Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Perhearvojen puolustaja

27.5.2010
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: Jani Laukkanen

 

 

 

 

SuomiTV:n valttina on kanavan suhde väkivaltaan ja seksiin.

 

 

Koko maassa ilmaiseksi näkyvä SuomiTV on toiminut puolisen vuotta. Kohderyhmänä ovat etenkin lapsiperheet ja isovanhemmat.

 

SuomiTV on kerännyt katsojia Riitta Väisäsen vetämällä Kymppitonnilla, joka jatkaa siitä, mihin MTV3 lopetti vuosia sitten. Sen lisäksi kanavalla on nähty ulkomaisia dokumentteja, tv-sarjoja ja luonto-ohjelmia. Kotimaiset uutiset, keskusteluohjelmat, visailut ja ruokaohjelmat ovat tehneet tuloaan kevään aikana.

 

SuomiTV:n toimitusjohtaja Jarmo Kalliola myöntää, että ohjelmisto on vasta rakenteilla. Hän lupaa syksyksi runsaasti kiinnostavia uutuuksia.

 

 

Väkivallaton vaihtoehto

 

Jarmo Kalliolan mielestä SuomiTV:n erottaa edukseen väkivallaton ohjelmisto. Varsinkin lasten valveillaoloaikaan kanava on tarkka siitä, ettei sieltä tule rankkoja ohjelmia.

 

– Varkauden vauvakaappausdraama vahvistaa, että tarvitsemme entistä selvemmät pelisäännöt tv-ohjelmien sisällölle. Lehtitietojen mukaan lapset ottivat mallia MTV3:n viattoman tuntuisesta perhesarjasta ja hautailivat toisiaan leikisti elävältä. Kunnes yksi vilkas lapsi päätti kokeilla samaa tosielämässä.

 

– Taannoin Yle lähetti kauhuohjelmansa mainosta juuri ennen lapsille suunnatun Pikku Kakkosen alkua, SuomiTV:n toimitusjohtaja kuittailee kilpailijoilleen.

 

Monien asiantuntijoiden mukaan mediaväkivallalla on yhteyttä lasten käytöshäiriöihin. Tv-ohjelmista traumatisoituminen voi näkyä levottomuutena, pelkotiloina ja väkivaltaisena käytöksenä.

 

Jarmo Kalliolan mukaan väkivallan uutisointi on ylittänyt sopivuuden rajat.

 

– Median pyrkimys ajankohtaisuuteen ja realismiin on tuonut väkivallan ryöpyn katsojan silmille. Yhä raaempia uutiskuvia esitetään, sillä niiden uskotaan kiinnostavan yleisöä.

 

– Uutis- ja ajankohtaisohjelmien realismi voidaan esittää ilman tarpeetonta väkivaltaa. En väitä, että maailma paranisi todellisuus piilottamalla. Mutta vanhempien on helpompi katsella lastensa kanssa televisiota, kun kanava kantaa vastuunsa ohjelmista.

 

 

Kohtuuton seksi sensuroitiin

 

Toukokuun alussa SuomiTV oli otsikoissa, kun se sensuroi verrattain viatonta draamasarjaa Suuria unelmia. Siitä leikattiin pois kolmen minuutin pituinen kohta, joka vihjasi seksuaaliseen kanssakäymiseen.

 

Oliko kohtaus niin raju, että se piti sensuroida?

 

– Monen mielestä kuulostaa varmaan hupaisalta, että avioliiton ulkopuolinen suhde riittää poistamisen perusteeksi. Mutta olemme antaneet lupauksen, ettei vanhempien tarvitse selittää tällaisia juttuja lapsilleen.

 

Kyseessä oli koko perheen ohjelma.

 

– Siinä kohtauksessa oli vähän enemmän actionia (toimintaa) kuin oli tilattu. Poistimme vain sen aktiivisen osan, jossa nuori tyttö yritti vietellä opettajaa ja nämä kaksi opettajaa löysivät toisensa – olikohan se nyt pöydän päällä. Suhde tuli edelleen ilmi, eikä juonen seuraaminen kärsinyt, Jarmo Kalliola selittää.

 

Hän haluaa tarjota perheille turvallisen tv-kanavan, jolla vältetään väkivallan lisäksi ”kohtuutonta seksiä”. Muilla kanavilla moni ohjelma perustuu näiden kahden kiinnostusta herättävän aiheen runsaan annostelun varaan. Perhekanavalla niiden puuttuminen on valtti.

 

– Tavoite kuulostaa selkeältä, mutta rajojen asettaminen on osoittautunut hankalaksi. Mikä on lapsille kohtuutonta seksiä, mikä vanhemmille liiallista väkivaltaa? Mihin asetan rajat, kun kaikkea on tarjolla määrättömästi?

 

– Nyt katsomme kaikki ohjelmat etukäteen läpi ja yritämme tehdä vaikeita päätöksiä lennossa. Kyllä tämäkin tapa aika työläältä tuntuu, toimitusjohtaja myöntää.

