Samettinen ääni ja hyvä sydän

Kaksikymmentä vuotta äänityöläisenä ollut Pasi Ruohonen on antanut äänensä lukuisiin mainoksiin ja elokuviin Lehmäjengistä ja Karvisesta Avatariin. Ennätys on 160 jaksoa Paavo Pesusienenä.

Laulaminen on silti miehen suurin rakkaus.

Elämäntarina ei kumpua suuren musiikkisuvun saagasta vaan se on sukunsa yksinäisen rokkijätkän yksinkertainen tarina, joka alkoi kankaanpääläisen musiikkiliikkeen viuluhyllyjen katveesta.

– Olin seitsemän vanha, kun isä vei minut musiikkiliikkeeseen ja sanoi, että saan valita soittimen. Seinät olivat viuluja täynnä. Ekaluokkalaisena varmaan ajattelin, että tuon täytyy olla kova soitin. Meillä oli kai veto isän kanssa siitä, että osaan soittaa Ukko Nooan heti kun saan viulun käteen. Ei se sitten ollutkaan niin helppoa, mutta siihen minä sitten jäin nalkkiin.

Porilaisilla pikkupojilla oli kaikilla sama musiikin vimma, josta kasvoi tunnettu porilainen hulluus: Dingot, Yöt ja muut. Pasi paiskoi rumpuja ja soitteli bändeissä. Rippikoulu vei gospelin pariin, ja pian Pasi löysi itsensä Jakarandan mieskööristä.

– Menin koputtamaan Pekka Simojokea olkapäähän, että pääsisinkö sun kuoroon laulamaan. Oli testi, ja sitten mentiinkin jo tekemään levy. Se oli hienoa aikaa, josta on vieläkin paljon ystäviä.

Jakarandassa muotoutui myös Pasi & Ilu -duo Ilkka Kalliokosken kanssa. Aikanaan musiikin tekeminen kääntyi soolouralle ja levyn tekoon.

Aika on jättänyt hampaanjälkensä musiikkiin ja sanomaan.

– Totta on, että asioita käsittelee nyt eri tavalla. Ei se tarkoita sitä, että ajatus olisi kadonnut, se vaan on muuttanut muotoa. Järjetön julistus on muuttunut asioiksi, jotka täytyy itse löytää.

– Jos tarkemmin miettii niitä aikoja, poltin itseni jotenkin gospelin kanssa loppuun. Olin koko ajan antamassa enkä huomannut omia tarpeitani.

Ääni meni mutta
elämä tuli

Lopulta äänityöläinen oli menettää äänensä ja sen myötä elämänilonsa.

– Kaksi kuukautta olin puhekiellossa. Se oli kova paikka. Sitten jotenkin heräsin siihen, että tämähän voisi olla lopullisestikin näin. Jospa siis lopettaisin ruikuttamisen. Sen jälkeen en ole valitellut, vaan yrittänyt nautiskella elämästä.

Porvoon merenrantapaikka antaa Helsinki-keskeiselle työelämälle happea. Kevään korvalla mökillä raikuivat uuden levyn harjoitukset. Tietoista tai ei, edellisen levyn ”lumesta ja jäästä” -kielikuvasta hypätään ensi keväänä ilmestyvällä levyllä ketterästi peiton alle.

– Elämä menee nykyään aika lailla niin, että katson kalenterista päivän tapahtumat, hoidan ne pois ja sitten pääsen taas kotiin. Vau, tulee ilta, mahtavaa ja nyt peiton alle. Sitten voin vain todeta, että päivä on suoritettu hyvin, palkkio odottaa. Kun olen taas alkanut nukkua hyvin, tämä on ihan luksusta.

Elämä on 41-vuotiaana rennompaa kuin koskaan. Pasi Ruohosen mielestä se on sitä, että oppii arvostamaan asioita eikä hötkyile koko ajan. Esiin hiipii ajatus, että elämä alkaa kulkea luopumisen puolelle. Työ ei olekaan enää ykkönen.

– Kun katsoo peiliin, huomaa kaikenlaista ja miettii, että mikä se neljäkymppiä on. Elämä on muuttunut. Ihan kuin olisin löytynyt yhden ylimääräinen vaihteen. Ikään kuin vain vaihtaisi isommalle eikä olisi enää kiire mihinkään.