Jonakin päivänä kuolema tulee

Kansalaisten on tehtävä vuosittain veroilmoitus, jossa he selvittävät tilanteensa viranomaisille. Lääninrovasti Martti Pitkäsen mielestä olisi viisasta, jos ihmiset tekisivät kerran vuodessa myös läheistensä kanssa tiliä siitä, missä mennään.

– Kukaan ei tiedä, koska lähtö tulee. Siksi kuolema pitäisi ottaa huomioon ja siitä pitäisi uskaltaa puhua. Se on kuitenkin arka aihe. Jotenkin pelätään, että jos siitä puhuu, se on tulossa, vaikka eihän puhumalla voi kuoleman aikatauluun vaikuttaa.

Martti suunnitteli omat hautajaisensa ensimmäisen kerran 30-vuotiaana. Hän on päivittänyt niitä moneen kertaan, mutta pääpiirteittäin suunnitelma on pysynyt samana. Siunaus tapahtuu Johanneksen kirkossa, hänen ensimmäisessä työpaikassaan, ja siihen liittyy hautajaismessu ehtoollisineen.

– Olin pappina nähnyt, että kuolema voi tulla minkä ikäisenä tahansa. Jotkut kuolevat jo äitinsä kohdussa. Yksi koskettavimmista hetkistä minulle oli ollut se, kun siunasin 18-vuotiaan seurakuntanuoren, joka oli kuollut leukemiaan.

Viime syksynä, 61-vuotiaana, Martti joutui ensimmäisen kerran itse sen tosiasian eteen, että nyt tulee ehkä lähtö. Hän sai kesämökillään Haminassa sydäninfarktin. Silloin hän rukoili, ettei Jumala vielä ottaisi häntä pois tästä maailmasta.

– Kipu rinnassa oli hirvittävä, mutta kun sitten tiesin, että apua on tulossa, aloin toivoa, että ehkä tästä vielä selvitään.

Kotkan sairaalassa Martille tehtiin heti kaksi pallolaajennusleikkausta. Toinen suuri laskimo oli ollut täysin tukossa ja toinenkin 70-prosenttisesti. Vaikka tilanne oli niin vakava, hän ei ollut tuntenut aikaisemmin mitään sydänoireita.

Viikko Meilahden sairaalassa ja kuusi viikkoa sairauslomaa ja sitten Martti oli työkunnossa. Nyt hän ottaa neljä nappia aamuin illoin ja henkivakuutuksena kulkee mukana povitaskussa nitrosuihke.

– Meilahdessa lääkärit vitsailivat, että varmin merkki sydäninfarktista on äkkikuolema.

Martti muistelee, miten kerran kirkon sururyhmään tuli mies, joka sanoi heti suoraan, ettei hän etsi täältä naista, mutta puuronkeittäjä olisi hyvä löytää. Miehellä oli selvästi takanaan pitkä avioliitto, jossa molemmat olivat hoitaneet omat tehtävänsä, eikä oltu mitenkään varauduttu siihen, että jonain päivänä toinen on poissa.

– Jos ottaa kuoleman puheeksi, se ei todellakaan tarkoita sitä, että toivoisi toisen kuolemaa. Minusta sen huomioon ottaminen syventää avioliittoa, sillä sehän tarkoittaa sitä, että eletään yhdessä loppuun asti.

Ikävintä Martin mielestä on se, jos salaa omaisiltaan jotain sellaista, mikä paljastuu vääjäämättä perunkirjoituksessa. Miehellä saattaa olla esimerkiksi lapsia, joista puoliso ja muut lapset eivät tiedä mitään.

– Tilit pitäisi olla aina niin selvinä, ettei kuoleman jälkeen tule ikäviä yllätyksiä, ja kaiken pitää olla joka päivä anteeksi pyydetty ja anteeksi annettu.