 

 

Bisnesmiehen pehmeät arvot

 

Jarmo Kalliola, 57, on itseoppinut yrittäjä. Hän kohtasi vaimonsa jo parikymppisenä suorittaessaan siviilipalvelusta Vantaalla. Nuorukainen työskenteli puoli vuotta satamassa ennen kuin näki lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin myyntimiehiä.

 

Supliikiltaan erinomainen ja helposti lähestyttävä mies alkoi myydä kassakoneita ja jo vuoden kuluttua hänestä tuli tuotepäällikkö, sitten markkinointipäällikkö ja toimitusjohtaja.

 

Vuonna 1985 kolmekymppinen Kalliola perusti kassapäätejärjestelmiin keskittyneen Datacheck-yhtiön. Myytyään sen hän nousi vuonna 1998 Aldatan johtoon, teki konsernista kansainvälisen ja vei sen pörssiin.

 

Jättäessään Aldatan vuonna 2003 Espoon Westendissä asuva Jarmo Kalliola oli jo monimiljonääri. Sen jälkeen menestynyt ja laajalle verkottunut yrittäjä on ollut mukana useiden yhtiöiden hallituksessa ja osakkaana.

 

Hän luonnehtii olevansa ”liikemies pehmeillä arvoilla”.

 

– Suomalaisen mittapuun mukaan olen varakas, mutta raha ei ole ollut ikinä minun juttuni. Olen vain halunnut onnistua ja tehdä parhaani.

 

– SuomiTV sopi tähän elämänvaiheeseen, koska kaipasin uusia haasteita. Haluan vielä tehdä jotakin, joka vaikuttaa ihmisiin myönteisesti ja tuo toivoa tulevaisuuteen. Toivon jättäväni jalanjäljen, jolla on positiivisia seurauksia.

 

 

Kukaan ei ole toista ylempi

 

Jarmo Kalliolan hengelliset juuret ovat Porin helluntaiseurakunnassa. Siihen liittyvät nuoruuden muistot ovat lämpimiä. Isä oli maallikkosaarnaaja.

 

– Lapsuuteni uskon perusteet ovat kestäneet. Tärkeimmän opetuksen sain isältäni, joka opetti esimerkillään, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Isä lähti aina antamaan apua, jos puhelin soi vaikka yöllä, oli soittaja minkä näköinen tai rotuinen tahansa tai alkoholisti. Isä liikkui luontevasti katolilaisten ja ortodoksien kanssa ja tuli hyvin toimeen myös muslimien kanssa.

 

– Minäkään en ajattele, että kukaan ihminen olisi toista ylempänä tai alempana vaan kaikki ovat samanarvoisia. Sen mukaan olen pyrkinyt elämään, vaikka en ole aina täysin onnistunut.

 

Viime vuosina Kalliolan perhe on käynyt vapaisiin suuntiin kuuluvassa Suur-Helsingin seurakunnassa. Perheen kolme poikaa ovat löytäneet sieltä paikkansa ja myös Jarmo vaimoineen osallistuu seurakunnan toimintaan.

 

 

Vaimo on ollut sitkeä

 

– Jumala ja seurakunta ovat selkänojia, joihin voi aina luottaa. Toimitusjohtaja joutuu kantamaan taakkansa ja ahdistuksensa usein yksin, mutta elämästä ei tarvitse selvitä yksin.

 

– Niin omaan perheeseen kuin työhöni liittyvissä ongelmissa olen oppinut luottamaan siihen, että kun pyydän Jumalalta apua, niin minusta pidetään huolta. En tarkoita tällä ulkoista menestystä, sillä en usko menestysteologiaan, vaan sitä että suhde Jumalaan antaa sisäisen rauhan ja tyytyväisyyden, pohtii Jarmo Kalliola.

 

Perheen kolme poikaa ovat noin kolmekymppisiä. Kotona asuu yhä 13-vuotias ”ihana prinsessa”. Jarmon työntäyteisessä elämässä on ollut välillä varsin ”värikkäitä ja vauhdikkaita” vuosia, jolloin vaimo on kasvattanut lapset ja pitänyt perheen aisoissa.

 

Myytyään yrityksensä mies kompensoi tunnetta elämättömästä elämästä hankkimalla urheiluautot ja veneet ynnä muut kapistukset ja kokemukset.

 

– Olen todella onnellinen siitä, että olemme vielä vaimon kanssa yhdessä. Hän on ollut hyvin sitkeä. Avioparien kannattaa tsempata ja yrittää.

 

– Emme olisi kuitenkaan päässeet perheenä yli kaikista vaiheista, ellemme olisi uskoneet siihen, että kun ihminen tekee parhaansa, niin lisäapua on saatavilla Jumalalta, perhekanavan johtaja tunnustaa.

 

– SuomiTV:n ohjelmat tuottavat hyvää mieltä ja tasapainoa, eivät ahdistusta. Suomessa on jo riittävästi kanavia, joilla haetaan rajoja ja rajuja kokemuksia. Tosi-tv ja sen sellainen myy, mutta se ei ole meidän juttu, toimitusjohtaja Jarmo Kalliola toteaa.

>>>>

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin