Kitaraa pitkin sohvalta alas

Espoon Leppävaarassa Jukka Hynynen avaa studiotalonsa oven, valittelee pientä äänityssessioiden aiheuttamaa sotkua ja etsiytyy pyynnöstä rumpusetin taakse. Tällä kertaa vain kuvausta varten.

Yrittäjäperheessä kasvanut kolmekymppinen nuori mies on perinyt sukuhyveinään ahkeruuden ja pitkäjänteisyyden. Sisällä velloo luova savolainen hulluus, joka ei kaihda tyhjän päälle heittäytymistäkään.

– Luojaa on kiitettävä, että ollaan hengissä ja firma on pystyssä. Haaveiden toteutuminen on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä.

Jukan ollessa parivuotias trubaduuri–kirvesmies–yrittäjäisä Teuvo osti jouluna kitaran.

– Laskin kitaraa pitkin mäkeä sohvalta alas ja kaula katkesi. Se on eka muistoni musiikkiharrastuksesta, Jukka nauraa.

Musikaaliset vanhemmat yrittivät kovasti istuttaa musiikin siementä poikaansa, osin omien mielihalujensakin mukaan. Puolen vuoden viulusoiton harrastusyritys lähentelee jo legendaa.

– Kuusivuotiaana aloin soittaa viulua musiikkiopistossa, kun äiti niin halusi. Minulla oli puolalainen opettaja, joka toi tunnille natsitavat. Nakutettiin asentoja puoli tuntia, ja minä kun olin villi penska, ei se oikein istunut. Mentiin itkien ja tultiin itkien.

Viulu on vaiennut, mutta isä osti rummut.

Rumpujen pätkyttäjästä kasvoi hiljalleen sanojen ja sävelen merkityksen ymmärtävä tuottaja.

– Se on ydin, kaikki muu on kuorrutusta, Jukka pamauttaa.

Jukassa on kapinahenkeä. Helluntaikodin kasvatti haluaa hangata pois omasta mielestään teennäisiä rajoja.

– Olen halunnut kapinoida uuden sukupolven tekijänä sitä vastaan, että musiikki itsessään on tai ei ole hengellistä. Tekstin sisältö, esittäjän tulkinta ja motiivit yhtä lailla kuin esityksen asiayhteyskin luovat musiikkiin sen hengellisen ulottuvuuden.

– Kärjistetysti esimerkiksi Apulannan Jumala-biisi voisi toimia vanhan testamentin ”kapina-rukousten” tyylisenä sielunhoidollisena valitusvirtenä, jos sitä laulettaisiin kirkossa hitaammin ja matalammalta kuorosovituksella. Samalla tavalla Armo suuri ihmeinen voi menettää hengellisen ulottuvuutensa, jos sen esittää heavy-bändi tanssilavalla.

Uskolla ja kulttuurilla on ollut tärkeä osa Jukan elämässä. Perheen julkisuudessakin puidut vaikeudet ovat nekin jättäneet oman jälkensä. Kaikki tämä kuuluu lauluissa ja paistaa silmistä, joissa on luottavainen katse Isään Jumalaan.

– Isä–lapsi -suhde kuvaa sitä suhdetta parhaiten. Siinä on turva ja huolenpito Jumalan puolelta, omalta puoleltani minulla on oikeus olla pieni ja vajavainen. Voi vain heittäytyä isoihin käsiin.

Lue koko juttu Sana-lehdestä.