Huusin Jumalaa juoppohullunakin
23.3.2011
| Teksti: Hellevi Pouta
| Kuvat: Lehtikuva
Näyttelijä Liana Kaarina suhtautuu nuivasti sellaiseen tapakristillisyyteen, josta paistaa omahyväisyys ja ulkokultaisuus. – Huora tai rappioalkoholisti voi olla paljon lähempänä Jumalaa kuin itseään taivaskelpoisena pitävä kunnon kansalainen.
Liana Kaarina kuvailee, miten hänen lapsenlapsensa Liana oli kertonut parin kolmen vuoden ikäisenä painajaisunestaan. Siinä tyttö ja hänen läheisensä olivat olleet hirvittävässä luolassa, jossa kaiken maailman paholaiset ahdistelivat heitä. Lopulta tyttö oli onnistunut pakenemaan.
– Hyvä, että edes yksi pelastui, lapsi totesi sitten riemuissaan. Minusta se oli mainio esimerkki siitä, miten meistä jokainen ajattelee ensisijaisesti itseään, sillä eihän ihminen muuta voi. Jos minun kättäni särkee, toinen voi ymmärtää ja yrittää auttaa, mutta ei hän voi tuntea minun kipuani.
– Itsekkyys kuuluu ihmisyyteen. Se on sitten toinen asia, millaisia muotoja itsekkyys saa. Se voi olla alku mittavalle hyväntekeväisyystyölle niin kuin esimerkiksi Äiti Teresan tapauksessa tai johtaa mielettömään toisten alistamiseen ja hyväksikäyttöön.
Näin puhuu Liana Kaarina, joka on monille yhä lähinnä 60-luvun seksipommi, viettelijätär ja kohukasvo. Häneltä ilmestyi helmikuussa lähes 400-sivuinen romaani, joka on kauniisti ja taitavasti kirjoitettu.
Hän ajatteli tekevänsä ikääntyvien ihmisten saippuasarjaa. Tekstiin tuli kuitenkin niin paljon syvällisyyttä, ettei kustantaja halunnut antaa kirjalle kovin kepeää nimeä. Nimeksi valittiin Gehenna, suomeksi helvetti.
– Joku on jo ehtinyt sanoa, että kirjassa on Jumalan pilkkaa. Ei todellakaan ole! Itse toivon, että lukija alkaisi kirjani myötä pohtia, mikä on aitoa uskoa ja elämää ja mikä pelkkää kuplaa.
– Olen omassa elämässäni ehtinyt nähdä ja kokea niin paljon, että arvokkainta minun mielestäni ihmisessä on aitous.
Vaikka lapsuuden uskonnollinen ilmapiiri oli ankara, Liana Kaarina pitää tärkeänä, että hän oppi silloin kuitenkin tuntemaan rukouksen merkityksen. Uskosta tuli hänen elämänsä kantava voima.
– Jumalaa minä huusin silloinkin apuun, kun olin saanut juoppohulluuskohtauksen. Olin juonut kolme kuukautta yhteen menoon ja aloin nähdä viinaan kuolleita, jotka ilkkuivat minulle arkuissaan. Anelin Jumalalta, että hän pelastaisi minut vielä tämän yhden kerran.