Martti Ahtisaari: Väkivaltainen uskonto on harhaoppi

– Ihmisten omat valinnat – eikä heidän uskontonsa – ratkaisee sen, tuleeko uskonnosta rauhan vai väkivallan väline, linjaa presidentti Martti Ahtisaari.

Nobel-palkittu rauhantekijä puhui helmikuussa Helsingin yliopistossa uskonnon ja kirkkojen roolista rauhantekijöinä.

Vaikka uskontojen yhteiskunnallinen vaikutus ei olekaan enää niin suuri kuin menneinä vuosisatoina, uskonnollisilla ryhmillä ja kysymyksillä on Martti Ahtisaaren mukaan yhä merkittävä rooli konflikteissa:

– Uskonnot muodostavat valtajärjestelmiä. Ne voivat vahvistaa ja luoda valtapiirejä, kärjistää konflikteja tai lieventää niitä ja auttaa sovinnonteossa. Minusta on tärkeää nähdä uskontojen mahdollisuudet toimia rauhan puolesta.

– Jokaista uskonvakaumusta, millä oikeutetaan väkivalta toisia ihmisiä kohtaan, voi pitää harhaoppina! On tulkittava pyhiä kirjoituksia niin, ettei niitä käytetä väkivaltaan, presidentti piiskaa niitä, jotka muuttavat jumalansa nimessä aurat aseiksi ja rauhan ja rakkauden sanoman sodan julistukseksi.


LAIN KIRJAIN JA HENKI ON EROTETTAVA

Balkanin konfliktissa uskonnollisia ennakkoluuloja käytettiin sumeilematta sodan lietsomiseen.

Serbialaisuuteen kuului ortodoksisuus ja kroatialaisten mentaliteettia leimasi katolilaisuus. Bosnialaiset leimattiin muslimeiksi, oli heillä suhdetta uskoon tai ei.

– Titon Jugoslaviassa uskonnon rooli ja uskonnollinen kasvatus pyrittiin minimoimaan. Uskonnon ydinsanoman ei haluttu säilyvän. Kun Jugoslavia hajosi, etniset ryhmät alkoivat vainota toisiaan.

– Kun uskonnollisen ja nationalistisen uhon välillä ei tehdä eroa, uskontoa voi käyttää perustelemaan vainoja. Uskonnon avulla ihmismielen voi lietsoa kauhistuttaviin tekoihin, joita jälkeenpäin kadutaan.

Presidentti Ahtisaaren mielestä tarvitsemme ”uskontojen lukutaitoa”, jotta uskonnoista kyetään erottamaan rauhaa rakentavat ja sen vastaiset ainekset.

– Uskontoa voidaan väärinkäyttää samalla tavalla kuin lakia silloin kun lain kirjainta käytetään kovuuteen eikä lain hengestä välitetä.


KIRKKO LUO USKOA TULEVAISUUTEEN

Martti Ahtisaarella on positiivisia kokemuksia kristinuskon roolista rauhantyössä erityisesti Namibiassa.

Hänet nimitettiin vuonna 1976 YK:n edustajana Namibia-valtuutetuksi. Ahtisaaren pitkä työsarka Namibiassa vaikutti osaltaan maan itsenäistymiseen vuonna 1990.

– Monet (vapautusliike) SWAPO:n jäsenistä olivat käyneet kirkon kouluja. Kirkkojen sitoutuminen totuuden puhumiseen auttoi suuresti vaihtoehtojen ja rauhanteon edellytysten löytämisessä.

– Kirkot voivat olla korvaamaton apu rauhanprosessissa.

Balkanin sodassa luostarit olivat rauhallinen kokoontumispaikka neuvotteluille. DDR:n kynttilävallankumouksessa kirkot taas tarjosivat paikan pohtia, mikä valtion toiminnassa oli hyväksyttävää ja hylättävää.

Kirkossa ihmiset saattavat kertoa kokemuksistaan, epäoikeudenmukaisuuksista, väkivallasta ja raiskauksista, joita siviiliväestö kohtaa.

– Kun Kosovo julistautui vuonna 2004 itsenäiseksi, vaikeimpia tehtäviä oli luoda yhteiskunta, joka ei perustu vastakkainasettelulle eikä minkään osapuolen kaltoin kohtelulle.

– Uskonnollisilla yhteisöillä on erityisen tärkeä tehtävä, kun luodaan uskoa tulevaisuuteen. Myös kirkon diakoniaan kohdistuu tällöin suuria odotuksia.


SIVISTYMÄTÖNTÄ KAPINALLISTAKIN ON SIEDETTÄVÄ

Martti Ahtisaari on huolestunut amerikkalaisten poliittisen keskustelukulttuurin suunnasta.

– Kutsuisin nykyistä keskustelua jopa sivistymättömäksi.

– Ihmisille tulisi opettaa maailmanlaajuisesti, että vaikka me olisimme täysin eri mieltä, me voimme antaa asioiden keskustella – ja kohdella toisiamme sivistyneesti.

Ahtisaari huomauttaa tehneensä työuransa puhumalla erinäisten terroristien kanssa.

– On ihmisiä, joita on vaikea saada rationaaliseen keskusteluun, mutta yrittää pitää. Menetämme itse uskottavuutemme, jos emme halua puhua erilaista arvomaailmaa edustavien ihmisten kanssa.

– Minulla ei ole mitään sympatiaa esimerkiksi Burman johtoa kohtaan, mutta sen eristäminen ei ole mistään kotoisin. Jonkinlainen yhteys täytyy säilyttää.

– Voi olla, että yhteydenpitoon liittyy paljon vastustusta ja purnausta. Ehkä se on kuin nuorten kasvattaminen. Nuoren täytyy kapinoida löytääkseen oma tiensä. Tähän mennessä en ole kuitenkaan löytänyt sellaisia ryhmiä, joiden kanssa en olisi voinut istua samaan pöytään.


ARVOPOHJA REHDISTI ESIIN

Martti Ahtisaari korostaa ihmisoikeuksien olevan kaikille ihmisille yhteisiä, eikä rauhanneuvottelija voi tinkiä tästä peruslähtökohdasta, on vastapuoli minkä tahansa kulttuurin tai uskonnon edustaja.

– Rauhanneuvotteluissa halutaan joskus korostaa kulttuurien välisiä eroja ja välttää niiden varjolla joitakin keskustelunaiheita.

– Minä taas lähden aina siitä, että on monia universaaleja arvoja, joista kaikkien on pidettävä kiinni. Ihmisten kohtelun pitäisi olla samanlaista kulttuurista riippumatta.

Rauhanrakentaja pyrkii minimoimaan kulttuurien erilaisuuden käyttämisen tekosyynä kestämättömiin toimintatapoihin tai ajatusmalleihin.

– Aina joskus joku muistuttaa minua siitä, että hän tulee toisenlaisesta kulttuuriympäristöstä. Mutta minä en anna sen paljon häiritä, Ahtisaari naurahtaa sarkastisesti.

Hän painottaa oikeudenmukaisuutta: osapuolia on kohdeltava yhdenmukaisesti ja johdonmukaisesti. Yhtä tiukasti.

– Rehellisyys on kaiken perusta. Kaikki tietävät, mikä on minun arvopohjani ja mistä minä tulen.


KOVISSA PAIKOISSA KÄDET RISTIIN

Millainen sitten on Jumalan siunausta uudenvuodenpuheissaan kansalaisille toivottaneen presidentti Ahtisaaren uskonnollinen arvopohja?

Työhuoneessaan Crisis Management Iniativen (CMI) tiloissa Helsingissä Ahtisaari vastaa kysymykseen siitä, kuinka kristinusko on vaikuttanut hänen henkilökohtaiseen elämäänsä:

– Olen hyvin kiitollinen siitä, että tulen kodista, jossa etenkin isäni oli hyvin uskonnollinen. Olen saanut itsekin siitä uskosta voimaa.

– Olen myös tiennyt, että monet ystäväni ovat vuosien varrella rukoilleet puolestani. Sillä on ollut suuri merkitys, ja he ovat olleet muutenkin joka suhteessa tukena. Minun ei ole tarvinnut selviytyä tehtävistäni yksin omassa varassani.

Rukousta on tarvittu monta kertaa, mies myöntää.

– Kun menin 23-vuotiaana nuorena miehenä Pakistaniin, Lähetysseuran pastori Viljo Remes sanoi, että silloin ihminen panee kädet ristiin, kun hänelle tulee oikein vaikeita asioita eteen. Niiden ei tarvitse olla omia tai läheisten ongelmia, vaan ne voivat olla myös dramaattisesti koko yhteisön elämää koskettavia asioita.

– Remes oli oikeassa, ilmeisen hyvällä itsetunnolla mutta nöyrällä mielellä varustettu presidentti tunnustaa tosiasiat.

Teksti Janne Villa
Kuvat Jani Laukkanen

Lue lisää 4.3. Sanasta.