Jukka Tolonen: ”Elin pitkään niin pimeässä!”
25.11.2010
| Teksti: Hellevi Pouta
| Kuvat: Jani Laukkanen

– Melko varmasti olisin jo kuollut, ellen oli joutunut vankilaan ja löytänyt siellä Jeesusta, sanoo narkomaanin elämää 10 vuotta viettänyt Jukka Tolonen.
Jukka Tolonen oli nuorena muusikkona huippulahjakkuus, joka sai kansainvälistäkin arvostusta. Tasavallan Presidentti -yhtyeen kitaristina hän esiintyi Lontoon kuuluisimmilla klubeilla, ja arvostetut englantilaiset musiikkilehdet kehuskelivat yhtyeen levyjä.
Vajaat 40 vuotta myöhemmin Jukalta on ilmestymässä levy Juudan leijona, jossa hän laulaa itselleen rakkaimmiksi tulleita virsiä. Ne hän löysi vankilassa.
– Elin pitkään niin pimeässä, niin pimeässä. Nyt jokainen päivä on edellistä parempi, kiitos Herran, hän sanoo.
Eron jälkeen huumeidenkäyttö riistäytyi käsistä. Varsinaista narkomaanin elämää kesti yli kymmenen vuotta. Siihen mahtuu muun muassa asunnottomia aikoja Tukholmassa. Elämässä ei ollut mitään muuta kuin saada päivittäinen amfetamiiniannos.
Sitten Jukka puukotti huumehoureissaan tyttöystäväänsä ja joutui poliisien käsiin.
– Silloin tajusin, että olin tehnyt jotain todella pahaa. Minulle tuli ensimmäistä kertaa hirvittävä hätä ja aloin rukoilla tyttöystäväni puolesta. Rukoilin, että minulle voi tapahtua mitä tahansa, mutta anna hänen pelastua.
– Ensimmäiselle vankilomalleni pääsin, kun vanhin poikani vihittiin lähellä Valamoa. Nousin autosta suoraan ortodoksikirkkoon keskelle kauneutta ja kirkkautta. Silloin aloin luottaa siihen, että elämässäni on toivoa.
Vaikka Jukka ei pysty enää soittamaan kitaraa, hän voi kuitenkin tehdä yhä musiikkia, sillä pianon soittaminen onnistuu. Pian ilmestyvä virsilevy on päihteettömän Jukan ensimmäinen musiikillinen anti.
– En pystynyt keskittymään vankilassa aluksi mihinkään. Sitten sain käsiini virsikirjan. Lauloin sen kannesta kanteen pariin kolmeen kertaan. Kirjan sivut tulivat täyteen omia merkintöjäni. Vähitellen sieltä valikoitui 27 körttivirttä, joista tuli minulle erityisen rakkaita.
Lue lisää Jukka Tolosen elämäntarinasta ja ajatuksista Sanan näköislehdestä. Palaa etusivulle ostamaan lehti. Saat sen heti luettavaksesi.