hymy ja kyynel kuuluvat yhteen, suuret komediat ovat tragiikkaa täynnä.

Musiikki on pelastanut monesti ahdingosta, nostanut valoon tragedian keskeltä.

– Musiikki on elämästä selviytymisen keino, ystävä, joka ei koskaan jätä. Muutaman kerran olen kohdannut hetken, jolloin olen tajunnut joko luhistuvani täysin tai sitten kirjoittavani siitä biisin.

– Jälkikäteen en käsitä, miten siitä hirvittävän rumasta kokemuksesta saattoikaan syntyä jotain kaunista ja herkkää.

Lapuan lakeuksilla ei ole totuttu epäilemään Jumalaa, ainakaan ääneen.

– Koin vuosikausia olevani pakana, johon uskonto ei yllä. Minulla oli jano Jumalan puoleen, mutta en ymmärtänyt kristinuskon jujua.

Muutama vuotta sitten muuan tuttava selitti Lauralle, mitä armo merkitsee kristityille. Yllättäen ja pyytämättä siinä tilanteessa tapahtunut vahva hengellinen kokemus herätti Jumalan todellisuuteen.

– Armon kokemus on suuri mysteeri alusta loppuun. Siitä on vaikea kertoa läheisillekään. Sykähdyksittäin tajusin, ettei minun tarvitse kantaa yksin tätä taakkaani. Sen myötä olen alkanut olla myös lempeämpi itseäni kohtaan.