Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Kyrkpressenin päätoimittaja: Rakastan kirkkoani!

14.10.2010
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: Jani Laukkanen


May Wikström johtaa Suomen suurinta ruotsinkielistä lehteä. – Oma paikka kirkon penkissä jää monelta täyttämättä, joten kirkollinen lehti korvaa usein yhteydenpidon seurakuntaan. Tämä on tekijöille suuri vastuu, Kyrkpressenin päätoimittaja sanoo.


Lapsesta lähtien kirkon yhteydessä varttunut May Wikström sanoo rakastavansa kirkkoaan. Naisen mielen vetää haikeaksi, kun hän huomaa merkkejä siitä, ettei kirkkoyhteisöön enää sitouduta.

– Surullista on se tyhjyys, kun ihmiset jättävät seurakuntansa taakseen… Kirkkomme ei ole ollut heille kyllin uskottava. Emme ole pystyneet antamaan selkeää ja vakuuttavaa todistusta siitä, mihin uskomme.

Elämä on epävarmuutta täynnä, ja sen sietäminen on kirkonkin osa, päätoimittaja toteaa. Kristityt joutuvat elämään jatkuvassa jännitteessä ja vastaamaan aina uusiin, ajan heittämiin monimutkaisiin haasteisiin.

Vaikka kirkko taiteilisikin joskus kuin heikolla jäällä, useimmat ihmiset haluavat silti jäädä sen huomaan, sillä vain sisäpuolella voi vaikuttaa, May Wikström uskoo.

Täydellisen harmonista ei ole siis edes suomenruotsalaisten kristittyjen elo, vaikka kiistat eivät olekaan kärjistyneet yhtä pahoiksi kuin suomenkielisellä puolella. Uusi piispa Björn Vikström ”yrittää kävellä taitavasti sillä ohuella nuoralla”.

Myös May Wikström itse arvioi olevansa tätä nykyä kirkkopoliittisesti keskellä, maltillinen. Hänestä on tärkeää, että kaikenlaiset tahot kokevat tulevansa Kyrkpressenissä kuulluksi ja kohdelluksi yhtä kunnioittavasti. Sitä on suvaitsevaisuus.

– En ole enää niin mustavalkoinen kuin pahimmillaan joskus nuorena. Tietty varovaisuus on tullut sanoihini. Mikään ei ole niin yksinkertaista eikä kukaan ole niin virheetön tai väärässä kuin ensi näkemältä saattaisi kuvitella.

Milloin opit tämän?

– Elämällä… Etenkin kolmen lapsen äitinä, May huokaa.

Päätoimittaja toivoo, että mielipiteitä voimakkaasti jakavia kysymyksiä ratkottaisiin kirkossa henkilökohtaisuuksiin menevän riitelyn sijasta sivistyneellä keskustelulla.

Kristittyjen kannattaisi May Wikströmin mielestä keskittyä ensinnä siihen, mikä yhdistää, eikä eroavaisuuksista tappelemiseen. Silloin voitaisiin antaa verrattomasti uskottavampi todistus siitä, mitä merkitsee kristittyjen yhteys, rakkaus, rauhan rakentaminen ja armollisuus.

– Kirkon ydin ja kaiken työn lähtökohta on Jeesus Kristus. Ei se ydin voi olla mikään muu, ei tietty teologinen painotus eikä kirkkolain noudattaminen, vaan suhde Jumalaan. Voisimme rakentaa rohkeammin tämän perustan varaan ja jättää teologiset väittelyt vähemmälle.

– Meidän kristittyjen täytyy selkeyttää itsellemme – ja sitten muille – mitä suhde häneen merkitsee eli mistä uskossa on kysymys. Silloin olemme aidosti uskottavia, May Wikström uskoo.


Lue lisää May Wikströmistä ja hänen ajatuksistaan 14.10. ilmestyvästä Sanasta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin