Pastorin tehokas vasen koukku

Hanna Vaittisesta tuli pappi kaksi vuotta sitten, nyrkkeilijä jo lähes kymmenen vuotta aikaisemmin. Koko ikänsä urheilua jossakin muodossa harrastanut tyttö löysi puoliksi vahingossa tiensä nokialaiselle nyrkkeilysalille. Siellä hänelle avautui kokonaan uusi urheilun maailma.

Kuntonyrkkeilynä alkanut harrastus johti vähitellen siihen, että Hanna Vaittisesta tuli kilpanyrkkeilijä. Vuonna 2004 hän saavutti Suomen mestaruuden alle 52-kiloisten sarjassa.

– Siihen aikaan minulla oli haaveita menestyksestä myös kansainvälisissä kisoissa. Papin työ vie kuitenkin niin paljon aikaa ja energiaa, että niistä haaveista on ollut pakko luopua. Mutta SM-tasolla yritän vielä pärjätä.

Erikoinen kolminaisuus: pappi, nainen ja nyrkkeilijä, herättää varmasti kiinnostusta pelkästään senkin vuoksi, ettei Suomessa ole pappeja seisonut naisten nyrkkeilykisojen palkintokorokkeella ruuhkaksi asti.

Korson seurakunnassa Helsingissä nuorisopappina toimiva Hanna sanoo kristinuskon olevan paras uskonto kaikista. Muissa uskonnoissa ihminen yrittää rakentaa tikapuita taivaaseen omilla teoillaan ja mitä erilaisimmilla tavoilla. Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala tulee ihmisen luo.

– Meidän ei tarvitse yrittää räpeltää täältä omin voimin taivaan portin paremmalle puolelle. Sen vuoksi Jumala lähetti Jeesuksen meille Vapahtajaksi ja pelastajaksi. Minuakin varten, ajattele! pastori innostuu.

Ei ollut itsestään selvää, että Hanna Vaittisesta tulisi pappi. Muita varteenotettavia vaihtoehtoja olivat muun muassa musiikkiin ja urheiluun liittyvät ammatit. Myös viestintäala ja kirjoittaminen kiinnostivat hiljattain ensimmäisen kirjansa julkaissutta pastoria.

Hän muun muassa piti teologian opiskeluistaan parin vuoden tauon ja oli töissä tapahtumatuottajana markkinointitoimistossa.

Ratkaiseva käänne tapahtui, kun Hannalle tarjottiin lehtorin viransijaisuutta Järvenpään Seurakuntaopistolla.

– Se oli siinä elämäntilanteessa unelmieni täyttymys. Huomasin, että hengellinen työ on minun juttuni. Markkinointitoimiston jälkeen tuntui tosi hienolta, kun palavereissakin sai rukoilla ja puhua Jumalasta. Siellä minulle kirkastui, että kyllä minä papiksi haluan.